Kirjoittanut
Kylväjän tuleva lähetysjohtaja Jukka Kääriäinen vertaa kirjoituksessaan lähetystä hampurilaiseen. Ilman pihviä hampurilainen ei ole hampurilainen, samalla tavalla lähetystyö ilman evankeliumia Kristuksesta ei ole lähetystyötä.
Söin hampurilaisen. The Bro’s Burgerin. Se oli erinomainen. Yhdysvalloissa 19 vuotta asuneena, olen syönyt monta hampparia. En väitä olevani hamppareiden asiantuntija. Virkani puolesta olen kuitenkin lähetysteologian asiantuntija. Ainakin vielä. Kohta minusta tulee lähetysjohtaja. Toivottavasti siirrossa asiantuntijuus ei katoa.
Syödessäni mietin: Milloin hampurilainen ei ole enää hampurilainen? Silloin kun siitä puuttuu pihvi (sori vegaanit!). Terveellinen leipä, loistavat lisukkeet, jopa nokkela nimikään ei tee tuotteesta hampurilaista, jos pihvi puuttuu. Se voi näyttää hampparilta, sitä voi nimittää hamppariksi, mutta jos siitä puuttuu pihvi, se ei (enää) ole hamppari.
”Where’s the beef?” Tätä amerikkalaista sanontaa käytetään silloin, kun asian ydin puuttuu. Puhutaan asian vierestä tai jostain muusta. Ydin puuttuu. Where’s the beef?
Ajatukseni siirtyy hampurilaisesta lähetykseen. Milloin kristillinen lähetys ei enää ole lähetystä? Silloin kun siitä puuttuu pihvi. Mikä on lähetyksen pihvi? Evankeliumi Kristuksesta. Jos se puuttuu, toiminta tai työ voi olla hienoa, arvokasta ja tärkeää, jopa ihailtavaa, mutta se ei ole kristillistä lähetystä. Se on jotain muuta.
Nykypäivän lähetyksestä käytetään iskulausetta kokonaisvaltainen lähetys. Tällä tarkoitetaan sitä, että lähetys on sekä julistusta että palvelua. Lähetys ei ole ainoastaan evankeliumin saarnaamista, vaan myös… noh, voit itse täyttää tyhjän kohdan. Jatkuva houkutus on kuitenkin korvata evankeliumin julistus monilla arvokkailla aktiviteeteilla ja hienoilla hankkeilla. Tuote voi näyttää ja kuulostaa hienolta, mutta samoin kun arvioidaan hampurilaista, on syytä kysyä: Missä on evankeliumi? Where’s the beef?
Jo 1960-luvulla Stephen Neill sanoitti kokonaisvaltaisen lähetyksen problematiikan näin: Jos kaikki on lähetystä, mikään ei (enää) ole lähetystä. Olen samaa mieltä. Määritelmä menettää merkityksen, jos sillä voi kuvata kaikkea. Jos kaikki on lähetystä, mikään ei enää ole lähetystä.
Vastaväite kuuluu näin: Jos kaikki on lähetystä, niin kaikki on lähetystä. Luulen ymmärtäväni hyvän pyrkimyksen tämän väitteen taustalla. Lopulta se kuitenkin kompastuu omaan mahdottomuuteensa. Tautologia eli tarpeeton toisto ei ole argumentti. Se ei selvennä, vaan sumentaa tärkeää asiaa. Se lisää sumua, ei valoa. Se ei palvele ketään.
Jeesus ei lähettänyt opetuslapsiaan sanoen, ”Menkää siis ja tehkää kaikkea hyvää.”
Vastaväite ei mielestäni myöskään ota riittävän vakavasti lähetyksen Herran omaa määritelmää sekä kristillisen uskon keskeistä roolia lähetyksessä. Jeesus ei lähettänyt opetuslapsiaan sanoen, ”Menkää siis ja tehkää kaikkea hyvää,” vaan ”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni.” Näiden kahden olennainen ero voidaan määritellä sanalla usko. ”Kaikkea hyvää” voi tehdä kuka tahansa hyväntahtoinen ihminen, vakaumuksesta riippumatta. Siihen ei tarvita kristillistä uskoa. Jälkimmäiseen eli opetuslasten tekemiseen välttämätön ehto on kristillinen usko. Se ei tarkoita uskoa YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin, vaan uskoa Kristukseen yltäkylläisen elämän lahjoittajana (Joh. 10:10) ja Elämän Leipänä. Eli ”todellisena hampurilaisena.” Vain kristitty voi tehdä lähetystyötä. Hyväntahtoinen, rautainen asiantuntija, ilman Kristus-uskoa, ei voi tehdä kristillistä lähetystyötä.
Hampparin ja lähetyksen olemuksen pohdinnassa sovellan toistakin amerikkalaista sanontaa: ”The customer is always right.” Asiakas on aina oikeassa. Jos hamppari on metaforassani länsimainen lähetys, niin globaalissa lähetyksessä asiakas on kumppanikirkko. Nykylähetyksessä aito kumppanuus on tärkeä painotus. Siihen kuuluu kuunteleminen, kunnioitus ja tunnistettavasti kristillinen lähetys. Pohdin tätä tulevassa Kotimaa-lehdessä.
Hyväntahtoinen, rautainen asiantuntija ilman Kristus-uskoa ei voi tehdä kristillistä lähetystyötä.
Jos asiakas kysyy, ”Where’s the beef?” firma luonnollisesti tutkistelee tuotteensa luonnetta, makua ym. Se pyrkii kehittämään tuotteen, joka on asiakkaalle mieluinen. Firma ei yritä ylipuhua asiakasta selittämällä, ”Sinä et näköjään ymmärrä nykypäivän hampurilaista. Anna kun me sivistämme sinua sen uusista piirteistä.” Ei, asiakas on aina oikeassa.
Vastaavasti jos kumppani on hämmentynyt lähetyksen strategisista päätöksistä tai kyseenalaistaa kumppanuuden, jota sille tarjotaan pohjolasta, lähetyksen toimijan tulisi tarkastella, miten Kristuksen evankeliumi olisi yhä selvemmin tunnistettavissa heidän työssään. Sen ei pitäisi opastaa kumppanikirkkoa nykylähetyksen olemuksesta tai omalla toiminnallaan lisätä jännitteitä.
Aito kristillinen lähetys, kuten aito hampurilainen, on selvästi tunnistettavissa. Pihvi, ei lisukkeet, tekee hampurilaisen. Kristuksen evankeliumi määrittelee lähetyksen, ei hieno sanoitus tai yhteiskunnallinen suosio.
Syön hamppareita. Syön myös uskossa Elämän Leipää. Nautin kesästä. Matka jatkuu.
Jukka Kääriäinen
Kirjoittaja on Kirkon lähetystyön keskuksen lähetysteologi, joka siirtyy kesän jälkeen Lähetysyhdistys Kylväjän lähetysjohtajaksi.
