Kirjoittanut
Vuosia lähetystyössä viettänyt perhe palaa kotimaahan nopeasti peltisiivin, mutta henkinen palautuminen voi viedä vuosia.
Lentokoneet ovat liian nopeita. Kun vuosia lähetystyössä viettänyt perhe palaa kotimaahan, matkatavarat saa poimia lentoaseman matkatavarahihnalta jo muutamien tuntien kuluttua. Samana iltana matkavaatteet pyörivät pesukoneessa ja perheenjäsenet tallettavat entisessä kotimaassa otettuja valokuvia pilveen.
Lähetysyhdistys Kylväjän lähettikuraattori Raija Hämynen muistuttaa, että henkisen kuorman purkaminen ja muistojen työstäminen tunnetasolla ei kuitenkaan tapahdu kädenkäänteessä. Joillakin se kestää vuosia.
‒ Jos kotimaassa ei ole tilaa surra luopumisia, perheen yhteinen tarina jää tiedostamatta ja puhumatta auki.
Hämynen on nähnyt, kuinka lapset yrittävät varjella uuteen alkuun ponnistelevia vanhempiaan lisähuolilta ja jättävät sen vuoksi omat tunteensa sanoittamatta.
Aikaa lasten kokemukselle
Koko perheen kannalta olisi arvokasta, että lasten tunteille ja sanoille löytyisi aikaa ja huomiota. Hämynen muistuttaa, että jokainen perheenjäsen menettää erilaisia asioita. Vanhemmat menettävät työtovereita ja työyhteisön, lapset koulukavereita ja leikkipaikkoja. Yhteisen surun aiheita ovat maan sekä sen äänien ja tuoksujen, kodin ja lemmikkien menettäminen.
Lähettiperheiden lasten kulttuuristressin tiedostaminen alkoi Suomessa paljolti Ann-Christine Marttisen teoksesta Matkalaukkulapset (Kirjaneliö 1992).
Suomen Lähetysneuvosto on jo usean vuoden ajan järjestänyt aikuisille retriittejä, joissa kotimaahan palaavat lähetystyöntekijät ovat voineet purkaa ulkomailla kertyneitä taakkoja, surra luopumisia ja suuntautua tulevaan. Kysyntä on ollut niin suurta, että retriittiä ei ole voitu tarjota kaikille. Vain raskaimmista olosuhteista tuleville on riittänyt paikkoja, Hämynen toteaa.
‒ Palaute on kuitenkin ollut se, että kaikkien pitäisi saada osallistua.
Moniammatillista tukea
Ensi kesänä mukaan pääsevät ensimmäistä kertaa myös lapset. Viikon aikana vanhemmat pysähtyvät tarkastelemaan lapsen todellisuutta esimerkiksi piirrosten kautta.
‒ Kun isä tai äiti katsoo, miten lapsi on kokenut asioita, lapsi tulee näkyväksi. Hänelle välittyy kokemus, että hän on yhtä tärkeä paluumuuttaja kuin hänen vanhempansakin.
Taakkaa kevyemmäksi -perheretriitin järjestää ekumeeninen Suomen Lähetysneuvosto. Työntekijät ovat kokeneita ammattilaisia. Mukana on esimerkiksi lääkäri, psykiatri, psykologi, terapeutteja, pastoreita ja lähettikuraattori, jotka ovat kaikki olleet lähetystyössä.
Hämysen mukaan retriitti voi auttaa lapsia selviytymään ratkaisevasti paremmin ulkopuolisuuden tunteesta, kiusaamisesta ja yksinäisyydestä. Monet ovat käyneet ulkomailla kansainvälistä koulua ja ovat eksyksissä suomalaisessa koulujärjestelmässä.
Vihaa järjestöä kohtaan
Lapsen ja nuoren työpöydällä voi olla myös vihaa lähettävää järjestöä, vanhempien arvomaailmaa ja kristinuskoa kohtaan.
‒ Palaavat lapset ja nuoret ovat usein mustavalkoisia ja he näkevät suomalaisen kulttuurin huonompana kuin sen josta he tulivat. Monista tulee juurettomia aikuisia, joiden on vaikea kiinnittyä mihinkään paikkaan tai ihmissuhteeseen.
Kun tämä tiedostetaan, lähetystyön budjettinikkarit löytävät todennäköisesti rahaa lasten ja nuorten paluustressin työstämiseen, Hämynen toivoo.
Hän tähdentää, että sana retriitti ei tarkoita hiljaisuutta vaan sitä, että aika on varattu perheen hyvinvointiin liittyviin asioihin.
‒ Mitä enemmän saa kertoa, sen parempi. Puhumisen lisäksi retriitissä piirretään, askarrellaan, leikitään ja näytellään ikätason mukaan. En avaa sisältöä enempää, koska se perustuu yllätykseen.
Hämynen on nähnyt, kuinka sotatoimialueelta palanneet ja tsunamista evakuoidut lapset ovat päässeet purkamaan pelkojaan.
Rituaalit jäivät tekemättä
Raija Hämynen on ollut perheineen 10 vuotta lähetystyössä Senegalissa Suomen Lähetysseuran lähettämänä. Kun he palasivat, lapset olivat 13, 11 ja puolivuotiaat.
Raija Hämynen harmittelee, että he palasivat Suomeen eri aikaan.
‒ Myös hyvästelyrituaalit jäivät tekemättä. Olisi ollut parempi palata perheen kanssa yhdessä ja päästä heti retriittiin.
Omalla kohdallaan Hämynen pitää onnistuneena ratkaisuna sitä, että ensimmäisen vuoden ajan jompikumpi vanhemmista oli aina kotona, kun isommat lapset tulivat koulusta.
Kun nuorin lapsi oli kaksivuotias, Hämynen kävi hyvästelemässä Senegalin.
‒ Meillä on ollut puhetta, että menisimme käymään Senegalissa yhdessä lasten perheiden kanssa.
Matkaa odotellessaan lapset ovat pitäneet yllä henkistä yhteyttä toiseen kotimaahansa ranskankielen sekä senegalilaisen ruuan ja musiikin kautta.
