Kirjoittanut
Tuomas Kurttila ja kasvatuksen teorian ja tradition professori Tapio Puolimatka peräänkuuluttivat tukea sekä kriisitilanteissa oleville perheille että identiteettiään etsiville nuorille.
Kurttila ja Puolimatka debatioivat Tieteiden talolla 28.8. Debatin teemana oli avioliittoinstituution muutos ja sen vaikutukset lapsiin. Sen järjesti Saulus-Lähetys.
Miten yhteiskunta voisi tukea perheitä?
Tuomas Kurttila näki positiivisena kehityksenä suomalaisten aviollisen uskollisuuden lisääntymisen. Toisaalta hän oli huolestunut avioerojen suuresta määrästä, mikä johtuu hänen mielestään osittain siitä, ettei yhteiskunta pysty tarjoamaan tukea parisuhteen kriiseissä.
– Suomalaisten halu sitoutua parisuhteeseen ja avioliiton uskollisuuteen on vahvempaa kuin koskaan aiemmin. Enää vain 5-15 prosenttia suomalaisista sallii sen, että avioliittoon kuuluu ulkopuolisia suhteita. Kuinka olemme yhteiskuntana tukeneet suomalaisten halua sitoutua toinen toisiimme? Avioliiton kriisissä on kyse siitä, että valtio ja julkinen sektori on lyönyt laimin suomalaisten parisuhteet. Ensimmäinen avioliitto kariutuu tänä päivänä 39 % todennäköisyydellä. Minulle tulee vuosittain noin 800 yhteydenottoa. Niissä on usein taustalla se, että avioliitto tai parisuhde on kariutunut ja on seurannut huoltajuusriitoja. Monet etsivät palveluita, joista saisivat tukea parisuhteeseensa, mutta se jää saamatta.
Kurttilan mielestä yhteiskunta ja evankelis-luterilainen kirkko eivät käytä hyväkseen avioerohakemuksen kuuden kuukauden harkinta-aikaa tarjotakseen pariskunnille tukea.
– Näissä tilanteissa tulisi aina olla yhteydessä siihen pariskuntaan, joka on eroamassa. Jätetyistä avioerohakemuksista – joista jää toteutumatta jopa neljännes – kuuluu hätähuutoa, että tarvitaan apua ja tukea. Jos me sitä antaisimme, kuinka moni eroista jäisi toteutumatta? Avioerot ja parisuhdekiistat, kun perheet hajoavat, ovat erittäin kuormittavia tämän maan lapsille. Voi myös kysyä, mitä seurakunnat ja evankelisluterilainen kirkko tekevät.
Tapio Puolimatka kritisoi vuonna 1987 sallivammaksi muuttunutta avioliittolainsäädäntöä.
– Kun avioerot vapautettiin, niiden määrä lisääntyi dramaattisesti. Oliko avioeroja helpottava lainsäädäntö liian raju muutos, joka on saattanut johtaa siihen, että tehdään turhia eroja? Kiistämätön tosiasia on, että perheen epävakaus on lapsen kannalta haitallista.
Kurttila ja Puolimatka olivat yhtä mieltä siitä, että lapsille suunnatussa seksuaalikasvatuksessa pitäisi tuoda nykyistä enemmän esiin parisuhteeseen sitoutumisen merkitystä.
– Nykyisessä seksuaalikasvatuksessa ei ole keskeisenä sisältönä valmistaminen aviouskollisuuteen, mikä olisi lasten kannalta hyvin tärkeä asia. Suurin osa nuorista haaveilee pysyvästä parisuhteesta ja onnellisesta perhe-elämästä. Se edellyttää sellaisia asenteita, että ollaan valmiita muun muassa tekemään kompromisseja ja hyväksymään toisen heikkouksia. Seksuaalisuus irrotetaan nykyisin elinikäisen rakkauden ihanteesta. Se on järkevä ihanne, koska erot ovat raskaita sekä lapsille että aikuisille. Toisaalta tietysti väkivaltainen avioliittokin traumatisoi sekä lapsia että aikuisia, Puolimatka pohdiskeli.
– Kysymys avioliitosta ja siitä, mihin me sitoudumme parisuhteessa, on asia, josta pitää jo lasten kanssa keskustella. Muun muassa avioeroista keskustellaan lasten kanssa liian vähän. Me yhteiskuntana ulkoistamme lapsen niistä tilanteista, jotka ovat pysyvimpiä muutoksia hänen koko loppuelämässään, Kurttila puolestaan argumentoi.
