Kirjoittanut
Sarianna Wähling sai osakseen ihmettelyä, kun lähti tekemään työharjoitteluaan seurakunnan varhaiskasvatukseen. Ratkaisu ei kaduta.
Hämeenkyröläinen Sarianna Wähling tekee paraikaa monimuoto-opintoja valmistuakseen joulukuussa lasten ja nuorten kasvatukseen erikoistuneeksi lähihoitajaksi.
Toiveissa oli saada ensimmäinen työharjoittelupaikka lastenkodista, mutta ne harvat paikat kotiseudulla olivat ehtineet jo täyttyä.
– Sitten keksin, että palvelevathan seurakunnatkin lapsia, nuoria ja perheitä. Niin soitin Hämeenkyrön seurakunnan perhetyöntekijälle, jonka yhteystiedot löysin verkkosivuilta.
Johanna Kivimäki suhtautui lämpimästi opiskelijan tiedusteluun. Lähes viiden viikon mittainen harjoittelu järjestyi, kun hän vielä varmisti asian esimieheltään ja kirkkoherralta.
Sarianna kertoo, että koulussa harjoittelupaikkaa – seurakuntaa – selvästi oudoksuttiin.
– Opiskelukavereille seurakunta tuntui olevan suuri mörkö, Sarianna naurahtaa.
– Itse suhtauduin siihen hieman lempeämmin, sillä olin lapsena ollut seurakunnan leireillä ja kerhoissa sekä vetänyt Ylöjärvellä seurakunnan kokkikerhoa noin 13-vuotiaaksi saakka.
Sariannalle kerrottiin harjoittelun alussa, että hän saa vapaasti osallistua ja antaa panostaan seurakunnan varhaiskasvatukseen.
– Ja niin myös tapahtui. Sain suunnitella ja toteuttaa askarteluhetkiä päiväkerhoon sekä miettiä keskusteluteemoja vauvakahvilaan, jossa myös virittelin juttua osallistujien kesken.
– Näissä yhteyksissä etsin aiheisiin sopivia Raamatun jakeita. Omaa vihkiraamattua en ollut juuri avannut – nyt apuna oli netin kätevät toiminnot, jotka löysivät hakusanalla sopivia kohtia.
Tulevan ammatin kannalta antoisimpina Sarianna koki erityislasten vanhemmille räätälöidyn seurakunnan vertaisryhmän.
– Siellä aloin ymmärtää sitä surua ja tuskaa, mitä vanhemmat kantavat mukanaan – ja sitä, miten vaikeaa heidän on löytää ja saada apua. Toivon todella, että itse voin aikanaan ammatissani auttaa tätä ihmisryhmää.
Työharjoittelu antoi uutta ajateltavaa Sariannalle myös henkilökohtaisesti.
– Monet työkavereistani kertoivat puhuttelevasti omasta uskoontulostaan, ja minusta tuntui, että seurakunta oli myös työpaikkana lämminhenkisempi ja välittävämpi kuin yksikään toinen, jossa olen aiemmin ollut.
– Toisaalta osallistuminen raamattupiiriin oli rankka kokemus. Siellä minusta alkoi lopulta tuntua, että kaikki mahdollinen on elämässä syntiä; jopa kahvi ja pulla! Eikä se ollut kivaa. Mutta tulin siitä myöhemmin keskustelleeksi vielä harjoitteluni ohjaajan, Johannan, kanssa.
Puolisonsa kanssa Sarianna kävi seurakunnan avioparipiirissä.
– Ennakko-odotus oli se, että siellä keskityttäisiin puhumaan liiton ongelmista, mutta totuus oli toinen. Tehtävät tehtiin kahdestaan parin kanssa ja yleisesti juttelu on leppoisaa, parisuhteen arkeen ja voimavaroihin liittyvää. Se oli hyvä kokemus!
Harjoittelun viime metreillä Sarianna osallistui Hämeenkyrön seurakunnassa vertaisryhmään, jossa osallistujat työstivät ajatuksiaan ohjatusti kirjoittaen.
– Sinne menin melkeinpä paniikissa, sillä olen inhonnut ja vieroksunut kirjoittamista kouluajoista lähtien, kun opettaja lähes aina teilasi tuotokseni. Nyt oli hienoa saada vapaasti kirjoittaa itselleen ja Jumalalle.
– Aihekin oli hyvä: Mistä olen tänään kiitollinen?
Sarianna olisi mielellään ollut seurakunnan työyhteisössä pidempäänkin.
– Valitettavasti tutkinto, jota nyt opiskelen, ei yksistään anna pätevyyttä seurakuntatyöhön. Katsotaan, mitä elämä tuo tullessaan.
– Valmistuttuani olen todennäköisimmin ainakin jonkin aikaa töissä päiväkodissa.
Sarianna jakoi viimeisenä harjoittelupäivänään 24.3. seurakunnan vauvakahvilan osallistujille kauniit kortit, psalmin sanoilla varustettuna:
Minä olen ihme, suuri ihme,
ja kiitän sinua siitä.
Ihmeellisiä ovat sinun tekosi,
minä tiedän sen.
