Kirjoittanut
Syksyllä Suomen teologisessa opistossa alkaa Seurakunnanistutusakatemia, jossa koulitaan nykyisiä ja tulevia seurakunnanistuttajia. Sitä johtaville Jana ja Kenno Leierille koulutuksen takaa löytyy heidän elämänsä suurin kutsumuskriisi.
Vuonna 2015 Kenno ja Jana Leier perheineen olivat asuneet kaksi vuotta Englannissa. Sinne istutettu seurakunta kasvoi ja pariskunta viihtyi saarivaltiossa. Hiljalleen mielessä alkoi kuitenkin kasvaa sisäinen varmuus siitä, että heidän kuuluisi palata Suomeen. Päätöksen sinetöi puhelu Kenno Leierin hengelliseltä isältä: rukouksessa oli koettu, että paluu olisi oikea ratkaisu.
Leierit pakkasivat tavaransa ja suuntasivat takaisin Espooseen. Syy paluuseen oli varsinaisesti tehtävä, johon Kenno Leier koki selkeää kutsua Jumalalta.
Hän ei kuitenkaan saanut odotettua työpaikkaa. Alkushokki oli kova.
Tätäkö varten he olivat jättäneet Englannin? Oliko kannattanut pelata kaikki yhden kortin varaan?
– Yhtäkkiä emme tienneetkään, miksi olemme Suomessa ja mitä meidän pitäisi tehdä. Silloin oikeastaan menin oman kutsuni kanssa niin syvälle, että mietin, oliko hengellinen työ nyt tässä.
Soitto Norjasta muutti suunnan
Kenno Leier jatkoi Espoon vapaaseurakunnan johdossa, josta hän oli lähtenyt väliaikaisesti Englantiinkin, ja jonka työntekijätiimin kanssa myös työnhakuprosessi käytiin yhteisymmärryksessä.
Suuntaa etsiessään Leier yritti seurakuntatyön ohessa aloittaa myös omaa liiketoimintaa, mutta se ei lähtenyt lentoon.
– Tuntui, että etenimme poissulkutekniikan kautta, kuten lääkäritkin sulkevat pois diagnooseja, hän naurahtaa.
Taudin määritys tuntui osuvan maaliin silloin, kun Leierit tutustuivat M4-järjestöön. Kenno Leier kutsuttiin norjalaislähtöisen, hänelle ennestään tuntemattoman seurakunnanistutusverkoston tiimiviikonloppuun opettajaksi. Hän ihastui heti eurooppalaista kontekstia varten tehtyyn malliin. Kesällä 2019 Leieriä pyydettiin mukaan Euroopan johtotiimiin.
Nyt sekä Kenno että Jana Leier toimivat järjestössä kokopäivätoimisesti. He työskentelevät Vapaakirkon lähetteinä ja keräävät sitä kautta myös kannatuksensa.
Päätöstä vauhditti itse asiassa koronavirus: pariskunta sairastui vuosi sitten koronaan, jonka jälkeinen väsymysoireyhtymä vaivaa Kenno Leieriä yhä.
– Työterveyslääkärin b-lausunto pysäytti: ”Työkunto on noin 50 prosenttia normaalista ja se on pysyvän luonteista.” Kävi hyvin selkeäksi, että pitää valita jompikumpi, joko seurakunta tai tämä työ. Toinen tai molemmat alkaisivat kärsiä, jos tekisin töitä puolikuntoisena. Tämä oli vaikea paikka aktiiville, joka on aina tottunut tekemään enemmän kuin pitäisi.
Samoihin aikoihin Jana Leierin hammashoitajan työt päättyivät kuin seinään, kun hän sai niin ikään b-lausunnon pitkään vaivanneen kynsiekseeman takia. Edessä oli ammatinvaihto joka tapauksessa.
Näin vuosien unelma yhdessä palvelemisesta alkoi konkretisoitua.
Istuttajille on luvassa koulutusta ja tukea
M4:n työ näkyy Suomessa kahdella rintamalla. Toinen on evankelis-luterilaisen kirkon parissa aloitettu Yhteisöhautomo, toinen puoli taas Suomen teologisessa opistossa alkava Seurakunnanistutusakatemia, josta käytetään virallisesti englanninkielistä nimeä Church Planting Academy. Suomen teologisen opiston taustayhteisö on Suomen Vapaakirkko.
Akatemiassa alkava koulutus on suunnattu seurakunnanistuttamisesta kiinnostuneille. Sen jälkeen potentiaaliset istutushankkeen johtajat voivat hakeutua kolmen kuukauden prosessiin, jossa mennään syvälle: heistä tehdään syvähaastattelujen avulla profiili, jossa kartoitetaan luonnetta ja sitä, onko halukkaasta istutuksen johtajaksi. Eräänlainen karsinta siis.
Haastattelussa kysytään muun muassa sitä, onko mahdollinen puoliso samaa mieltä seurakunnanistutusnäystä.
– Isoimmat epäonnistumiset liittyvät perinteisesti valtaan, seksiin ja rahaan. Nämä asiat käydään oikeasti läpi, Leier toteaa.
Toisin sanoen edessä olisi vuosi koulutusta, jos mielii istutushankkeen johtajaksi. Miksi?
Pastoreilta edellytetään koulutusta, mutta seurakuntaa perustamaan voi lähteä kuka tahansa, Leier perustelee.
– Itse seurakuntia istuttaneina tiedämme, mihin siinä joudutaan. Ulkoiset paineet ja haasteet eivät ole se ongelma, vaan istuttaja sisäinen maailma. Tähän on panostettava. Eikä kyse ole niinkään siitä, että haluttaisiin hankaloittaa istuttamaan lähtemistä, vaan siitä, että tiedostamme valmistautumisen tärkeyden ja annamme siihen mahdollisuuden.
Erikseen on vielä seurakunnanistutustiimeille järjestettävä prosessi, jossa kuljetaan istutusjoukon rinnalla kahden ensimmäisen ja Leierin mukaan usein kriittisimmän vuoden läpi.
– Tarkoitus on rakentaa kasvihuone sellaisten ihmisten ympärille, jotka ovat kiinnostuneet seurakunnanistuttamisesta. Heille tarjotaan kaikki tuki ja apu aina siihen pisteeseen, että seurakunta syntyy.
