Kirjoittanut
Konfliktialueilla kolumbialaispastoreita vainotaan ankarasti. He voivat menettää omaisuutensa tai jopa rakkaansa. Silti he pysyvät uskollisina Herralle ja saavat voimaa kristittyjen sanoista ja rukouksista eri puolilta maailmaa.
Kolumbian konfliktialueella palvelevan pastorin on oltava valmis maksamaan työstään kallis hinta. Kutsumus ei ole helppo, ja edessä voi olla mitä tahansa.
Vainotun kirkon pastoreiden historia on täynnä katkeransuloisia tapahtumia – sydäntä särkeviä, uskomattomia kertomuksia karkotuksista, kuolemasta ja jatkuvasta uhasta. Kaikesta koetusta on karaistunut luja usko, jossa ei ole henkilökohtaista kunnianhimoa tai pyyteitä eikä vääriä motiiveja.
Monien perheenjäsenet saavat kutsumuksen pastoreiksi ja päättävät seurata ja palvella Kristusta vaaroista huolimatta.
Hämmästyttävintä on se, että myös monien perheenjäsenet saavat kutsumuksen pastoreiksi ja päättävät seurata ja palvella Kristusta vaaroista huolimatta. Monet heistä johdattavat Abrahamin tavoin lapsensa antamaan elämänsä kuuliaisuudesta Herralle.
Monet selviävät ihmeellisesti
Eräs näistä pastoreista aloitti oman pyhiinvaellusmatkansa lähdettyään pakoon väkivaltaa. Hän joutui jättämään kaiken ja vainon keskellä kaksi hänen veljistään kuoli.
Sitä hän ei osannut aavistaa, että tilanne kääntyisi vielä pahemmaksi, sillä kaikkivaltias Jumala johdatti hänet eräälle maan väkivaltaisimmista alueista. Nyt hän perheineen jatkaa palvelutyötään siellä.
Monet konfliktialueiden pastoreista sinnittelevät hyvin pienin resurssein.
Näiden 20 vuoden aikana hän on menettänyt paljon. Hänen isänsä kuoli, mutta hänellä ei ollut varaa matkustaa hautajaisiin.
Monet konfliktialueiden pastoreista sinnittelevät hyvin pienin resurssein ja selviävät kuin ihmeen kaupalla.
Myös perhe maksaa hintaa
On helppo kuvitella, että myöskään näiden Herran palvelijoiden perheet eivät säästy väkivallalta. Erään pastorin vaimo kuuroutui pommin räjähtäessä heidän kotinsa lähellä, mikä on aiheuttanut perheelle paljon vaikeuksia.
Koskettava on myös erään iäkkään pastoripariskunnan tarina. He olivat omistaneet elämänsä palvellakseen Herraa äärimmäisen väkivaltaisella alueella.
Tapaamisemme jälkeen he tulivat tervehtimään erästä Open Doors -tiimin jäsentä ja muistelivat kyynelsilmin aarrettaan, jonka vaino oli riistänyt heiltä: yksi heidän pojistaan oli murhattu, koska hän toimi heidän itsensä tavoin kirkon seurakuntajohtajana.
”Jos lähdemme, kuka huolehtii seurakunnasta?”
Yhteistä näille pastoreille on oman lapsen menettäminen, sillä sen myötä menettää suuren osan elämästään.
Eräs poikansa menettänyt mies konkretisoi asian näin: ”Taivaallinen Isämme herätti eloon oman poikansa, koska ei kestänyt tuskaa siitä, ettei enää koskaan näkisi häntä”.
Todellista kirkkoa ei tuhoa kärsimys, vaan hyvinvointi.
Pariskuntaa kuunnellessaan Kolumbian Open Doors -kenttätiimin veli mietti, miksi he enää ovat täällä, kun ovat menettäneet kaiken ja tilanne on kokonaisuudessaan niin epävarma.
Vastaus liikutti häntä syvästi: ”Jos me lähdemme, kuka sitten pitää huolta seurakunnasta? Me olemme tämän seurakunnan vanhemmat!”
Kärsimys ei hämärrä päämäärää
Vaikka nämä seurakuntiensa johtajat ovat menettäneet lapsia, perheensä, maata, terveytensä ja mahdollisuuksia, uskoa ja kutsumusta väkivalta ei ole kyennyt heiltä riistämään.
Kärsimys ei ole pystynyt hämärtämään päämäärää. Todellista kirkkoa ei tuhoa kärsimys, vaan hyvinvointi. Jos meillä ei uskoa todeksi eläessämme ole kipua sydämessä, haasteita, pitkään venyviä iltoja, kyyneleitä, kärsimystä ja menetyksiä, se saattaa olla merkki tuudittautumisesta ajatukseen, että kaikki on hyvin.
Raamattu kutsuu meitä uhrautuvaan rakkauteen ja valmiuteen auttaa muita omasta epämukavuudesta huolimatta.
Mutta se on vastoin kaikkea sitä, mihin Raamattu meitä elämässä kutsuu: uhrautuvaan rakkauteen ja valmiuteen auttaa muita omasta epämukavuudesta huolimatta.
Lue lisää kristittyjen tilanteesta Kolumbiassa.
