Kirjoittanut
Tutkija Miikka Niiranen etsi Perustan teologisilla opintopäivillä keinoja taisteluun suurkaupunkien maallistumista vastaan. Kristillisistä lukioista voisi valmistua apologian vaikuttajia yhteiskunnan ja tieteen eri aloille, Niiranen visioi.
Suomen suurkaupunkien hengelliset haasteet ovat valtavia. Kirkkoon kuulumattomien ja kastamattomien määrä kasvaa. Kristillinen kasvatus päiväkodeissa ja kouluissa ohenee. Monet evankelis-luterilaisten paikallisseurakuntien papit komppaavat modernia ajattelua, jossa totuus on subjektiivinen eikä Jumala voi tuomita mitään eikä ketään.
Diplomi-insinööri ja tieteenhistoriasta väitöskirjaa valmisteleva Miikka Niiranen etsi tällaista taustakuvaa vasten taisteluaseita torstaina Perustan teologisilla opintopäivillä. Hän veti tapahtumassa kanavan ”Helsinki on kiireellisempi lähetyskenttä kuin Nairobi”.
Yksi keino kamppailussa olisivat Niirasen mielestä kristilliset koulut ja lukiot. Niiden vaikutuspiirissä voisi kasvaa rohkeasti uskostaan kertovia ja kristinuskoa taitavasti perustelevia kristittyjä.
‒ Suolaksi maallistuvaan yhteiskuntaan.
Niiranen otti tukea Lutherista. Oppi-isä arveli uskonpuhdistuksen jämähtävän paikoilleen, ellei sen opetuksia saada välitettyä koulujen kautta.
Sekulaarin koulun arvot ja kaverit ovat kovia kilpailijoita kenelle tahansa kristitylle äidille ja isälle.
Kristilliset koulut olisivat Niirasen mielestä avuksi myös herätyskristittyjen kotikasvatuksessa. Sekulaarin koulun arvot ja kaverit ovat kovia kilpailijoita kenelle tahansa kristitylle äidille ja isälle.
Tähän ikäryhmään panostamista tukevat myös tilastot: suuri osa uskoontuloista tapahtuu alle 20-vuotiaana.
Neljäsosa pakanoita
Kaupungit vetävät puoleensa koulutettuja nuoria aikuisia, jotka ovat tilastojen mukaan kaikkein vähiten sitoutuneita kristilliseen uskoon. Uskomisen ja kirkkoon kuulumisen tilastoissa ollaan kaikkein matalimmalla kolmekymppisten helsinkiläismiesten kohdalla.
‒ Uusateismista ei enää kohista, mutta siitä on tullut valtavirtaa nuorten aikuisten kaupunkilaisten keskuudessa.
Niiranen valotti vallitsevaa uskonnollista ilmapiiriä tilastoilla. Joka neljäs suomalainen uskoo, että kaikki olevainen on osa kaikkialla läsnäolevaa henkistä ja jumalallista todellisuutta.
‒ Neljäsosa suomalaisista on siis panteisteja eli pakanoita.
Yli puolet suomalaisista uskoo, että jokaisen ihmisen tulisi löytää oma tiensä omaan sisimpäänsä luottaen. Tälle pohjalle on Niirasen mukaan helppo rakentaa individualistista etiikkaa, jossa kukaan ei voi määritellä oikeaa ja väärää toisen puolesta.
Kahdella kaistalla
Hengellisestä hätätilasta huolimatta herätysliikejärjestöt ovat panostaneet työhön suurkaupungeissa hämmästyttävän vähän. Niirasen laskelmien mukaan vain OPKO on sijoittanut työntekijöitään suurkaupunkeihin oikeassa suhteessa niiden väkimäärään.
Mutta Raamattuopisto, Sley ja Kansanlähetys ovat sijoittaneet resurssinsa kuin ne eläisivät edelleen yhtenäiskulttuurin aikaa.
‒ Tämä johtuu OPKOn luonteesta, se tekee työtä opiskelijoiden parissa yliopistokaupungeissa. Mutta Raamattuopisto, Sley ja Kansanlähetys ovat sijoittaneet resurssinsa kuin ne eläisivät edelleen yhtenäiskulttuurin aikaa.
Herätysliikkeiden työ suurkaupungeissa ei ole helppoa, koska niiden on yritettävä edetä yhtä aikaa kahdella kaistalla. Vanhoista halutaan pitää kiinni samalla kun etsitään uusia ihmisiä kuulemaan evankeliumia.
‒ Kaupunki on kivinen pelto, muttei mahdoton. Jumala voi käännyttää ihmisen kristityksi missä tahansa. Esimerkiksi New Yorkissa nuoria aikuisia on ruvennut käymään paljon seurakunnissa.
Lähetystyöntekijöitä Helsinkiin
Niirasen mielestä on hämmästyttävää, että lähetysjärjestöt ovat lähettäneet suuren määrän lähetystyöntekijöitä kaukaisiin maihin, mutta eivät juuri ketään omiin kaupunkeihimme.
Nairobissa on suomalaisia lähetystyöntekijöitä, vaikka siellä asuu enemmän kristittyjä kuin Helsingissä.
Isoihin kaupunkeihin opiskelemaan tai töihin muuttavien auttaminen seurakunnan yhteyteen on Niirasen mielestä huutomerkin paikka. Tutkimusten mukaan tässä kohdassa tapahtuu valtava kato ‒ myös herätysliikeväen kodeissa kasvaneiden kohdalla.
Messuyhteisö voi loistaa maallistuneessa kaupungissa kuin toisenlainen kaupunki kukkulalla.
‒ Jumalanpalvelusyhteisöt ovat tässä keskeisiä, ne vetoavat myös sosiologisista syistä. Ne ovat peilikuva nykymaailmasta, jossa kulttuuri leijuu ja identiteetti hajoaa. Messuyhteisö voi loistaa maallistuneessa kaupungissa kuin toisenlainen kaupunki kukkulalla.
Vastakulttuuria kaivataan
Vastakulttuurille on Niirasen mielestä paljon kysyntää. Monet huokaisevat helpotuksesta löytäessään paikan, jossa joku uskaltaa tarjota kymmenen käskyä elämän suojaksi ja näyttää Raamatun periaatteiden mukaan, missä kulkevat kirkon rajat.
Edes Jumalan palvomisen tapoja ei tarvitse etsiä itse, vaan kristitty saa liittyä pari tuhatta vuotta edellä kulkeneiden joukkoon.
Niirasen mukaan kiinnostava seurakunta ei ole etsijäystävällinen vaan löytäjäystävällinen. Ulkopuolisia on kyllä tavoiteltava evankeliumilla ymmärrettävästi ja ajankohtaisesti, mutta muuten pitää toimia sisäpuolella olevien eikä ulkopuolella olevien ehdoilla.
‒ Ortodoksit osaavat tämän hyvin. Heillä on maailma, joka on aluksi vieras, mutta valtaa etsijän vähitellen. On ok, että asiat avautuvat pikkuhiljaa, eikä seurakunnan jäseneksi pääse saman tien.
