Hyvät: Netflixin uusi elokuva Neitsyt Mariasta ei ole täysin raamatunmukainen, mutta tavoittaa evankeliumien ytimen Yleinen: Muistokirjoitus: Antero Laukkanen tiesi, että rukouksen tililtä kate ei lopu

Kotimaa24: Myllykoski haluaa kirkkoon tilaa naispappeuden vastustajille

 

Vartija-lehden päätoimittaja, dosentti Matti Myllykoski haluaa kirkkoon tilaa myös naispappeuden vastustajille. Hän perustelee kantaansa sillä, että avoin ja kunnioittava dialogi on arvokkaampaa kuin jakaantuminen. Myllykosken mukaan kirkon väkisin tapahtuva yhtenäistäminen on teologisesti valheellista. Kirkko on palveluyhteisö, jossa erilaisuus on luonnollinen lähtökohta, hän sanoo Kotimaa24-sivustolla.

– Minusta olisi erinomaista, että kenenkään ei tarvitsisi lähteä kirkosta ovia paukutellen pois ja sanoa, ettei meillä ole kotipaikkaa täällä. Miksei voisi olla? Meillähän on valtavasti tyhjillään seisovia rakennuksia, joissa voi messuta niin paljon kuin haluaa. Kuka tahansa, joka haluaa tässä kirkossa olla, voi sen tehdä, Myllykoski sanoo.

Hänen mukaansa kristillinen identiteetti on paitsi laajentumassa myös pirstaloitumassa.

Sekl neliöb. 20.-26.12.

– Jos ajattelemme, että fragmentoituminen on paha asia, niin oikea tapa ei ole yhtenäistää väkisin. Oikea tapa on antaa tilaa erillisille identiteeteille niin, että ne tulevat ensin näkyviksi ja sitten dialogikykyisiksi.

Käytännössä Myllykoski sälyttäisi erillismessut pääosin naispappeutta vastustavien järjestöjen omien pappien harteille.

– Myös kirkolla voisi olla muutama pappi palkattuna näitä hyvin aktiivisia ihmisiä varten. He saisivat olla juuri näitä, jotka eivät väistä mitään eivätkä ketään eivätkä missään tapauksessa toimi naispapin kanssa. Miksei tällaisia ihmisiä voisi tiettyä määrää vihkiä papiksi näiden ihmisten tarpeisiin, kun he ovat kirkossa? Katsotaan kuinka paljon heitä on, mitä he tarvitsevat ja toimitetaan heille ne palvelut joita he haluavat, niin yksinkertaista se minun mielestäni on.

Myllykoski uskoo, että erillismessut pikemminkin vahvistaisivat kirkon profiilia kuin hajottaisivat sitä.

– Kirkko voisi samalla sallia vapaan ilmaisemisen jumalanpalveluselämässä homoseksuaaleille, etnisille vähemmistöille tai vaikkapa vanhaluterilaisille. Sehän olisi aivan upeaa, että esimerkiksi vanhaluterilaiset, jotka eivät koe olevansa kotonaan kirkossa, saisivat suurissa kaupungeissa ja sellaisissa ympäristöissä, joissa itse ovat vahvoina vaikkapa kello kahdesta kolmeen sunnuntaina jonkun kirkon, jossa taatusti saa miespapilta ehtoollisen, Myllykoski sanoo.

 
Artikkelibanneri perussanoma