Kirjoittanut
Viime aikoina kirkollisessa keskustelussa on sanottu muun muassa, että uskontunnustusta ei ole tarkoitus ymmärtää konkreettisesti, eikä sitä tule pitää totuuden mittatikkuina. Mitä asiasta ajattelivat ensimmäisten vuosisatojen kristityt? Kysymyksiin vastaa Diakin Kauniaisten toimipaikan koulutuspäällikkö, pastori Lauri Vartiainen.
Ajateltiinko varhaisessa kirkossa, että uskontunnustus on kokoelma totuusväitteitä vai ilmaistiinko siinä jotenkin väljemmin se perinne, johon haluttiin liittyä?
– Tästä rakenteesta käytettiin nimitystä ”uskon sääntö” ja ”totuuden sääntö”. Kristityt nimittivät itse sitä totuuden mittatikuksi. Missään ei näy, että sitä olisi ollut tarkoitus ymmärtää symbolisesti, kirkkoisien ajatteluun perehtynyt Lauri Vartiainen sanoo.
Lauri Vartiaisen mukaan varhaiset kristityt uskoivat, että Jeesus nousi ruumiillisesti kuolleista. Tai jos he eivät uskoneet, he eivät voineet olla kirkon piirissä – ainakaan kauaa.
– Kyllä tästä tietenkin taisteltiin. Oli sellaisia kirkon liepeillä toimineita ryhmittymiä kuin doketistit vuoden sata paikkeilla, jotka kielsivät Jeesuksen ruumiillisen ylösnousemuksen. Joskus sanotaan, että näitä kristinuskon perusasioita on viilattu sen takia, että sopisivat paremmin ympäristöön. Kyllä kristityt uskoivat niihin pikemminkin ympäristöstä huolimatta. Doketismi on selkeästi ymmärrettävissä sopeutumisena sen ajan valtaväestön hellenistiseen ajatteluun, jossa näkyvä maailma oli halveksittavaa ja näkymätön henkinen todellisuus hienoa.
Lauri Vartiainen kuitenkin huomauttaa, että kun kristillisessä uskossa puhutaan taivaasta tai tuonpuoleisesta, meidän on käytettävä metaforia eli kielikuvia.
– Niillä kuvataan jotain, mistä ihmisten kielellä ei voi tarkkaan ottaen puhua. Raamatussa puhutaan taivaan juhla-ateriasta ja taivaallisista häistä. Tuskin kukaan ajattelee, että kysymyksessä on isohkot juutalaiset pidot jossain tuolla kymmenen tuhannen kilometrin korkeudessa. Kaikki ymmärtävät, että se on kuva, jolla pystytään välittämään jotain siitä, mitä on taivaassa.
Eikö Jeesuksen neitseestäsyntymistä ja ylösnousemusta voida sitten ymmärtää metaforiksi?
– Taivaasta puhutaan metaforilla sen tähden, että me puhumme siitä toisesta ulottuvuudesta. Jeesuksen neitseestäsyntymisessä ja ylösnousemuksessa on kyse tästä meidän ulottuvuudestamme. Emme tarvitse metaforia sellaisiin tapahtumiin, jotka ovat tosia tässä arkitodellisuudessamme. Siinä on ainakin yksi oleellinen ero.
Vaikeus uskoa neitseestäsyntymiseen ja ylösnousemukseen tosina historiallisina tapahtumina johtuu Lauri Vartiaisen mukaan valistuksen perinnöstä.
– Jos valistuksen tietyt ajattelun perusteet ovat luovuttamattomasti tosia, siitä syntyy tarve radikaalisti tulkita uudelleen kristillistä uskoa. Koska meidän luonnontieteellinen käsityksemme on sellainen, että Kristus ei ole aikuisten oikeasti voinut syntyä neitseestä, niin sen takia meidän pitää keksiä, mitä oikeasti tapahtui. Tämä on se koko valistuksen pohjalle rakentuvan tieteellisen tutkimuksen ongelma. Jos se määrittää pelikentän niin, että ihmeitä ei voi tapahtua, silloin ei voi päätyä mihinkään muuhun kuin siihen, että se, mitä Raamattu sanoo, ei ole totta, Vartiainen sanoo.
