Kirjoittanut
Kroatian helluntaiseurakunnissa toisilleen vihamielisten kansallisuuksien edustajat istuvat rinta rinnan. Huolta herättää nuorten ja koulutettujen maastamuutto.
Kroatian rannikkokaistalla Dalmatiassa sijaitsevat evankeliset seurakunnat toimivat luonnonkauniissa ympäristössä. Kesäkuukausina kaupungit ja hotellialueet täyttyvät matkailijoista. Seurakunnat saavat kristityistä turisteista lisäväriä ja esirukoilijoita.
– Rannikkoseutu on moni-ilmeinen ja avautuu usealla eri tavalla. Suurissa kaupungeissa haluamme saada kosketuksen nuoreen sukupolveen. Maaseudun kylissä nuoria ei juuri ole. Evankeliset seurakunnat ovat myös paikkoja, jotka yhdistävät eri kansallisuudet, kertoo Laslo Hornik.
Hornik on hammasteknikko ja helluntaiseurakunnan pastori Sibinikin rantakaupungissa. Hän toimii myös kirkkokuntaan kuuluvien rannikkoalueen seurakuntien esimiehenä ja vastaa sisämaassa sijaitsevan Kninin alueen työstä.
Usko yhdistää kansallisuudet
Jugoslavian vuonna 1991 alkaneiden hajoamissotien aikana myös uskonnollinen ilmapiiri oli kova ja suvaitsematon.
– Kroatialaiset sanoivat usein meille: ”Jos et ole katolinen, et ole meidän puolellamme. Olet petturi.” Itsenäisyyden aikana tilanne on hitaasti muuttunut. Maamme hallitus sääti vuonna 2004 lain, jossa helluntaiseurakunnat luettiin tunnustetuksi kirkkokunnaksi. Meillä on lain takaama turva, ja laki on puolellamme. Kansan piirissä olemme kuitenkin edelleen lahko, Hornik kertoo.
Hänen mukaansa yleinen ilmapiiri on kuitenkin huomattavasti parantunut.
– Oikea tieto meistä ja työstämme on muuttanut ihmisten mielipiteitä.
Sibinikin helluntaiseurakuntaan kuuluu noin viisikymmentä jäsentä. Monilla on katolinen tausta, ja seurakunnassa on myös serbejä.
– Yhteinen usko yhdistää myös kansallisuudet, jotka ovat kantaneet kielteisiä tunteita toisiaan kohtaan, Hornik vakuuttaa.
Nuoret jättävät kylät
Serbijoukkojen lähdön jälkeen tilanne rauhoittui Dalmatian rannikolla yllättävän nopeasti. Runsaat 50 kilometriä sisämaahan päin sijaitsevalla Kninin alueella jännittyneisyys jatkuu kuitenkin yhä.
– Kroaateilla, serbeillä ja bosniakeilla omat ravintolat. He eivät tunne itseään turvatuksi samoissa illanviettopaikoissa. Kninin alueella useat kylät ovat raunioina. Serbiväestö ei ole tullut takaisin kotikyliinsä. Suurin osa on jäänyt Serbiaan kuuluvaan Vojvodinaan, jossa on paremmat mahdollisuudet elää ja kouluttaa lapsia, Hornik kertoo.
Kaiken kaikkiaan Kroatiasta muutetaan paljon pois, sillä maan talous ei ole hyvässä kunnossa.
– Nuoret muuttavat pois, koska he eivät saa työpaikkaa. EU ei ole kansan mielestä auttanut lainkaan.
”Sodan aikana perustettiin enemmän seurakuntia”
Dalmatian rannikolla on kuusi helluntaiseurakuntaa. Alueellisessa pääkaupungissa, Splitissä, niitä on kaksi. Vanhemmalla, noin kymmenvuotiaalla seurakunnalla on oma kirkkorakennus, ja seurakuntaan kuuluu lähes parisataa jäsentä. Uudemmassa seurakunnassa jäseniä on runsaat kolmekymmentä.
– Sodan aikana perustettiin enemmän seurakuntia kun rauhan aikana, Laslo Hornik huomauttaa.
Turistialueella seurakunnat törmäävät taloudellisiin ongelmiin. Esimerkiksi tonttimaa kaupungeissa on erittäin kallista. Tontin ostaminen kirkkorakennusta varten on pienille seurakunnille mahdotonta ilman ulkomaista apua.
Kroatiassa on noin 4,3 miljoonaa asukasta, joista kroaatteja on noin 88 prosenttia, serbejä 4,5 prosenttia ja bosniakkeja, slovenialaisia, unkarilaisia ja albaaneja kutakin alle prosentti. Lähes 90 prosenttia väestöstä kuuluu katoliseen kirkkoon, jonka sisällä toimii voimakas karismaattinen liike.
Evankelisten kristittyjen lukumäärää koskevat arviot vaihtelevat alle 10 000:sta noin 20 000:en. Hornikin edustamaan Kroatian suurimpaan helluntailiikkeeseen kuuluu noin 40 seurakuntaa ja niihin runsaat 2 000 kastettua jäsentä. Seurakunnat tekevät lähetystyötä lähialueilla.
Eero Ketola
