Kirjoittanut
Tuorein Perusta-lehti esittelee suomalaisen Lähetyshiippakunnan, joka käytännössä toimii kuin oma itsenäinen kirkko. Sivuilla kerrotaan myös amerikkalaisesta Missouri-synodista, josta tulee Lähetyshiippakunnan yhteistyökirkko.
Helmikuinen Perusta-lehti kysyy Lähetyshiippakunnan piispalta Risto Soramieheltä, onko oikein ja rehellistä pysyä Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa, vaikka on oma piispa ja hiippakunta, omia pappeja ja seurakuntia.
Soramies myöntää tilanteen epänormaaliksi, mutta katsoo, että sen on aiheuttanut kirkon johdon Jumalan sanasta piittaamaton toiminta. Soramiehen mukaan yhteys Missouri-synodiin virallistuu ilmeisesti sitten, kun Lähetyshiippakunta järjestäytyy omaksi uskonnolliseksi yhdyskunnakseen.
Soramies ottaa kantaa Perustan haastattelussa myös tapaukseen, jossa Eero Huoviselle ei annettu ehtoollista Luther-Säätiön messussa, sekä siihen, millä perusteilla Soramies meni vihkimään piispan Sambian luterilaiseen kirkkoon.
Piispa Jari Jolkkonen toteaa, että Lähetyshiippakunnalla ja Suomen ev.lut. kirkolla on sama uskon perusta, mutta jatkaa:
– Lähetyshiippakunta on koulukirjaesimerkki skismasta. Ensin kirkon sakramenttien pätevyys kielletään, sen jälkeen ryhdytään omavaltaisesti vihkimään pappeja, hoitamaan sakramentteja, perustamaan seurakuntia ja lopulta hiippakunta.
– Itse tunnen asiasta lähinnä surua ja haikeutta.
Vaikeutena on ollut keskusteluyhteyden puuttuminen.
Jolkkonen sanoo ymmärtävänsä niitä, joille vanha virkakanta on vakaumusasia. Hänen mukaansa vuonna 2009 hyväksytty ns. tahdonilmaus vahvistaa sen, että perinteisellä kannalla olevilla järjestöillä on edelleen kotipaikkaoikeus kirkossa.
Arkkipiispan lausumiin harmistuneita Jolkkonen muistuttaa, että kirkon opetuksen perusta on yhä siinä vakaumuksessa, että avioliitto on miehen ja naisen välinen.
Pääkirjoituksessaan Timo Junkkaala toteaa, että kirkko ja sen johto saavat syyttää itseään siitä, että perinteisellä virkakannalla olevat on ajettu umpikujaan. Hän kuitenkin vetoaa jälleen kerran sen puolesta, että ihmiset eivät eroaisi kirkosta.
– Yksi syy pysyä kirkossa on, että kansankirkolla on kaikkine puutteineenkin suuri merkitys. Useimmat nuoret käyvät yhä rippikoulun ja mm. koulujen uskonnonopetus ja sotilaspapisto ovat osoituksia siitä, mitä hyvää lähes koko kansaa koskettanut kirkko on tuonut mukanaan.
– Ajat ovat kovassa muutoksessa, mutta meidän ei tule omilla ratkaisuillamme murentaa näitä rakenteita ja mahdollisuuksia.
Kirkon johdolle Junkkaala sanoo, ettei ole mitään järkeä työntää pois niitä, jotka pitäytyvät kirkon apostoleilta perittyyn oppiin ja käytäntöön ja edustavat virkanäkemystä, joka yhä on kristikunnan enemmistön kanta.
