Ulvilalainen perheenäiti ja teologian tohtori Mari-Anna Stålnacke haluaa viitoittaa ihmisille tietä leivän luokse. Lapsena omaksuttu valoisa usko on kantanut läpi elämän, myös ahdistuksessa.
Lapsena Mari-Anna Stålnacke, 58, kirjoitti tarinoita tytöstä, joka muutti jonnekin. Lapsuus ja nuoruus Raumalla oli turvallinen ja vakaa, mutta sisimmässä oli kaipaus mennä ja nähdä maailmaa. Lukioaikana hän lähtikin Belgiaan vaihto-oppilaaksi, mukana oli Raamattu ja lapsuuden usko, joka kantoi. Kotiin palattuaan Mari-Anna toimi aktiivisesti oman seurakunnan nuorissa, mistä löytyi myös tuleva puoliso. Ylioppilaskirjoitusten jälkeen Mari-Anna muutti Helsinkiin opiskelemaan teologiaa ja solmi avioliiton parikymppisenä. Hän valmistui uskonnon ja psykologian opettajaksi ja teki sitä työtä muutaman vuoden.
Kymmenen vuotta myöhemmin elämä mureni palasiksi. Mies, jonka kanssa Mari-Anna oli kuvitellut elävänsä loppuelämän, löysi toisen naisen, elämänsä rakkauden. Lapsia pariskunnalla ei vielä ollut.
– Se oli sydäninfarktikokemus, dramaattinen hylkääminen. Minulta vietiin kaikki paitsi Jumala, mutta se riitti, hän sanoo.
Mari-Anna on kasvanut kristityssä kodissa ja kasvanut uskoon pienestä pitäen. Kun hän oli muutaman vuoden ikäinen, rakas isoäiti kuoli ja aurinkoisesta Mari-Annasta tuli syrjäänvetäytyvä. Kun äiti oli kysynyt, mikä sinulla on, tytär oli kertonut vihaavansa Jumala, koska se kuolettaa. Äiti oli kertonut lapselleen, että asia on aivan päinvastoin. Jumala on rakastanut meitä niin paljon, että hän antoi ainoan poikansa ja uskomalla Jeesukseen saa iankaikkisen elämän.
– Silloin ymmärsin, että Jumala rakastaa meitä. Olin kuulemma tanssinut kotona ympäri taloa ja iloinnut.
Avioero oli rankka kokemus. Mari-Anna kärsi unettomuudesta ja fysiikka oli muutenkin lujilla.
– Työstin suruani ja kävin muun muassa krito-ryhmässä*. En halunnut esittää, että ei tässä mitään.
Amerikan tuliaisia
Vuosi eron jälkeen Mari-Anna haki stipendiä väitöskirjan tekoa varten erääseen amerikkalaiseen yliopistoon ja sai sen.
– Olin ollut Yhdysvalloissa kesäleiriohjaajana. Minulla oli siellä joitakin kontakteja ja uskalsin hakea stipendiä, Mari-Anna kertoo.
Stipendin vastaanottaminen merkitsi, että väitöskirja oli saatettava loppuun. Vuosi Yhdysvalloissa oli antoisa, Mari-Anna viihtyi.
– Siellä monet sanoivat, ettei minusta näe, mitä olin käynyt läpi. Jumala oli hoitanut minua. Olin saanut kokea, kuinka Jumalan armo kantaa ahdistuksen keskellä.
Palattuaan Yhdysvalloista Mari-Anna asui vanhempiensa luona muutaman kuukauden ja naputteli väitöskirjansa loppuun.
Teologian tohtoriksi valmistumisen jälkeen urapolku suuntautui Jyväskylään, mistä hän sai uskonnon didaktiikan lehtorin viran Jyväskylän yliopiston opettajankoulutuslaitokselta.
– Sitten minut kutsuttiin Amerikkaan kirkon ammatteihin valmistavan koulutusohjelman johtajaksi. Pesti oli kolmivuotinen.
Jatkoakin olisi ollut tarjolla, mutta Mari-Anna sai paremman tarjouksen, avioliittotarjouksen. Hän oli Yhdysvalloissa ollessaan tutustunut Nokian projektissa Teksasissa työskennelleeseen mieheen.
– Olimme kirjekavereita ja vaihdoimme kuulumisia netin kautta siitä, mitä on olla suomalaisena Amerikassa.