Kurttila toi esiin, että säännöllisesti toteutettavissa kouluterveyskyselyissä nuoret viestivät monenlaisista oman elämänsä huolenaiheista. Heidän lähellään olevat aikuiset eivät kuitenkaan kykene käymään nuorten kanssa keskustelua näistä asioista.
Kurttilan mielestä kaikille parisuhteen tai avioliiton solmiville pariskunnille pitäisi tarjota parisuhdevalmennusta.
– Tämän yhteiskunnan instituutioissa perhe on huomattavasti heikommin tuettu ja ravittu kuin moni muu asia. Autot katsastetaan ja huolletaan tässä maassa paljon paremmin ja säännönmukaisemmin kuin parisuhteet.
Lapsella on oikeus vanhempiinsa – ei päinvastoin
Tuomas Kurttila ja Tapio Puolimatka olivat yhtä mieltä siitä, että kahden aikuisen ydinperhe on paras kasvuympäristö lapselle. Kurttilan mielestä lasten hyvinvoinnin kannalta ei ole kuitenkaan väliä sillä, ovatko nämä aikuiset samaa vai eri sukupuolta.
– Paras perhemuoto on kahden sellaisen aikuisen parisuhde, jotka haluavat sitoutua toisiinsa. Tutkimukset osoittavat, että kun perheessä on kaksi aikuista, jotka haluavat sitoutua perheeseen ja kasvatustyöhön, on lasten hyvinvointi myös samaa sukupuolta olevien perheissä yhtä hyvä kuin eri sukupuolta olevien liitoissa. Ei myöskään kahden eri sukupuolta olevan aikuisen parisuhde tässä maassa ole mikään huippusuoritus, joka olisi onnistunut kaikissa olosuhteissa. Aika surkeaa jälkeä on, kun katsotaan avioerojen määrää, Kurttila argumentoi.
Molemmat keskustelijat muistuttivat, että lapsella on oikeus vanhempiinsa – ei päinvastoin. Tapio Puolimatkan näkemys oli, että lapsella on oikeus sekä isään että äitiin. Hän näki tulevaisuuden haasteena sen, miten myös isät saadaan edelleen sitoutumaan lapsiinsa.
– Lapsen identiteetti tulee suurelta osin hänen biologisesta alkuperästään, joten hänen oikeutensa isään ja äitiin on keskeinen kysymys. Nainen ja mies katsovat asioita usein eri kannoilta. Tämä erilaisuus on eduksi lapselle. Miehen ja naisen toisiaan tasapainottava ja täydentävä vaikutus on mielestäni lapsen ihmisoikeus. Isien sitouttaminen lapsiinsa tulee kuitenkin vaikeammaksi tällaisessa kulttuurissa, missä on jo melkein kiellettyä puhua lapsen oikeudesta isään ja äitiin. Miten voimme antaa myös isälle sen viestin, että hänellä on ainutlaatuinen merkitys lapselleen?
Kurttilan mukaan viime vuosikymmenten aikana on tapahtunut muutosta siihen suuntaan, että miehet haluavat viettää aiempaa enemmän aikaa perheidensä kanssa: – Nykyisin miehet näkevät tärkeimpänä vapaa-ajassaan lapsen, perheen ja puolison, kun aiemmin miesten tärkeimmät harrastukset olivat metsästys, kalastus ja remontointi.
Puolimatka toi esiin, että myös sateenkaarilapsille pitäisi antaa mahdollisuus puhua isän tai äidin kaipuusta.
– Monilla näistä lapsista saittaa olla sitä kaipuuta, kun heiltä puuttuu yhteys toiseen biologiseen vanhempaansa. Emme saisi luoda sellaista kulttuuria, että ikävä ei enää olisi sallittu puheenaihe. Silloinhan se vaan pahenee.
Kurttila kertoi näkevänsä työssään lapsiasiavaltuutettuna paljon sellaisia tilanteita, joissa erityisesti yksinhuoltajaperheet joutuvat kamppailemaan köyhyyden, eriarvoistumisen ja arjen paineiden kanssa.
– Terveyden ja hyvinvoinnin laitos teki joitakin vuosia sitten tutkimuksen, jossa selvitettiin noin 400 sijaishuollon tarpeessa olevan lapsen taustatekijöitä. Tutkimuksessa tuli selkeästi esiin perheiden rikkinäisyys, vanhempien ongelmat, parisuhteiden kariutuminen ja myös uusperheiden haasteet. Nyt täytyy miettiä, miten tuemme näitä perheitä, Kurttila summasi.
Katso You Tubesta debatin videotallenne.
