Kirjoittanut
Sielunhoidollisista kirjoistaan tunnetun Leif Andersenin mukaan sellainen teologia, joka ei toimi kärsimyksen keskellä, joutaa romukoppaan.
Pastori ja käytännöllisen teologian lehtori Leif Andersen puhui Perusta-lehden teologisilla opintopäivillä 3.1. aiheesta ”miksi Jumala antaa tämän kaiken tapahtua – taas?” Kysymys viittaa nykyisiin uhkakuviin, kuten koronavirukseen ja Venäjän hyökkäykseen. Se viittaa myös Andersenin kirjoihin Miksi nukut, Herra ja Kun Jumala vaikenee.
Heti alkuun Andersen totesi, ettemme koskaan saa vastausta kärsimykseen liittyviin miksi-kysymyksiimme.
– Kristinusko on muuten ainoa uskonto, joka ei ole onnistunut ratkaisemaan kärsimyksen ongelmaa.
– Mutta ne, jotka ovat ratkaisseet tämän ongelman, eivät ole ymmärtäneet sitä.
Andersenin mukaan ”on eri asia pohtia kärsimystä nettiä selaamalla kuin istua oman lapsen kuolinvuoteen vieressä”.
– Huonossa teologiassa teoreettinen ja käytännöllinen näkökulma eivät kohtaa. Sen sijaan hyvässä teologiassa eli kristinuskossa se, mitä opiskellaan ja kirjoitetaan, käy vuoropuhelua sen kanssa, mitä omassa elämässä ja omissa suruissa kohdataan.
– Minulla on henkilökohtainen syy sanoittaa asia näin, Andersen kertoi.
Hän näytti kuvan esikoispojastaan Stefanista ja tämän perheestä.
– 13 vuotta sitten Stefan yllättäen kuoli. Hän ei herännyt unestaan. Kuolinsyy ei selvinnyt koskaan.
Pelastavaa raivoa
Stefanin kuolinpäivänä Andersen oli työpaikallaan, joka tunnetaan Tanskassa nimellä Meninghedsfakultetet, englanniksi Lutheran School of Theology in Aarhus. Kun Andersenin puoliso soitti, että Stefan on kuollut, Andersen oli juuri pitämässä opiskelijaryhmälle tenttiä kärsimyksen ongelmasta.
– Jos uskoisin kohtaloon, sanoisin, että tuo yhteensattuma olisi ollut pelkkää sadismia. Mutta minä en usko kohtaloon vaan rakastavaan Jumalaan.
Andersen siteerasi Jobin toteamusta tämän menetettyä käytännössä kaiken: ”Herra antoi, Herra otti, kiitetty olkoon Herran nimi”.
– Monet raamatunlukijat ajattelevat, että tuo on Jobin kirjan pointti, mutta ei se ole, Andersen sanoi.
Hän jatkoi, että Jobin kirjan todellinen ydin tulee esiin myöhemmin, kun Job alkaa ”kiehua sisäisesti”, vaikka ei suostukaan kiroamaan Jumalan nimeä.
– Katkera mies syyttää raivoissaan Jumalaa onnettomuudestaan. Hän syyttää Jumalaa epäreiluksi ja sadistiseksi ja toivoo, ettei olisi syntynytkään.
– Tämä vihainen rukous pelastaa Jobin jumalasuhteen.
Suru testaa teologian
Andersen viittasi tanskalaiseen kollegaansa, joka kirjoittaa kirjassaan, että ”tehtävämme ei ole puolustaa Jumalaa vaan syyttää häntä”.
– Niin tekevät Raamatussa Jobin lisäksi myös profeetta Jeremia ja psalminkirjoittajat.
– Toivomme ei tietenkään ole siinä, että olisimme syytöksissämme oikeassa vaan siinä, että Jumala osoittaa ne vääräksi, Andersen lisäsi.
Hän jatkoi esimerkillä tiedekunnastaan, jossa yksi opiskelijoista kuoli auto-onnettomuudessa.
