Kun Janna Paasosen Joonas-poika menehtyi 20 vuotta sitten syöpään, oli äidin suru valtava. Menetys vei hänet täydelliseen tyhjyyteen, josta ei ollut ulospääsyä. Mutta sitten laulut alkoivat tuoda lohtua, ja osa niistä syntyi kesken unien.
Janna Paasosen lokakuun lopulla julkaistu ”Sun aika” -levy on omistettu hänen pojalleen. Levyn lähtökohtana on purkaa tunteita oman pojan kuoleman jälkeen ja jakaa laulujen kautta lohdutusta myös muille.
Esikoislevyllä on 13 laulua, joista ”Sinä tähtiä tielläsi näät” esitettiin myös Tanssii tähtien kanssa -ohjelman Roosa nauha –erikoislähetyksessä. Janna Paasonen oli lähetyksessä kertomassa kaikkia koskettavasti omalta osaltaan, millaista oli menettää oma lapsensa sairaudelle.
Radio Dein Herätys!-aamulähetyksessä Janna Paasonen kertoi laulujen pitkästä matkasta. Ensimmäiset niistä ovat syntyneet noin 20 vuotta sitten ja aluksi niiden tehtävänä oli auttaa surevaa äitiä käsittelemään lohdutonta kaipausta.
– Pitkään ne laulut lohduttivat minua itseäni, ja se riitti. Mutta vuosien varrella alkoi vahvistua sisäinen ääni, että pitäisikö tästä surusta ja kärsimyksestä syntynyttä lohtua tuoda muillekin. Laulut ovat olleet niin henkilökohtaisia, joten en koskaan varsinaisesti päättänyt, että alan nyt tehdä lauluja tai alan säveltää ja vien ne sitten jollekin, Janna kertoo.
Pojan yllättävä sairastuminen ja kuolema veivät epätoivoon
– Kun Joonas, silloinen ainoa poikani, sairastui vakavasti ja aika nopeasti kuoli syöpään, vajosin täydelliseen pimeyteen ja tyhjyyteen. En nähnyt siitä mitään ulospääsyä. Käperryin suruun ja kipuun, Janna kuvailee.
Muutama vuosi myöhemmin hän heräsi keskellä yötä ja päässä soi aivan selkeästi laulu.
Se oli ihan käsittämätön kokemus niin yöllä kuin silloin aamulla, ja edelleenkin. En osaa millään järkiperäisellä tavalla sitä asiaa selittää.
– Kuuntelin ja mietin, että onpas kaunis laulu. Missä olen sen kuullut? Ja onpa se tutun kuuloinen. Sitten ymmärsin, että hetkinen, en ole kuullut sitä missään vaan tämä on ihan uusi laulu.
Janna totesi, että laulussa on jotain ihmeellistä. Hän nousi sängystä ja meni kirjoittamaan laulun ylös nuoteiksi pianon ääressä.
– Palasin nukkumaan ja kun aamulla heräsin, ensimmäinen ajatus oli, että mitä ihmettä yöllä on tapahtunut? Ryntäsin pianon ääreen, ja siellä pianon kannen päällä oli nuottivihko ja lyijykynä – ja aika sotkuisella käsialalla kirjoitetut nuotit.
– Istuin pianon ääreen uudelleen ja aloin soittamaan. Se oli ihan käsittämätön kokemus niin yöllä kuin silloin aamulla, ja edelleenkin. En osaa millään järkiperäisellä tavalla sitä asiaa selittää, Paasonen ihmettelee.
Siitä hetkestä lähtien Jannan suru ja kipu saivat kanavan, ja merkityksettömyys kanavoitui lauluihin.
Siitä hetkestä lähtien Jannan suru ja kipu saivat kanavan, ja merkityksettömyys kanavoitui lauluihin.
– Olin pohtinut ja kyseenalaistanut asioita ja miettinyt Jumalan olemassaoloa, ikuista elämää ja päättyykö kaikki tähän? Ja näenkö minä lastani? Sitten aloin saada vastauksia lauluissa sävelmien kautta. Jotenkin kipu ja lohtu vuorottelivat melodioissa ja sanoissa, Janna kertoo.
Levyn lauluista parin laulun sanat ovat tulleet niin, että Janna on herännyt yöllä ja ensimmäinen lause on ollut hänen mielessään. Kun alku oli kirjoitettu ylös, kynä ei enää suostunutkaan irtoamaan kädestä vaan sanoja vain tuli lisää.
– Kokemus oli sellainen, että ikään kuin joku olisi sanellut minulle ne sanat. Se on ollut vahva kokemus. Mukana on onni, suru ja kiitollisuus kietoutuneena.
Sain tietää, että häntä oltiin vastassa
Janna kertoo, että ei olisi voinut koskaan kuvitella, että Joonas sairastuisi millään tavalla, sillä poika oli kuin terveyden perikuva. Syöpädiagnoosi tuli kuin kirkkaalta taivaalta ilman aikaisempia oireita. Joonas oli törmännyt kesken leikin niin, että sai iskun paikkaan, jossa kasvain oli. Valtava kipu ei hellittänyt ja vähän ajan kuluttua syy selvisi. Terve lapsi oli yhtäkkiä kuolemansairas. Silloin kaikki pimeni kerralla aivan täysin.
– Inhimillisesti ei ollut voimia, mutta me koimme, että tuli joku suojapiiri, joka kantoi meitä. Vaikka pahuus ja kärsimys tulivat lähelle, koin Jumalan olevan kuitenkin läsnä, Janna kiittää.
Kuka on tämä mies, joka on hänen sänkynsä vieressä?
Päivää ennen Joonaksen kuolemaa äiti ja poika olivat sairaalan huoneessa kahdestaan.
– Hän yhtäkkiä kysyi minulta, että kuka on tämä mies, joka on hänen sänkynsä vieressä? Hän kysyi sen aivan normaalina kysymyksenä, ihan kuin että mitä tänään on ruokana.
– Minä en sitten kysynyt häneltä miehestä mitään. Ikään kuin huuleni olisi sinetöity sillä hetkellä. Seuraavana päivänä, kun Joonas kuoli, huuleni ikään kuin aukenivat ja minulla oli miljoona kysymystä siitä miehestä. Olen kokenut sen niin, että siinä hetkessä minun annettiin tietää, että häntä ollaan vastassa. Hän oli menossa kotiin, lopulliseen kotiin.
Nyt vuosien jälkeen Janna kertoo voivansa ja jaksavansa hyvin, vaikka suru ja ikävä Joonasta ovat aina läsnä.
– Ne eivät lähde ikinä pois vaan kulkevat tässä kanssani, toisessa kädessä kumppanina. Mutta rinnalle toiseen käteen on tullut valtavan paljon kaikkea hyvää. Kirkkaimpana loistaa kiitollisuus kaikesta. Ja on tullut luottamus, että Joonaksella on hyvin ja hän on turvassa Jumalan luona. Ja minäkin olen siellä toivottavasti jonakin päivänä.
– Kuuntele Janna Paasosen haastattelu kokonaan Dei Plussasta.
[Herätys! 30.10.2022 kohdasta 1:50:20 alkaen]
