Kirjoittanut
Kun kirkkoherra Arto Antturi sai koronavirustartunnan ja taisteli hengestään, levisi samaan aikaan sosiaalisessa mediassa Tiina-vaimon käynnistämä esirukoustaistelu. Antturit muistelevat yhteydenottoja vieläkin silminnähden liikuttuneina.
Vuoden 2020 huhtikuuta Helsingin Pitäjänmäen seurakunnan kirkkoherra Arto Antturi ei tule koskaan unohtamaan. Vielä hiljaisen viikon alussa oli epävarmaa, jäisikö Arton vaimo Tiina leskeksi. Pariskunta ehti jo suunnitella hautajaisiakin.
Kristillisen median uranuurtajan Kai Antturin poika on toimittanut Radio Deissä Syventävä oppimäärä -nimistä ohjelmaa. Tämä omakohtainen kärsimysnäytelmä syvensi pappismiehen ymmärrystä siitä, kuinka hauras ihminen on, ja kuinka heikosti hän kykenee kärsimyksessä kurkottamaan kohti korkeuksia.
”Käsittämätön rukouspandemia lähti liikkeelle.”
Kun omat voimat olivat heikoimmillaan, suuri esirukoilijoiden määrä eri puolilla maailmaa kannatteli häntä, uskoo Arto Antturi. Yhteydenottoja tuli eri herätysliikkeistä ja kirkkokunnista niin Suomesta kuin maailmalta, aina Pakistania ja Tansaniaa myöten.
– Käsittämätön rukouspandemia lähti silloin liikkeelle, hän kuvailee.
Korona iski molempiin
Arto Antturin tauti alkoi kuumeella, kovalla lihassäryllä ja pääkivulla. Ensimmäinen viikko meni sairastaessa kotona, mutta hengityksen vaikeutuessa hän hakeutui sairaalaan.
– Malmin päivystyksessä todettiin, että happisaturaationi oli niin huono, että hengitys ei vienyt happea verenkiertoon. Minut otettiin elinsiirto-osastolle, joka oli samana iltana muutettu keuhko-osastoksi.
– Pienikin yskänpuuska aiheutti sen, etten saanut kunnolla henkeä. Vessaan meno oli hirveän iso jännitys, keuhkot meinasivat revetä joka kerta, kun nousin istumaan pyörätuoliin.
Ensimmäiset päivät olivat yhtä kamppailua.
– Mietin vain seuraavaa hengitystä. Yöt menivät valvoessa.
Samaan aikaan Tiina Antturi loukkasi akillesjänteensä, ja makasi kotona jalka kipsissä. Myös hänellä todettiin koronatartunta. Tosin huomattavasti lievempänä. Hän oli puolisoista se, joka pystyi sairastamaan sen kotona.
Arto Antturi sanoo olevansa kiitollinen vaimonsa valtavasta ystäväapuverkostosta, joka muun muassa kantoi päivittäin ateriat kotioven taakse.
Kuolema kävi lähellä
Arto Antturi kertoo suhtautuneensa saamaansa koronadiagnoosiin ensin rauhallisesti ilman paniikkia, mutta ajatus pahimmasta mahdollisesta eli tautiin menehtymisestä realisoitui sairaalassa.
– Kun keuhkolääkäri kertoi, että jouduttiin harkitsemaan siirtämistäni teho-osastolle, ajattelin että todennäköisyys, että tämä päättyy todella huonosti, kasvaa kohdallani koko ajan.
”Mietin vain seuraavaa hengitystä.”
Antturin vointi lähti kuitenkin kohenemaan toisella eli hiljaisella viikolla, ja reilun viikon kuluttua pääsiäisestä keuhkojen hapetus oli riittävä, jotta hän pääsi kotiin toipumaan.
– Olen ollut jo monta viikkoa poissa karanteenista, ja minut on todettu siinä mielessä turvalliseksi ihmiseksi. Keuhkoissani on edelleen kuitenkin jotain, koska joudun yhä röhimään. Paraneminen saattaa viedä pitkänkin aikaa.
Miksi Jumala sallii kärsimyksen?
Antturi joutui sairasvuoteella kasvotusten sen tosiasian kanssa, kuinka haurasta elämä oikein onkaan, ja kuinka kärsimys ei kierrä kristittyäkään.
– Eräs ihminen kysyi, miksi Jumala antoi tällaisen kärsimyksen kohdalleni. Minun oli helppoa vastata siihen ehkä juuri pääsiäisen läheisyyden vuoksi. Sairaudet kuuluvat tähän elämään, ja koska Jumala on itse kärsinyt Kristuksessa, hän kärsii meidän kanssamme.
Antturi siteeraa Lutherin aikalaista mystikkoa Ignatius Loyolaa: Ihmisen ei pitäisi toivoa itselleen sen enempää rikkautta tai köyhyyttä, terveyttä tai sairautta, vaan kaikkea siinä määrin, kuin se auttaa meitä toteuttamaan Jumalan tarkoitusta.
– Tätä samaa rukoilen myös itselleni.
Syksyllä uusiin saappaisiin
Rukouksin kannateltu kirkonmies avaa uuden oven syyskuun alussa, jolloin hänestä tulee Medialähetysjärjestö Sanansaattajien toiminnanjohtaja. Tämänkin työn perustana ja moottorina ovat uskolliset esirukoilijat.
– Korona-aikana koin vahvasti, kuinka sain olla osa maailmanlaajuista Kristuksen ruumista. Kun kirkkorakennukset ovat olleet suljettuina, se on ehkä entisestään korostanut hengen- ja rukouksen yhteyttä.
– Terveenä ja hyvinvoivana ihminen ei koe tarvitsevansa Jumalaa. Läheisen suhteen vaaliminen Luojaan hyvinä päivinä olisi kuitenkin hyvin tärkeää. Voisiko tämä kuoleman läheisyys herättää meitä pitämään parempaa huolta omasta rukouselämästämme, ja saada kaipaamaan Pyhän Hengen läsnäoloon? Hentokin rukous, pienikin huokaus kuullaan.
Arto Antturin haastattelu on alun perin julkaistu Radio Dein ystävien Aalloilla-lehdessä (2/2020).
Tilaa itsellesi näytenumero tai liity Radio Dein ystäviin, jolloin saat lehden neljä kertaa vuodessa suoraan kotiisi.
