Perusta-lehden teologisten opintopäivien päätösluennossa todettiin, että kristittyjen kotikenttäetu on vaihtunut otteluun vieraskentällä.
Vesa Ollilaisen mukaan elämme jälkikristillistä aikaa. Kansa on vieraantunut kristillisestä uskosta, mutta toisaalta kristinuskon vaikutukset ovat edelleen läsnä.
– Kun liikut pohjoisesta etelään ja vanhemmista nuorempiin, huomaat selvän ja dramaattisen muutoksen. Ihmiset tietävät yhä vähemmän kristillisestä uskosta ja arvostavat sitä yhä vähemmän, Ollilainen sanoi Suomen Raamattuopistossa Kauniaisissa.
– Ennen ihmeteltiin, jos joku ei mene sunnuntaina kirkkoon. Nyt ihmetellään, jos joku menee.
Kuitenkin kristillinen käsitteistö ja kirkon pitkä historia näkyvät ja kuuluvat edelleen suomalaisten arjessa.
– Jumalasta ja rakkaudesta puhutaan, ja jopa jääkiekko-otteluiden selostuksissa vilisee kristillisiä käsitteitä. Sanojen merkitys on kuitenkin muuttunut. Sellaisten käsitteiden kuin Jumala, ilmoitus ja kirkko, Ollilainen totesi.
Päivän aiemmassa luennossa käytännöllisen teologian professori Kati Tervo-Niemelä vahvisti tilastojen valossa Ollilaisen väitteen käsitteiden muuttumisesta: esimerkiksi sana synti on paljolti menettänyt merkityksensä kansalaisten mielissä. Se koetaan lähinnä loukkaavana sanana.
– Nyt olemme tilanteessa, jossa moni luulee tietävänsä, mistä kristinuskossa on kysymys. Syntyy välinpitämättömyyttä. Todetaan, että ”se ei toimi elämässäni”.
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tämänpäiväisessä twiitissä kerrottiin, että kirkollisesti vihitään enää 42 prosenttia pareista ja kirkon jäseniksi kastetaan 62 prosenttia lapsista. Helsingissä kastettujen osuus on nykyään vain 40 prosentin luokkaa.
– Olemme tilanteessa, jossa kotikenttäetu vaihtuu vieraskentäksi. Herätyskristittyjen elintila kapenee. Väännetäänkö kohta siitä, saavatko vanhemmat antaa lapsilleen uskonnollista arvokasvatusta? Milloin estetään kristittyjen pääseminen yliopistoon ja korkeisiin virkoihin? Ollilainen kyseli.
– Enää ei ole mukavaa ja menestyksekästä seurata Jeesusta. Ristin kantaminen korostuu.
Ollilainen jatkoi, että myös herätysliikkeisiin kuuluvien kristittyjen keskuudessa tapahtuu uskon sisällön ja kristillisten tapojen ohenemista.
– Suostumme siihen, ettei usko näy ulospäin juuri ollenkaan. Aikamme ihminen uskoo teknologiaan ja sen kykyyn pelastaa. Välillä tuntuu, että me herätyskristitytkin teemme hartiavoimin töitä saman aatteen eteen.
Ollilainen muistutti, että huoli ”kirkon alennustilasta” ei ole mikään uusi ilmiö. Hänen mukaansa asiasta ovat omina aikoinaan murehtineet esimerkiksi Martti Luther, C.S. Lewis ja ruotsalainen piispa Bo Giertz.
– Voimme ottaa heiltä oppia.
”Virhetulkinnat on oikaistava”
Omana aikanammekin on Ollilaisen mukaan tärkeää ottaa julistuksessa huomioon ympäröivät olosuhteet.
– Apostolisen ajan kristityt toimivat eri tavoin juutalaisten ja kreikkalaisten parissa, hän muistutti.
”Ratkaisevan tärkeää uskomme säilymiselle” on Ollilaisen mukaan, että opettelemme selittämään perusasioita.
