Kirjoittanut
Toiminnanjohtaja Heikki Pälve kommentoi Uuden Tien haastattelussa, miksi Suomen Lääkäriliitto vastustaa eutanasiaa.
Viime viikkojen keskustelu hyvästä kuolemasta lähti liikkeelle 7. marraskuuta käynnistetystä kansalaisaloitteesta, jonka vireillepanijoina ovat entiset kansanedustajat Iiro Viinanen ja Esko Seppänen. Heidän tavoitteenaan on saada Suomeen eutanasia-lainsäädäntö.
Lain tarvetta perustellaan kuolevan sietämättömän kärsimyksen lyhentämisellä. Kansalaisaloitteessa määritellään kriteerit, joiden täyttyessä eutanasia voitaisiin suorittaa.
Ensimmäinen kriteeri kuuluu seuraavasti: ”Potilaalla on sietämättömiä fyysisiä ja/tai psyykkisiä oireita, kipuja ja kärsimyksiä, joita ei voida hyvänkään saatto- tai palliatiivisen hoidon avulla ja lääketieteen keinoin olennaisesti lievittää.”
Muina kriteereinä aloitteessa luetellaan kuolemaan johtava sairaus, potilaan oikeustoimikelpoisuus ja potilaan toistuva pyyntö eutanasiasta.
Kärsimyksen moni-ilmeisyys
Viime vuonna Lääkäriliiton, Apteekkariliiton ja Lääketietokeskuksen tilaamasta väestökyselystä kävi ilmi, että 75 prosenttia suomalaisista hyväksyy eutanasian ja vain 11 prosenttia vastustaa sitä. Gallupeista huolimatta Suomen Lääkäriliitto vastustaa eutanasiaa. Syyt ovat painavat.
– Jos eutanasialaki tehdään, sen tekohetkellä ollaan tarkkoja kriteereistä ja pyritään määrittelemään ne tarkasti. Mutta kun aikaa kuluu, kriteerit höltyvät ja joudumme kaltevalle pinnalle, Lääkäriliiton toiminnanjohtaja Heikki Pälve huomauttaa Uudelle Tielle.
Hänen mukaansa eutanasian laillistaminen muuttaisi suhtautumisen kuolemaan. Näin on käynyt Hollannissa, missä kolme prosenttia ihmisistä kuolee eutanasiaan. Siitä on tullut tavallinen kuolinsyy.
– Jos eutanasia hyväksytään, kaikki se, mistä nyt puhumme, jää pois. Laillistamisen jälkeen mietitään eutanasian syiden riittävyyttä: miten lähellä kuoleman on oltava tai millainen kärsimys on riittävää. Ja nämä syyt tulevat höltymään.
Hän ennakoi, että tapausten lukumäärä tulisi ajan saatossa kasvamaan.
Kansalaisaloitteen kriteereissä fyysisen kivun rinnalla mainitaan psyykkinen kipu. Miten sitä voidaan mitata?
– Objektiivisesti emme kykene mittaamaan sen paremmin kipua kuin kärsimystäkään. Tunne on aina subjektiivinen ja vaihteleekin eri tilanteissa. Anestesialääkärinä olen pyytänyt potilasta arvioimaan leikkauksen jäkeistä kipua asteikolla 0–10. Saman toimenpiteen jälkeen potilaiden arviot vaihtelevat.
Paitsi yksilöllistä, kivun kokeminen on myös moniulotteista.
– Kuolemansairasta potilasta vaivaa eksistentiaalinen kärsimys, joka tulee ymmärryksestä, että päivien määrä on rajallinen. Sosiaalista kipua on puolestaan se, kun sairauden vuoksi ei pysty vaikkapa urheilemaan kuten ennen tai kun ulkomuoto muuttuu, eikä enää kehtaa osallistua sosiaalisiin tilanteisiin.
Vaikeus päästää irti
Kuoleman lähestyessä potilaan tila heikkenee. Ruoka ei maistu, nieleminen ja liikkuminen käyvät vaikeiksi. Silloin hoidossa olisi vältettävä turhia toimenpiteitä ja keskityttävä potilaan ja omaisten huomioimiseen. Henkilökunnalta tämä vaatii herkkyyttä ja kommunikointitaitoja. Olisi tärkeää selittää, mitä on tapahtumassa.
Kun potilaan arvioidaan kuolevan muutamien päivien tai viikkojen kuluessa, hoitava lääkäri tekee saattohoitopäätöksen keskusteltuaan potilaan ja tämän omaisten kanssa.
Lääkärin kertoessa omaisille, että potilaan aktiivisesta hoidosta siirrytään saattohoitoon, moni järkyttyy. Pälven mukaan omaisten toiveet eivät aina ole realistisia.
– On vaikea päästää irti. Toisaalta omaiset voivat olla keskenään erimielisiä, mitä tulisi tehdä.
Lähestyvä kuolema nostaa tunteet pintaan. Aiemmin kykenevän isän tai äidin näkeminen avuttomana voi olla vaikeaa.
– Normaali kuolema voi näyttää kovalta kärsimykseltä, sillä emme ole tottuneet näkemään kuolemaa.
Pyynnön omaehtoisuus?
Heikki Pälven mukaan lääketieteen kehittymisen myötä vastassamme on uusia eettisiä kysymyksiä.
– Voimakkaasti autettuna ihmisiä voidaan pitää hengissä. Osa näistä hoidoista on raskaita, ja jos ne eivät todellisuudessa auta, on kysyttävä, miten kauan yritetään.
Hän painottaa, että Lääkäriliitto on sitoutunut kärsimyksen lievittämiseen. Eutanasia ei kuitenkaan ole keino siihen.
– Eutanasia-asiassa lääkäri on velvoite- ja arvoristiriidan edessä. Toisaalta lääkärin tulee lievittää kärsimystä, mutta myös suojella elämää. On lääkärin etiikan vastaista, jos hoidon huono saatavuus tai laatu yritetään ratkaista säätämällä laki eutanasiasta. Siksi Lääkäriliitto haluaa painottaa hyvän saattohoidon järjestämisen ensisijaisuutta.
Pälve myös kyseenalaistaa mahdollisen eutanasia-pyynnön omaehtoisuuden.
– Pyyntö olisi monen tekijän summa. Ihminen voi itse pelätä loppuvaihetta, kuten ympäröivä yhteisökin. Jos eutanasia tuotaisiin keskustelussa esiin vaihtoehtona, potilas voisi kokea sen velvollisuutenaan, Pälve toteaa Uudelle Tielle.
Lue laajempi juttu Uuden Tien verkkolehdestä, jossa muun muassa kirkkohallituksen saattohoidon ja sielunhoidon asiantuntija Virpi Sipola kommentoi aihetta.
