Kirjoittanut
”Siitä lähtien, kun venäläiset sotilaat 24.2.2022 hyökkäsivät Ukrainaan, on jokainen sieltä saatu viesti ollut meille kullan arvoinen”, ukrainalaisia auttava Oili Räsänen kertoo. Viesti kertoo ainakin viestin lähettäjän olevan elossa.
Kristillisille arvoille perustuva Lasten lähetystö perustettiin alunperin auttamaan hädänalaisia perheitä ja lapsia Ukrainassa. Nyt lähetystön toiminta on laajentunut koskemaan myös pakolaisia. Suomalais-ruotsalaisen pariskunnan Mirjam ja Boas Adolphin käynnistämä Lasten lähetystö koostuu ruotsalaisesta, suomalaisesta ja ukrainalaisesta yhdistyksestä.
Vuonna 2014 Hannu ja Oili Räsänen katsoivat olohuoneessaan uutisia Krimin valtauksesta ja Itä-Ukrainan sodasta. Heille syntyi välittömästi halu auttaa ukrainalaisia. He matkustivat Kiovaan jouluksi.
– Otimme mukaan vitamiineja ja villapaitoja, sillä emme tienneet, mihin me Ukrainassa pääsisimme, Oili ja Hannu kertovat.
Ukrainassa Räsäset tutustuivat Mirjam ja Boas Adolphiin, jotka olivat perustaneet vuonna 1995 Barnens Ambassadin Ruotsiin auttaakseen kaikkein vähäosaisimpia lapsia. Jo aikaisemmin he olivat järkyttyneinä kiovalaisten katulasten elämästä viemäreissä aloittaneet työn Ukrainassa ja perustaneet sitä varten järjestön.
– Adolphit tutustuttivat meidät Kiovasta vajaan sadan kilometrin päässä sijaitsevaan Kaverikotiin, jonka he olivat perustaneet ja joka toimi aikaisemmin lastenkotina.
Kaverikoti toimii nykyään lasten ja nuorten toimintakeskuksena, jossa järjestetään muun muassa iltapäiväkerhotoimintaa lapsille koulun jälkeen.
Toisen Ukrainan matkansa jälkeen Räsäset perustivat Suomeen Lasten lähetystön vuonna 2015. Toiminta ja yhteistyö järjestöjen välillä on alusta lähtien ollut hyvin vilkasta ja tehokasta, ja se perustuu Raamattuun.
Kahdeksassa vuodessa Kaverikodin ympäristön kylien köyhät lapsiperheet ovat tulleet Hannulle ja Oilille hyvin tutuiksi ja rakkaiksi. He ovat omalla kustannuksellaan käyneet paikan päällä kahdesti vuodessa.
Tiedonvälitys heikkoa
Sodan myötä tiedon saanti Ukrainasta Suomeen on vaikeutunut erittäin paljon, sillä puhelinyhteydet ja nettiyhteydet ovat heikkoja.
– Mutta olkaa ihan rauhallisia. Kaikki muuttuu vielä paremmaksi, vakuutteli kirjanpitäjä suomalaisille.
Nyt näitä rauhoittelemaan pyrkiviä viestejä ei enää saada perille, ja Oilin mielestä on realistista ajatella, että tiimiläisten jaksaminen ja rohkeus ovat kovalla koetuksella.
– Hannun 12-vuotias kummityttö Valja onneksi onnistuu vielä viestittelemään meille kuulumisia. Sieltä sodan keskeltä hän lähetti minulle naistenpäivän toivotuksenkin. Valjan kylään kuullaan jatkuvasti pommittamisen tai ammuskelun ääniä. He pelkäävät päivät ja yöt.
– Raha Suomesta Ukrainaan kulkee vielä, vaikka tietoliikenne takkuaa pahasti.
Ruotsissa Adolphien yhteydet Ukrainaan toimivat paremmin, mutta sekin on satunnaista.
– Jokainen viesti Ukrainasta on meille kullan arvoinen. Silloin tiedämme, että rakkaista ystävistä tai ihanista lapsista ainakin viestin lähettäjä on elossa, Oili kertoo ja tulee samalla paljastaneeksi, kuinka syvästi hän on huolissaan.
