Kirjoittanut
Maanantaina 7. lokakuuta tulee kuluneeksi vuosi terroristijärjestö Hamasin hyökkäyksestä, joka aloitti Gazan verisen sodan Lähi-idässä.
Vaikka Hamas ja Israel solmisivat rauhan, israelilaiset ja palestiinalaiset ovat kaukana kestävästä rauhasta. Suomen Lähetysseuran rauhantyö tarjoaa vastavoiman sodan ja terrorismin lisäämälle polarisaatiolle.
Lähetysseuran tukemilla israelilaisilla ja palestiinalaisilla rauhanjärjestöillä on takanaan lähes sietämättömän vaikea vuosi. Jo sadan vuoden ajan alueella toiminut Lähetysseura tukee rauhan ja sovinnon edellytyksiä yhdessä järjestöjen ja seurakuntien kanssa.
”Monet juutalaiset ovat niin traumatisoituneita viime lokakuun terrori-iskusta, että he eivät ole tunnekuormansa vuoksi valmiita tulemaan yhteen palestiinalaisten kanssa, sanoo Sarah Bernstein, joka johtaa israelilaista rauhankasvatuskeskusta Rossing Centeriä.
”Jotkut ovat täynnä vihaa ja he haluavat pitää siitä kiinni.”
Sama ilmiö koskee palestiinalaisia, joiden traumat kumpuavat Gazan sodasta ja Israelin pitkäkestoisesta miehityksestä ihmisoikeusloukkauksineen.
Bernstein on työskennellyt Jerusalemissa rauhanrakentamisen parissa yli kahdenkymmenen vuoden ajan. Hän uskoo, että todellinen rauha voi olla mahdollista vain tulemalla yhteen ja kuuntelemalla toisia. Juutalaisten ja palestiinalaisten on opittava sietämään erilaisuutta.
”Joko opettelemme elämään yhdessä tai kuolemme yhdessä”, Bernstein sanoo.
Lähetysseura tukee Rossing Centerin järjestämää opettajankoulutusta, joka antaa työkaluja koululuokassa käytäviin vaikeisiin keskusteluihin esimerkiksi alueen konfliktiin liittyen. Sodan alettua keskus keskeytti normaalit opettajankoulutukset ja tuotti opettajille materiaalia ja koulutusta siihen, miten tämänhetkistä konfliktin vaihetta voi käsitellä lasten kanssa.
”Se mitä näemme Gazassa, leviää kaikkialle”
”Meillä ei ole paljon uskoa ja toivoa poliitikkoja ja heidän ideologioitaan kohtaan, mutta me uskomme siihen, että voimme luoda vaihtoehtoista liikettä ruohonjuuritasolla”, sanoo Daniel Munayer, joka johtaa toista Jerusalemissa toimivaa rauhanjärjestöä, Musalahaa.
Musalahan tavoitteena on tukea sovintoa israelilaisten ja palestiinalaisten välillä sekä eri uskontoja edustavien palestiinalaisten väillä. Järjestön toiminta nojaa Raamatusta nouseviin sovinnon periaatteisiin. Sota on tehnyt työstä vaikeaa, mutta järjestö haluaa edelleen tarjota ihmisille vaihtoehtoisia ajatuksia. Käytännössä Musalaha tekee rauhankasvatustyötä muun muassa järjestämällä yhteisiä leirejä israelilaisille ja palestiinalaisille lapsille. Tänä vuonna yhteisiä leirejä ei pystytty sodan takia järjestämään normaalisti, mutta niitä järjestettiin kuitenkin konfliktin keskellä eläville palestiinalaislapsille.
Daniel Munayer pitää erilaisista taustoista tulevien ihmisten kohtaamisia tärkeänä, sillä hän ei usko, että Israel saavuttaa todellista turvallisuutta vallan ja armeijan kautta. Hän sanoo, että kestävää rauhaa ei voi tulla, jos Israel jatkaa Palestiinan miehitystä. Rauha edellyttää vapautta ja yhdenvertaisuutta.
”En voi sanoa, että haluan elää kanssasi rauhassa, mutta samalla kontrolloin, paljonko vettä, sähköä ja ruokaa sinulla on, kuinka paljon voit matkustaa, mitä saat tehdä ja mitä et. Se ei ole rauhaa. Jos jatkamme tällä polulla, siitä seuraa täyttä tuhoa. Se mitä näemme nyt Gazassa, leviää kaikkialle”, Munayer sanoo ja jatkaa:
”Rauhan pitää tulla siitä, että olemme hyvissä väleissä naapuriemme kanssa.”
Riipaisevia tarinoita
”Rauhantyötä tekevien järjestöjen kenttä on edelleen kokonaisuutena vahva ja se on kyennyt mukautumaan nykytilaan. Tällä hetkellä rajan yli tapahtuva rauhantyö on vaikeaa, mutta omien yhteisöjen sisällä tehtävä rauhantyö on yhtä tärkeää ja pitää yllä myös rajat ylittävän rauhantyön edellytyksiä”, sanoo Risto Heikkinen, joka työskentelee Suomen Lähetysseurassa rauhankasvatuksen asiantuntijana Jerusalemissa.
Heikkinen muistuttaa, että yhteisöjen sisäinen rauhantyö on vastavoima sodan ja terrorismin lisäämälle polarisaatiolle. Monet toimijat pyrkivät tavoittamaan omissa yhteisöissään tahoja, jotka eivät vielä ole rauhanrakentamisen kannalla tai jotka eivät muuten usko rauhan mahdollisuuteen.
Tarinat ihmisten arjesta ja kamppailusta rauhan puolesta ovat riipaisevia. Eräs palestiinalaismuslimi pakotti itsensä jatkamaan uskontodialogiryhmässä juutalaisten ja kristittyjen kanssa, vaikka se etenkin sodan alussa tuntui aivan mahdottomalta. Edelleen löytyy myös opettajia, jotka haluavat opettaa oppilailleen rauhaa rakentavia taitoja.
”Rauhantyötä tekevien ihmisten sinnikkyys sekä kyky nähdä mahdollisuuksia henkilökohtaisestikin vaikeassa tilanteessa on inspiroivaa ja vahvistaa toivoa paremmasta. Saavutettiin rauha sitten lähitulevaisuudessa tai seuraavan sukupolven aikana”, Risto Heikkinen pohtii.
Myös Sarah Bernstein pitää kiinni toivosta, vaikka todelliseen rauhaan voikin olla vielä pitkä matka.
”Emme voi vain toivoa, vaan meidän pitää toteuttaa toivoa. Toivo on jotain, mitä me teemme”, hän sanoo.