– Kuka on Jumala, kuka on ihminen? Teologia käännettävä jälleen kansan kielelle. On vietävä evankeliumi aikamme ihmiselle, joka kuulee silmillään ja ajattelee tunteillaan. On tunnettava oman uskon perusta.
– On myös todistettava kärsivällisesti. Mitä vähemmän ihmisillä on tietoa perusasioista, sitä kauemmin kestää evankeliumin avautuminen. Ihminen pitää pysäyttää tavallista evankelioimistilaisuutta pidempään prosessiin.
– Ennen kristillinen usko oli itsestään selvää. Nyt se näyttää epäilyttävältä, ongelmalliselta, väärältä ja pahalta. Kristittyjä pidetään moraalittomina, kun he eivät heittäydy uuden seksuaalietiikan vietäväksi. He uskovat sokeasti vanhaan kirjaan.
– Nämä virhetulkinnat on oikaistava.
Pään työntäminen pensaaseen ja kritiikin väistäminen on Ollilaisen mukaan ”säännöllisesti kirkon historiassa toistuva virhestrategia”, johon ei ole nyt varaa.
– Nyt ei riitä se, että tarjoamme oman subjektiivisen kokemuksemme. Täytyy rakentaa silta omasta kokemuksesta uskoon, joka puhuu kaikille samaa totuutta, Ollilainen määritteli.
– Toisaalta täytyy päästä pois siitä, että me olisimme aina kritiikin alla. Meidän ei tarvitse ainoastaan puolustaa, vaan saamme tarkastella kriittisesti sitä, mitä on liikkeellä. Ihmiset oppivat luonnontieteen kirjoista, että kristityt ovat väärässä ja kristinusko on pahaa. Tarvitaan toisenlaista kirjallisuutta ja näkökulmaa. Jos me emme evankelioi maailmaa, se evankelioi meidät.
Kuunteleminen on tärkeää
Kristittyjen pitäisi myös oppia ”paremmiksi kuuntelijoiksi”.
– Tarkoitan kuuntelemisella sekä lähimmäisen konkreettista kuuntelemista että tämän ajan kuuntelemista. Mitkä ovat ajan suuret kysymykset ja ihmisen tuska? Miten evankeliumi vastaa nykyihmisen tilanteeseen?
– Kristinuskoa kritisoivaa ihmistä kuunnellessa saatat yllättyä. Jos hän vaikkapa sanoo, että ”en usko mihinkään pilven päällä istuvaan jumalaan”, saatat todeta, että ”en minäkään usko sellaiseen jumalaan”. Saattaa löytyä yhteistä maaperää, Ollilainen totesi.
Oman esimerkin voimaa ei voi ylikorostaa. Raamatun opetuksen mukaan eläminen on Ollilaisen mukaan suuri todistus.
– Sanomisen rinnalle nousee tekeminen, todeksi eläminen omassa arjessa. Toiveeni on, että oppisimme pitämään kiinni Raamatun sanasta niissä kutsumuksissa, joita meillä on. Kotona, töissä tai työttömänä.
Pessimistiksi itseään luonnehtineen Ollilaisen mielestä kristityillä on kuitenkin omassa ajassammekin syy rajattomaan optimismiin.
– Evankeliumi. Se on Jumalan voima ja pelastukseksi jokaiselle, joka siihen uskoo. Kreikkalaiselle, roomalaiselle, suomalaiselle ja jopa ruotsalaiselle.
– Siinä on anteeksiantamus meille, jotka olemme synneillämme olleet tuottamassa tätä aikaa, jossa elämme, Ollilainen sanoi.
Vesa Ollilainen kertoo jälkikristillisen ajan haasteista myös Perussanoman julkaisemassa uutuuskirjassaan Kesyttämätön – evankeliumi jälkikristillisessä ajassa.
Perusta-lehden teologiset opintopäivät järjestettiin nettikurssina 3.-5.1.2021. Tapahtuman teemana oli Kesyttämätön kärsimys.