Avun antaminen vaikeutuu
Lasten lähetystön kahdeksanhenkinen tiimi Ukrainassa on käynyt ahkerasti erään kunnan kylissä katsomassa ja keskustelemassa köyhien lapsiperheiden kodeissa tarpeista, joihin kipeimmin on kaivattu apua. Myös rauhan aikana on ruoan lisäksi monille perheille hankittu polttopuita, ettei perheen palelevia lapsia vietäisi viranomaisten haltuun.
– Nyt ei rahallakaan saa kyläkaupoista ruokaa.
Tiimiläiset pystyvät käymään vain kaikkein lähimpänä sijaitsevien perheiden luona, sillä venäläiset sotilaat pitävät pelokkaita asukkaita vankeina omissa kylissään. He käyttäytyvät uhkaavasti, jos tiimiläiset pyrkivät muualle hakemaan ruokaa autettavilleen. Sotilaat ovat nälissään ryöstelleet kauppoja ja koteja, joista he ovat vieneet myös puhelimia. He ovat räjäyttäneet erään kylän valintamyymälän, elintarvikeliikkeen ja apteekin. Kyläläiset pelkäävät.
Joulun aikaan Adolphit ja Räsäset järjestivät yhdessä tiimiläisten kanssa operaatio Joosefin. Sen avulla kerättiin Kaverikotiin ja koteihin kotivaraa.
– Mutta nyt ainakin Kaverikodin kotivara on loppunut.
Kaverikodin läheltä kulkee tie, jota pitkin venäläiset panssariajoneuvot ovat kulkeneet Kiovaan päin. Nyt niitä ajelee kylän raitteja pitkin edestakaisin. Niistä ammutaan varoitukseksi maahan, niin että pienen kylän asukkaat tietävät pysyä sisätiloissa.
– Kesällä aamukävelyllä kylän raitilla vastaan tuli monenlaista asujamistoa: vuohet tepastelivat, kanat kaakattivat; tuli kissoja ja koiria, ja välillä hevosiakin kopsutteli vastaan, muistelee Hannu mennyttä idylliä, josta he saivat nauttia kesäisillä vierailuillaan.
– Sodan johdosta kyläläisemme ovat samalla tavalla vankeina kuin ihmiset Mariupolissa, Oili tuskailee.
Vitjan, entisen kaverikotilaisen, aikaisempi kotikylä on tuhottu. Siellä oli yksi kauppa, kirkko sekä vanhusten ja köyhien lapsiperheiden koteja. Ihmiset yrittävät pärjätä perunakellareissa. Toisesta kylästä eräs perhe yritti lähteä autollaan evakkoon, mutta heidän pakomatkansa päättyi onnettomasti.
– Viimeisten huhujen mukaan kuntaan, jossa Kaverikoti sijaitsee, yritetään saada aikaiseksi humanitaarinen käytävä, niin että ihmiset pääsevät lähtemään sellaisiin paikkoihin, joissa on ruokaa. Kylien kaupat eivät enää saa täydennystä.
Pakolaisten hätä
Ensimmäiset oman järjestön pakolaiset olivat Kiovassa opiskelevat kaksi veljestä Zhenja ja Kirill. Sodan alettua he lähtivät pyrkimään kotikyläänsä mutta eivät päässeet. Vietettyään Kiovassa neljä yötä pommisuojassa, he pääsivät matkustamaan Lviviin ja sieltä Puolan puolelle. Heitä oli vastassa Englannista Puolaan ajanut Lasten lähetystön ystävä ja tukija. Hän saattoi pojat turvallisesti perille saakka Ruotsiin Mirjamin ja Boasin – ”mummon” ja ”vaarin” – luokse.
– Tällaisen draaman sodan puhkeaminen aiheutti tässä perheessä. Poikien pikkusisko, pikkuveli ja äiti jäivät maaseudulla sijaitsevaan kylään. Perhe hajosi.
Ruotsiin on tullut muitakin Lasten lähetystölle läheisiä ihmisiä pakolaisiksi. Usein kotoa lähtö tapahtuu niin kiireisesti, ettei ole aikaa pakata matkatavaroita – eikä täpötäysiin kuljetuksiin edes voisi ottaa mitään mukaan. Mirjam Adolphi on vienyt sotaa paenneita naisia Ruotsissa kauppoihin ostamaan vaatteita.
Ukrainan valtion lapsiasiainvaltuutettu on pyytänyt Lasten lähetystöltä apua lastenkotien evakuoimiseen ja kertonut, että tarvitaan erityisesti vaippoja ja bensiiniä kuljetuksiin. Lasten lähetystö on perustanut sodan ajaksi Elämänlanka-projektin, jonka avulla pyritään vastaamaan myös tähän tarpeeseen.
