Hyvät: Netflixin uusi elokuva Neitsyt Mariasta ei ole täysin raamatunmukainen, mutta tavoittaa evankeliumien ytimen Yleinen: Muistokirjoitus: Antero Laukkanen tiesi, että rukouksen tililtä kate ei lopu

Kristityt jättivät Egyptin perustuslain valmistelukokouksen

 

Egyptin kristillisten kirkkojen edustajat ovat jättäneet Egyptin perustuslakia säätävän kokouksen. Heidän mukaansa he eivät voi olla mukana islamistien pyrkimyksissä saada Egyptistä uskonnollinen valtio. Kristittyjä huolestuttaa myös presidentti Mohamed Mursin jääminen pois uuden koptipaavin virkaanasettamisseremoniasta.

 

”Egyptin kolme kirkkoa ovat vetäytyneet perustuslakikokouksesta”, valtiollinen televisiokanava lainasi piispa Pachomiusta, joka toimi Egyptin ortodoksisen koptikirkon väliaikaisena johtajana. Uutistoimisto AFP kertoo sekä ortodoksikoptien, katolisten koptien että anglikaanien lähteneen perustuslakikokouksesta.

Fida neliöb. 19.-31.12.

Myös ortodoksisen koptikirkon uusi  paavi Tawardos II on ottanut lakiin kantaa.

”Perustuslaki, joka viittaa Egyptiin uskonnollisena valtiona, torjutaan ehdottomasti”, hän sanoi toimittajille paaviksi valintansa jälkeen 4. marraskuuta.

Vaihtoehtoisen perustuslain valmistelua jatketaan

Uutistoimisto Reutersin mukaan viiden kristityn eroaminen seurasi kahdentoista liberaalin edustajan eroa. Yhteensä valmistelukokouksessa oli sata asiantuntijaa.

Islamistien ja liberaalien kamppailu islamin roolista politiikassa, kansalaisvapauksista ja naisten oikeuksista on hidastanut lain muodostumista, jolle on ilmoitettu valmistumispäiväksi 12. joulukuuta. Jäljelle jääneet jäsenet ovat sanoneet jatkavansa käsittelyä aikataulussa.

”Perustuslain hyväksyminen nykyisessä muodossaan olisi häviö kaikille. Emme voi ottaa osaa tähän perustuslakiin”, entinen presidenttiehdokas ja kokouksen jäsen Amr Moussa sanoi Reutersin mukaan. Hänen mukaan eroja oli peruskysymyksissä. Hän kritisoi kokouksen kiirettä saada perustuslaki valmiiksi.

”Meitä estettiin keskustelemasta artikloista, mikä on kokouksen päätehtävä.”

Kokouksen jättäneet liberaalit ovat sanoneet jatkavansa toisen vaihtoehdon tekemistä.

Perustuslaista äänestetään kansanäänestyksellä. Uutta perustuslakia pidetään Egyptin demokratisoitumisen perustana vallankumouksen jälkeen. Ilman perustuslakia maassa ei voida järjestää parlamenttivaaleja.

Presidentti jäi pois uuden koptipaavin virkaanasettamisseremoniasta

Kristittyjen huolta on Egyptissä lisännyt myös presidentti Mohamed Mursin jääminen pois uuden ortodoksikoptipaavin virkaanasettamisseremoniasta viime sunnuntaina. Kirkon lähteet kertoivat Reutersille, etteivät he tiedä syytä Mursin poisjäämiselle.

”Se on suuri tapahtuma ja mikään ei estä häntä osallistumasta. Kristityillä on koko ajan ollut vahva tunne, että hän ei tahdo tulla.”

AFP:n mukaan Mursi on luvannut kristityille tasa-arvoiset oikeudet, mutta Muslimiveljeskunta, johon Mursi kuuluu, on toistuvasti sanonut tahtovansa Egyptistä islamilaisen valtion.

Koptien oikeuksia puolustava aktivisti ja juristi Peter el-Naggar sanoi Reutersin mukaan presidentti Mursin päätöksen olevan antautumista paineen alla, jota puhdasoppiset islamistiryhmät presidenttiä kohtaan asettavat.

”Presidentin kanslia on aikaisemmin sanonut presidentin tulevan, jos hänet kutsutaan, ja hänet kutsuttiin.”