Kirjoittanut
Lähetyskutsu on saanut Mimmi Pekurisen sydämen sykkimään Afrikalle. Hän tekee yrittäjänä Suomesta käsin töitä, jotta Afrikan entisillä lapsisotilailla olisi parempi elämä. Halu toimia oikeudenmukaisuuden puolesta kumpuaa llapsuudesta.
Mimmi Peppi Johanna Pekurinen on oikeastaan Paatero nykyään, sillä hän on reilun neljän avioliittovuoden jälkeen päättänyt ottaa puolisonsa sukunimen.
Hirvensalmelta kotoisin oleva Mimmi on hiljattain muuttanut puolisonsa kanssa Keski-Suomesta Espooseen. Paitsi eri puolilla Suomea, hän on asunut myös ulkomailla, etenkin Afrikassa, useaan otteeseen.
Mimmi Paatero, 33, luotsaa vuonna 2020 perustettua Blooming Desert Africa -järjestöä, joka auttaa entisiä lapsisotilaita Ugandassa. Toimintaa rahoitetaan Blooming Desert Shopin -tuotteiden myynnistä saaduilla tuotoilla. Shopin valikoimassa on itsetehtyjä korvakoruja, afrikkalaisista kankaista tehtyjä Mimmin suunnittelemia ja Suomessa ommeltuja vaatteita ja erilaisia asusteita. Mimmi Paatero tunnetaan myös lempinimellä Mama Africa.
Hauras identiteetti
Mimmi syntyi kristittyyn kotiin. Iltaisin luettiin iltarukoukset, sunnuntaisin käytiin pyhäkoulussa ja kesään kuuluivat Opkon kesäleirit. Vaikka kristinuskon perusasiat olivat läpikotaisin tuttua ja Raamatunkin Mimmi luki ensimmäisen kerran läpi 12-vuotiaana, jotain puuttui.
– En kyseenalaistanut Jumalan olemassaoloa, mutta usko ei myöskään kohdannut arkeani.
Koko kouluajan Mimmiä kiusattiin koulussa. Se alkoi toisella luokalla ja sitä kesti yhdeksännen luokan loppuun. Arkana ja hiljaisena hän oli helppo kohde. Myöhemmin koulussa pärjääminen oli veruke kiusaamiselle.
Kun Mimmi 16-vuotiaana muutti Hirvensalmelta Kuopioon musiikkilukioon, kaikki muuttui. Yhtäkkiä oli tilaa hengittää ja vapaus olla oma eloisa ja rohkea itsensä.
– Lukiossa oli erilainen ilmapiiri, ihmiset rohkaisivat toisiaan. Siellä menin toiseen ääripäähän, ja haalin paljon ihmisiä ympärilleni. Nautin, kun sain miehiltä huomiota. Minulla ei ollut omaa vahvaa identiteettiä, vaan hain sitä ulkopuolelta.
Mantereelta toiselle
Lukion jälkeen Mimmi haikaili ulkomaille ja haki au-pairiksi Kanadaan.
– Siellä kohtasin Jeesuksen ja löysin henkilökohtaisen uskon. Ymmärsin, että Jeesus haluaa olla joka päivä kanssani, ei vain sunnuntaisin.
Vuosi Kanadassa oli mullistava. Mimmi rakastui maahan täysillä, nautti ihmisten rennosta elämänasenteesta ja avoimuudesta. Oli helppo olla, oli ystäviä ja seurakuntayhteyttä.
– Kun palasin Suomeen ja aloitin restonomiopinnot Jyväskylän ammattikorkeakoulussa, uuvutin kaikki Kanada-puheillani.
Kanada-rakkaus sai Mimmin hakeutumaan samaan tutuksi tulleeseen Kanadan kaupunkiin tekemään opintoihin kuuluvaa harjoittelua.
– Minulla oli kanadalainen poikaystävä, mutta asiat siellä eivät sujuneetkaan ja palasin Jyväskylään viimeistelemään opinnot.
Kun Mimmi sai restonomiopinnot päätökseen 2014, lukioikäisenä saatu lähetyskutsu vahvistui ja sai hänet lähtemään lähetyskouluun Mosambikiin. Koulun jälkeen Mimmi suuntasi kanadalaisen ystävänsä, Melissan, johon oli lähetyskoulussa tutustunut, kanssa Etelä-Sudaniin aktiomatkalle.
Mureneminen
Nuoret naiset päättivät jäädä maahan pidemmäksi ajaksi.
– Kuljimme rukoillen, mihin Pyhä Henki meidät johdatti. Se oli ihanaa aikaa, ihmeitä ja merkkejä tapahtui valtavasti.
Kesäksi 2015 Mimmi palasi Suomeen, mutta ajatus paluusta Sudaniin ei jättänyt rauhaan. Melissa tuli Kanadasta käymään Suomessa ja alkusyksystä nuoret naiset lensivät yhdessä Afrikkaan, Kairon kautta Sudaniin, tällä kertaa islamilaiseen Pohjois-Sudaniin, Khartumiin. Pohjoisessa ilmapiiri oli täysin toisenlainen kuin etelässä, paljon raskaampi.
