Kansanedustaja Teuvo Hakkarainen vierastaa sitä maailmaa, johon hänen pitäisi eduskunnassa sulautua. Teuvo Hakkaraisella on mustat housut, joissa ei ole kulmaprässiä, ja valkoinen paita, joka on tukevampaa kangasta kuin kauluspaidat. On perjantai, ja hän tarkistelee vaivihkaa, miten hän pääsee illaksi kotiinsa Viitasaarelle.
– Sanoin kerran kavereilleni, että taidan viihtyä sahalla paremmin kuin eduskunnassa, mutta he sanoivat, että älä hulluja puhu, sillä sinähän se todellinen kansan edustaja olet. Siis kansan edustaja, Hakkarainen painottaa kumpaakin sanaa erikseen.
Nopeasti tulee sellainen tunne, että Hakkarainen on eduskuntatalossa kuin kala kuivalla maalla. Hän on mies miljöössä, jossa happi ei oikein kulje. Hän ei ole eksyksissä, mutta liian kaukana omistaan.
– Edustan tavallista suomalaista työmiestä ja yrittäjää ja minulla on yksi periaate: aion olla rehellinen, kävi miten kävi.
Teuvo Hakkarainen sanoo oppineensa nopeasti, mutta sittenkin liian myöhään, että politiikassa rehellisyys ei ole suuri valtti, koska kysymys on pelistä. Hakkarainen ei ole varma, haluaako hän oppia pelaamaan sitä peliä.
– Kun tehtiin päätös Portugalin tukipaketista, suurimmat otsikot repäistiin minun nuoruuden toilailuistani, jotka olin tehnyt humalapäissäni. Se kertoi minulle pelin juonen.
– Sellaista pahaa, mitä olen tehnyt humalassa, en tekisi selvin päin. Toisaalta en ole halunnut salata sitä, mitä olen tehnyt.
Hakkaraisen henkilökohtainen elämä oli 1990-luvun alussa aika huonossa jamassa. Hän oli lätrännyt liikaa viinan kanssa. Kun avovaimo jätti, mies alkoi pelätä, ettei jää enää mitään toivoa.
– Sitten kuulin eräästä kaveristani, jolla oli ollut aika raju menneisyys. Tämä oli tullut uskoon, ja elämä oli muuttunut. Aloin kulkea hänen mukanaan hengellisissä tilaisuuksissa, ja sain uskon lahjan.
Uskon myötä alkoholi jäi kokonaan noin 18 vuodeksi. Sen jälkeen on tullut muutama lankeemus.
– Uskoni on ollut niillä hetkillä liian heikko, Hakkarainen tunnustaa.
