Näyttelijä Laura Malmivaara kertoo tämän viikon Sanassa, että ylistyslaulut ja hilpeät ripariveisut ovat hänestä vaikeasti lähestyttäviä.
– Riehakas ja iloinen uskovaisuus on minulle vierasta. Sen takia en aikanaan viihtynyt raamattupiireissäkään, joihin paras ystäväni minua pyysi. Ehkä olen sielultani niin körttiläinen, etten kaipaa sellaista kädestä pitämistä ja yhteistä kokemista, Malmivaara sanoo.
– Kaipaan enemmänkin itseeni käpertymistä – minän ja sen suuren mysteerin kohtaaminen on se juttu. Kirkossa menen mielellään takariviin ja haluan pysyä näkymättömänä.
Laura Malmivaara kertoo Sanalle käyneensä itkemässä vaikeina aikoina tuomiokirkossa.
– Se on tuntunut ainoalta paikalta, mihin on kehdannut mennä tavallisena arkipäivänä, kun päälle iskee ahdistuksen aalto. Kirkossa on lupa olla heikko. Jos Stockmannilla brakailee, se ei ole suotavaa vaan huolestuttavaa.
– Olisi tosi kiva, jos kirkon ovet olisivat useammin auki, ja on erittäin ikävää, etteivät ne ole!
Lue enemmän tämän viikon Sanasta.