Suomeen ei ”lastenlähetystöläisiä” tai muita pakolaisia ole vielä yhdistyksen auttamana tullut.
– Olemme odottavalla kannalla, toteaa Oili, ja Hannu lisää, että suomalaiset ystävät ovat jo tarjonneet kahta asuntoa pakolaisten majoittamiseksi.
”Ettei kotimatkalla tule nälkä”
Ensimmäiseltä matkalta Ukrainaan kahdeksan vuotta sitten on Hannun mieleen jäänyt sykähdyttävästi pieni poika, joka oli paennut taisteluja Luhanskin alueelta.
– Toimme paenneille tuliaisiksi hedelmiä. Poika tuli minun luokseni, kun olimme lähdössä takaisin Suomeen. Hän antoi minulle appelsiinin evääksi. ”Ettei kotimatkalla tule nälkä.”
Hannu ei voi myöskään unohtaa esimerkiksi niitä kaksospoikia, jotka asuivat Kaverikodin vaikutuspiirin alueella.
– Olimme auttaneet heitä muun muassa maksamalla heidän kouluruokansa. Heidän luokallaan kävi koulua myös poika, jonka koti paloi. Kaksospojat ehdottivat koulukavereille, että he yhdessä maksaisivat kotinsa menettäneen pojan kouluruoat. Rahat kerättiin, ja poika sai jatkaa koulunkäyntiä.
– Koska meitä on autettu, niin mekin autamme nyt tuota poikaa, olivat kaksoset selittäneet toimintaansa.
Tällaisen kommentin kuuleminen lämmitti aivan erityisesti Hannun mieltä, koska hän sai nähdä Lasten lähetystön työn ja panostuksen tuloksena jotain erittäin kaunista.
– Tämä tapahtuma on antanut niin paljon lisää voimaa, kertoo Hannu.
Oili ja Hannu ovat hyvin kiintyneitä ukrainalaisiin autettaviinsa, eikä vähiten siksi, että nämä lähimmäiset ovat hyvin ystävällisiä ja lämpimiä ihmisiä. Varsinkin nyt sodan aikana sekä Adolphit että Räsäset työskentelevät kaikin voimin ja vähän ylikin auttaakseen hädänalaisia ihmisiä. Tukenaan heillä on pieni aktiivisten ihmisten piiri ja laaja tukijakunta, joka tekee mahdolliseksi yhdistyksen kulujen kattamisen.
– Ukraina on niin kaunis maa, ja Kiova on hienoin kaupunki, jossa olemme käyneet! Tuntuu aivan hirveältä, kun tiedotusvälineissä näkee pommien murjomaa maata!
Kaikki lastenlähetystöläiset jatkavat työtä, vaikka sydän murtuu ja pelko kalvaa mieltä.
*
Räsästen saama viesti Ruotsista:
”Ukrainan tiimimme on ahtaalla. Kaverikotiin ennen sodan syttymistä varattu ruoka on loppunut. Tiimi taistelee lannistumista vastaan ja yrittää pitää yllä toimintakykyään. He ovat vankeina omassa kylässään. Kun he yrittivät lähteä hakemaan ruokaa, venäläiset sotilaat pysäyttivät heidät uhkaavasti.
Venäläiset sotilaatkin ovat nälissään. He ovat ryöstäneet kauppoja ja tunkeutuneet jo ukrainalaisten koteihin varastamaan ruokaa, puhelimia ja muuta.
Ruotsiin, Eskilstunaan on saapunut kuusi ystävää Ukrainasta: veljekset Zhenja ja Kirill sekä eräs äiti tyttärensä, äitinsä ja ystävättärensä kanssa. Niin Suomessa kuin Ruotsissakin on ukrainalaisille saatu runsaasti apua, mistä olemme kiitollisia.
Se lämmittää sydäntä, kun itse kukin taistelemme voimattomuuden tunnetta vastaan. Yhdessä voimme levittää valoa pimeyteen. ´Jos annat nälkäiselle omastasi ja ravitset sen, joka kärsii puutetta, niin sinun pimeyteesi koittaa valo ja yön varjo muuttuu kesäpäivän kirkkaudeksi.` Jesaja 58:10”
11.3.2022 Ruotsi
Jennifer Ravstam, Barnens Ambassad, Puheenjohtaja
Käännös Oili Räsänen
