Kirjoittanut
”Kirjoitan tämän, mitä sydämessäni on, silmät täynnä kyyneleitä. Kirjoitan täydellisen hämmennyksen keskellä, kun niin monet sydämet ovat särkyneet, niin monet elävät ilman toivoa ja ovat täynnä surua.”
Armineh (nimi muutettu) kirjoittaa persiankieliselle SAT-7 Pars -satelliittitelevisiokanavalle:
”Ennen näitä päiviä oli monta vuotta surua ja sotaa, mutta joskus myös iloa. Koin näinä vuosina paljon erilaisia asioita, joita pystyn tuskin ajattelemaan.
En voi kuitenkaan sanoa, että elämämme olisi ollut vain surua. Oli myös hyviä aikoja, vaikkakin lyhyitä. Kun ajattelen niitä aikoja nyt, ne tuntuvat täysin eri maailmalta. Se oli maailma, jossa kaikki oli toisin, jossa tunsin rauhaa ja naurua ja koin eläväni. Se oli vähän kuin taivas.
15. elokuuta Taliban valtasi maamme. Se oli unelmieni loppu. Menetin toivoni – aivan kuin kaikki ovet olisivat menneet kiinni nenäni edestä. Kansa pelkäsi, kun uutisissa kerrottiin, että presidentti oli paennut maasta. Ihmiset menettivät toivonsa ja olosuhteet muuttuivat erittäin vaikeiksi.”
Kaikki unelmani ovat kuolleet
”Minulla ei ole enää voimia puhua. Kirjoitan tämän kirjeen ilmaistakseni kynäni kautta sen tuskan, jota tunnen ja tehdäkseni teidät tietoisiksi miljoonien afgaanien kärsimyksistä.
Halusin poliitikoksi. Mutta luulen, että minulla ei ole tulevaisuutta, koska uuden järjestelmän mukaan tytöt ja naiset eivät saa yhtäläisiä oikeuksia eikä naisilla ole asianmukaista paikkaa yhteiskunnassa. Naisten oikeuksien saamiseksi taisteltiin 20 vuotta. Ja vain muutamassa päivässä kaikki, mitä oli rakennettu, oli hävitetty maan tasalle.
En näe, että minulla tai muilla afgaanitytöillä voisi olla valoisa tulevaisuus. Me olemme loukussa burkan sisällä, jonka pienen aukon läpi pystymme kurkistamaan kuin vankilan ikkunan kaltereiden läpi ja jotenkin elämään elämäämme.
Onko tämä elämää? Onko tämä inhimillisyyttä? Elämä, jossa olet kuin vanki, ja vapaus koittaa vasta seuraavassa maailmassa. Minulla oli monia unelmia, mutta ne ovat kaikki kuolleet.
Pyydän teitä auttamaan, että ääneni tulisi kuuluviin kaikkialla maailmassa. Meillä ei ole voimaa elää tässä maassa. Tulevaisuutemme on teidän käsissänne. Pelastakaa meidät tästä vankilasta – emme voi enää joutua vangeiksi.”
Armineh (nimi muutettu)
Kirje on julkaistu Sansa-lehdessä 2/2021.