Sittemmin tutustuminen siirtyi lentokoneeseen, mihin molemmat varasivat kotimaan matkoille vierekkäiset paikat. Vähitellen ystävyys syveni rakkaudeksi ja häitä vietettiin Ulvilan kirkossa 2004. Häiden jälkeen pariskunta asui vielä vuoden Teksasissa ja palasi sieltä sitten takaisin Suomeen, ensin Ouluun ja sitten Ulvilaan. Pariskunnan kaksi lasta, tytär ja poika, ovat nyt lukiolaisia. Perhe asuu Ulvilassa, samassa talossa, jonka Mari-Annan isä on rakentanut.
Lähetystyössä Etiopiassa
– Kun kuopuksemme täytti kolme vuotta, luovuin virastani Jyväskylän yliopistossa. Työ ei ollut kovinkaan hengellistä, vaan siihen alkoi tulla yleiskasvatustiedettä mukaan.
Irtisanouduttuaan Mari-Anna perusti toiminimen ja aloitti kouluttajana ja bloggaajana. Armoa arkeesi -blogiin hän on kirjoittanut hengellisiä ajatuksia ja opetuksia jo usean vuoden ajan. Blogisivuston lisäksi hänellä on useita sometilejä, joilla hän kertoo Jumalan armosta.
Haluan kertoa Jeesuksesta.
– Minulla on hengellinen kutsumus. Haluan kertoa Jeesuksesta. Minkä muodon se milloinkin ottaa, se vaihtelee. Se voi olla kirjottamista ja opettamista.
Uusi vaihe Stålnacken perheen elämässä koitti, kun koko perhe muutti Addis Abebaan Etiopiaan elokuussa 2022. Kyseessä oli tohtorinvaihto, jossa Suomen Lähetysseura palkkaa teologian tohtoreita vuodeksi vahvistamaan kumppanikirkkojen teologista koulutusta. Mari-Annan työpaikkana toimi maailman suurimman luterilaisen kirkon Mekane Yesus -kirkon seminaari maan pääkaupungissa.
Etiopiaan lähtö siirtyi moneen kertaan. Ensin pandemian vuoksi. Sitten Addis Abebaan tuli tulva ja Etiopian vajoaminen yhä syvemmälle sisällissotaan. Tilanteen rauhoituttua riittävästi tuli lähdön aika.
Stålnacken perhe viihtyi hyvin Etiopiassa. Perheen Juha-isä teki sieltä käsin etätöitä ja lapset kävivät kansainvälistä koulua.
– Se oli taivaallista aikaa, Mari-Anna muistelee kiitollisena Etiopian aikaa.
Erilaisia opiskelijoita
Mari-Anna on ammatiltaan uskonnon ja psykologian opettaja, mutta hänessä on myös ripaus lähetystyöntekijää. Hän toivookin, että voisi vielä jossain vaiheessa palata lyhyemmäksi ajaksi Etiopiaan.
Teologian tohtorilla on kokemusta teologian opettamisesta niin suomalaisille, amerikkalaisille kuin afrikkalaisillekin. Afrikassa oppilaat olivat Mari-Annan mukaan hyvin motivoituneita oppimaan. Siellä oli tärkeää, että opettajan ja oppilaiden välillä oli hengellinen yhteys.
– He ottivat akateemisen opetuksen vastaan, kun he tiesivät, että meillä on sama usko. Hengellisyys on siellä mukana kaikessa ja joka käänteessä rukoillaan.
– Sekin oli mahtavaa, että Raamattu yhdistää. Koin syvää yhteyttä heihin kristittyinä. He olivat minulle taivaan Isän antamia helmiä.
Afrikassa kukaan ei epäile, etteikö Jumala olisi olemassa. Suomessa taas uskon perusasioista joudutaan usein vääntämään, sanoo Mari-Anna.
– Amerikassa opiskelijat olivat sellaisia, jotka suunnittelivat lähtemistä kirkon ammatteihin. Opiskelijat olivat kuitenkin amerikkalaisen kulttuurin läpäisemiä. Kerran kysyin opiskelijoilta, että antaisivatko he kännykkänsä pois, jos voisivat siten poistaa maailmasta nälänhädän. Osa opiskelijoista ei ollut valmiita luopumaan kännykästään. Ja se oli 20 vuotta sitten.
Tavallista arkea Ulvilassa elävä perheenäiti sanoo olevansa Jumalan hullu, joka haluaa kertoa, mistä hän on löytänyt leipää.
– Luen Raamattua ja kerron, mitä olen sieltä saanut. Se on hyvin yksinkertaista. En hae omaa kunniaa, vaan viittoilen leivän luokse.
*Krito-ryhmä on Kristus-keskeinen sielunhoidollinen toipumisryhmä.
