Lapsuuskodissaan väkivaltaa kohdannut nuori voi selvitä kokemuksistaan, mutta siihen tarvitaan tukea, sanoo Sari Lepistö, joka väitöstutkimuksessaan tarkasteli nuorten keinoja selviytyä väkivallan kokemuksista.
Terveystieteiden maisteri Sari Lepistö työskenteli vuosien ajan mielenterveystoimistossa aikuisten kanssa. Kriisityötä tehdessään hän kiinnitti huomiota siihen, että monet keski-ikäisistä potilaista alkoivat muutaman tapaamiskerran jälkeen kertoa lapsena kokemastaan kaltoinkohtelusta tai hyväksikäytöstä, josta he eivät aikaisemmin olleet puhuneet juuri kenellekään.
– Lapsuuden rankat kokemukset nousevat käsittelemättöminä pintaan jossain vaiheessa aikuisuutta. Aloin pohtia, kuinka väkivaltaa lapsuusperheessään kokeneita voitaisiin auttaa jo silloin, kun tilanne on akuutti.
Perheväkivallan arvellaan koskettavan jopa 17 prosenttia suomalaisista lapsista.
Vaikka apua olisi mahdollista saada, ei sitä useinkaan haeta. Ja jos apua haetaan, sitä ei välttämättä tehdä suoraan, vaan terveydenhoidon vastaanotolle saatetaan hakeutua aivan muusta syystä.
– Hoitohenkilökunnalta tilanne edellyttää herkkyyttä oivaltaa nuoren huonoon oloon vaikuttavat tekijät. Nuorelta pitäisi aina kysyä asiasta suoraan hänen hakiessa apua muihin ongelmiin, Lepistö painottaa.
– Tärkeintä on, että nuori kohdataan ja tulee kuulluksi. Haastattelemani nuoret kertoivat, että selviytymisen kannalta on ensiarvoista, että saatavilla on välittävä aikuisen, jolle voi puhua luottamuksella. Nuorelle olisi hyvä myös tarjota vertaistukea sekä tietoa väkivallasta ja sen seurauksista.
