Kristillisten koulujen kuntakorvaus nousemassa 100-prosenttiseksi – ”Opetuksen järjestäjiä kohdeltava samalla tavalla”

 

Ensimmäinen koulupäivä avautui elokuussa Keski-Uudenmaan kristillisellä koululla. Ysiluokkalaiset luovuttivat ekaluokkalaisille Liikenneturvan keltaiset lippikset. (AT)

Muutos tulee helpottamaan yksityisten koulujen taloutta.

Hallitus päätti syyskuussa budjettiriihessään korottaa yksityiskoulujen kotikuntakorvauksen 100 prosenttiin vuoden 2025 elokuun alusta. Korvaus tulee olemaan sama kuin kuntien ylläpitämissä kouluissa. 

Muutos koskettaa myös kristillisiä kouluja. Oppilaskohtaista kotikuntakorvausta leikattiin vuoden 2015 alussa 100 prosentista 94 prosenttiin, minkä vuoksi koulut ovat joutuneet toteuttamaan muita järjestelyjä puuttuvan osan rahoittamiseksi. 

Kotimaa neliöb. 30.9.-6.10.

Hallituspuolueista Kristillisdemokraatit kertoo uudistuksen olleen tärkeä työvoitto. 

– Muutos kirjattiin hallitusohjelmaan, eli silloin käytiin isoin taisto, että saatiin sisään, maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah kertoo. 

Suomessa toimii 16 kristillistä koulua. Kahdessa kouluista toimii perusopetuksen lisäksi myös lukio. Opetussuunnitelma sekä oppinaineet, tavoitteet ja sisällöt ovat samat kuin muissakin kouluissa. Kristillisyys tulee esiin juhlissa ja toimintakulttuurissa. 

Uusia kouluhankkeita on tällä hetkellä meneillään ainakin Kajaanissa, Kokkolassa, Kouvolassa ja Seinäjoella. Kodin ja koulun yhteistyöstä huolehtiville järjestöille jaetusta valtionavustuksesta osansa saavat tulevana vuotena Lappeenrannan koulua ylläpitävä Kristillinen kasvatus Omenapuu ry sekä Kristillisten koulujen ja päiväkotien liitto ry.  

Myös opettajien ammattijärjestö OAJ on esittänyt, että ”kaikkia opetuksen järjestäjiä kohdeltaisiin samalla tavalla”. 

– Yksityiset koulut noudattavat samaa opetussuunnitelmaa, eikä niillä ole mahdollisuutta paikata rahoitusvajetta esimerkiksi keräämällä veroja tai maksuja, OAJ esitti vuonna 2018. 

 

Aiheet