Kirjoittanut
Kehittyvien maiden kirkkojen rooli vahvistuu Luterilaisessa maailmanliitossa. Sen jäsenmäärästä kymmenesosa tulee nyt yksin Etiopiasta.
– Pitkään suurimman luterilaisen kirkon asemaa pitänyt Ruotsin kirkko putosi äskettäin jäsenmäärältään Etiopian Mekane Yesus –kirkon jälkeen. Sillä on jo yli 7 miljoonaa jäsentä eli noin 10 prosenttia Luterilaisen maailmanliiton jäsenmäärästä, toteaa Kirkkohallituksen ulkoasian osastolla työskentelevä johtava asiantuntija, dosentti Tomi Karttunen.
– Myös Tansanian evankelis-luterilainen kirkko ohittaa Ruotsin kirkon noin 7 miljoonalla jäsenellään.
Karttusen mukaan tämä kertoo kristinuskon painopisteen siirtymisestä etelään ja itään, jossa esimerkiksi Kiinan kristittyjen määrä on kasvanut voimakkaasti.
Luterilaisessa maailmanliitossa jäseniään menettävien länsimaisten luterilaisten kirkkojen osuus pienenee.
Silti suurin osa Genevessä päämajaansa pitävän Luterilaisen maailmanliiton rahoituksesta tulee Saksasta, Pohjoismaista ja Yhdysvalloista.
Karttunen pitää luterilaisen kansankirkon käsitettä hyvin pohjoismaisena ilmiönä, joka on kattavuudeltaan varsin yhtenevä pohjoismaisen hyvinvointivaltion kanssa.
– Pohjoismaissa läheisin kirkon ja valtion suhde on Tanskassa. Siellä ei ole kirkollis- tai piispainkokousta ja kirkkoministerin rooli on keskeinen.
– Ruotsissa valtiokirkkoasema purettiin muodollisesti vuonna 2000, mutta kansalliskirkon perinne elää. Norjassa on otettu ensi askelia kirkon ja valtion suhteiden muuttamiseksi, mutta suhde on edelleen läheinen, samoin Islannissa, Karttunen analysoi.
– Suomen historiallinen tausta osana Venäjää on toinen.
Karttunen toteaa, että Suomessa luterilaisen kirkon ja valtion välisiä muodollisia siteitä on vähin eri purettu.
– Edelleen se on enemmistökirkko ja siinä mielessä keskeinen osa suomalaista yhteiskuntaa moniarvoisessa eurooppalaisessa Suomessa, jossa kulttuurienvälisyys on arkipäivää.
Tomi Karttusen näkökulmia julkaistiin sunnuntain Aamulehdessä.