– Tutustuimme siellä paikallisiin uskoviin ja heistä monet todistivat, kuinka he olivat olleet vankilassa ja kokeneet Jumalan läsnäoloa. Ihmisten vahva usko puhutteli, Mimmi kertoo.
Mutta Sudanissa Mimmin mielenterveys alkoi vähitellen murentua.
– Löysin viikko siten päiväkirjani siltä ajalta, ja oli järkyttävä lukea, kuinka ankara olin itselleni. Jos olin kohdannut päivän aikana vain viisi ihmistä, ruoskin itseäni. Minulla oli ylihengellinen käsitys lähetystyöstä.
Ahdistus, masennus ja itsetuhoisuus alkoivat nostaa päätään. Lopulta Mimmin vointi oli niin huono, että Melissa päätti, että heidän oli lähdettävä Sudanista.
– Olin siinä kunnossa, etten itse pystynyt tekemään päätöksiä. Palasimme Kairoon ystävien luokse.
Ääripäästä toiseen
Kairossa Mimmin tilaa ei ymmärretty. Sielullisiin kipuihin ja traumoihin tarjottiin lääkkeeksi henkien ulosajamista.
– Koin siellä hengellistä väkivaltaa, kun minusta yritettiin ajaa ulos demoneja. Kenellekään ei tullut mieleen viedä minua lääkäriin. Olin lähes psykoottisessa tilassa.
Lopulta perhe, jonka luona Mimmi oli majoittuneena, otti yhteyttä hänen vanhempiinsa.
– Onneksi isäni tuli hakemaan minut Suomeen. Asuin puoli vuotta vanhempieni luona Hirvensalmella. En tavannut ketään, enkä juuri puhunut.
– Kiitos ihanalle siskolleni. Hän piti minut kiinni rytmissä: nyt syödään, nyt mennään ulos. Itse olisin halunnut vain nukkua, sillä silloin koin rauhaa.
Vähitellen Mimmin vointi koheni. Hänen puolestaan rukoiltiin paljon ja erityisesti yksi rukoustilanne oli merkittävä ja toi mieleen rauhan. Mutta kun Mimmi koki voimiensa palautuneen, hänelle tuli tarve ottaa takaisin se, mitä puolen vuoden aikana oli menetetty. Jälleen mentiin toiseen ääripäähän.
– Kesäkuussa 2016 olin tosi maaninen. Lopulta unohdin syödä ja nukkua riittävästi, joten pian olin jälleen huonossa kunnossa.
Tällä kertaa nuori nainen joutui tahdonvastaiseen hoitoon suljetulle osastolle. Lepo tuli tarpeeseen. Kun Mimmi kotiutettiin, hän asui vielä vuoden päivät vanhempiensa luona Hirvensalmella ja keräsi voimia.
Vakaus
Lähetyskutsu oli edelleen voimissaan ja vuonna 2017 Mimmi muutti vuodeksi Mosambikiin, entuudestaan tuttuun kaupunkiin, käynnistämään naisia vahvistavaa The Liberty Projectia.
– Siellä meni hyvin, kunnes minulle tuli uupumusoireita. Tunnistin sisäistä vaativuuttani ja että yritin liikaa, Mimmi muistelee.
Palattuaan takaisin Suomeen toukokuussa 2018 ja hän meni heti tätinsä kanssa Jorvin sairaalan päivystykseen. Tilanne saatiin katkaistua ajoissa ennen kuin oireet pahenivat. Sittemmin Mimmi on oppinut tunnistamaan varoittavat oireet ajoissa, ennen kuin kunto on heikentynyt.
Kesällä 2018 hän tapasi ensimmäisen kerran tulevan miehensä. Lyhyen seurustelun jälkeen he kuitenkin päättivät olla jatkamatta suhdetta tuolloin, kunnes kaksi vuotta myöhemmin he tapasivat uudestaan ja päättivät avioitua marraskuussa 2020.
Kipu
Niin kuin aina, kiusaaminen jättää jälkensä. Aikuisiällä Mimmi on huomannut, että jäljet ovat paljon syvemmällä sielussa kuin mitä on osannut ajatella. Mutta kipu ei näy päälle, sillä Mimmin postauksissa sosiaalisessa mediassa loistaa valoisa, iloinen ja välitön persoona. Se sama minä on myös läsnä, kun hänet tapaa.
Taustalla on paljon sielunhoidossa ja terapiassa käsiteltyä ja läpikäytyä kipua. Todellinen minuus on päässyt esille. Mutta menneisyys ja hylkäämisen kokemukset tuntuvat edelleen vaikeutena luottaa ihmisiin.
– Helposti tunnen itseni ulkopuoliseksi, vaikka Jumala on paljon parantanut minua.
– Toisaalta, kun ole kokenut koulukiusaamista, haluan puuttua epäoikeudenmukaisuuteen, kun sitä havaitsen.