– Olimme surun murtamia. Samalla tuo tapahtuma testasi teologiamme. Onko se käyttökelpoista, kun läsnä on suru, viha ja kuolema? Jos ei ole, sillä ei ole mitään arvoa.
Andersen kertoi myös naisesta, joka menetti pienen poikansa ja samalla uskonsa. Hänelle oli opetettu kotona, että Jumala suojelee kaikelta pahalta.
– Ja nyt pahin oli tapahtunut. Hän kysyi, miten voin enää tämän jälkeen uskoa Jumalaan. Jouduin vastaamaan, että et ehkä voikaan, koska tuo kotona opetettu kuva Jumalasta ei ole terve. Sanoin, että joudut hautaamaan sen poikasi mukana. Nyt on aika korvata se todemmalla ja kestävämmällä luottamuksella Jumalan hyvyyteen. Se on tosin myös vaikeampaa.
– Meillekin on tärkeää näinä aikoina kysyä, miten löydämme uudelleen luottamuksemme Jumalan rakkauteen, vaikka näyttää siltä, että hän kätkeytyy eikä välitä.
Katse Jeesus-lapseen
Andersen jakoi itselleen käänteentekevän ajatuksen, joka on ”pelastanut hänen uskonsa Raamatun Jumalaan”: katseen kääntämisen Jumalan sanasta, joka on kirja, Jumalan Sanaan, joka on vauva.
– Hänessä Jumala tuli lihaksi ja asui luonamme.
– Suoraan sanoen, jos Jumala olisi puhunut minulle vain sanoilla, minun olisi hyvin vaikea panna luottamukseni häneen. Raamatussa on paljon asioita, jotka vaivaavat minua. Uhrit ja sodat esimerkiksi.
– Ja sitten käännän katseeni Jumalan sanasta kirjana Jumalan Sanaan, joka on vauva. Hän on syyni uskoa Raamatun Jumalaan. Aina kun kysyn Kristukselta, voitko vahvistaa, että sellainen kuin sinä olet, on myös Isä Jumala, hän sanoo kyllä, juuri sellainen kuin minä olen, on myös Jumala taivaassa.
Andersen selitti, että Kristus on kuin tulkki, joka ilmoittaa salatun Jumalan olemuksen.
– Hän kääntää Jumalan käsittämättömyyden rakkauden kielelle, jota ymmärrämme. Ei selittämällä ja määrittelemällä asioita meille, vaan kohtaamalla meidät.
– Tämän avulla voin ikään kuin kiertoliikkeellä palata Raamatun äärelle luottavaisesti ja vakuuttuneena.
Silti kaiken avaimena on juuri Raamattu.
– En tiedä Jumalan Pojasta mitään muuta kuin sen, minkä Raamattu on hänestä ilmoittanut. Raamattu ei ainoastaan sisällä Jumalan sanaa vaan se on Jumalan sana.
– Minun täytyy uskoa kirjoituksiin, kuten Jeesus itsekin uskoi.
Etuoikeus kysyä
Miksi-kysymysten esittäminen on Andersenin mukana kristittyjen etuoikeus. Esimerkiksi muslimi ei voi niitä kysyä, vaan hän alistuu Jumalan tahtoon.
– Jeesus itse kysyi Isältä ”miksi hylkäsit minut”.
– Kysymme ”miksi”, koska haluamme luottaa siihen, että Jumala tietää, mitä hän tekee, ja että syy siihen on hänen rakkautensa meitä kohtaan.
Andersen kuvaili myös, ettei hän ole uskonnollinen ihminen.
– Luonnostani olen ateisti, mutta vakaumukseltani olen kristitty. En pidä rukoilemisesta, mutta rukoilen silti jääräpäisesti, koska uskon, että Kristus on totuus. Olen vakuuttunut siitä, että Jeesus kuulee minua, vaikka en tunne sitä.
– Minulle rukous ei ole rauhan tila vaan se on taistelua ja turhautuneisuutta, Andersen kuvaili.
Hän jatkoi kuitenkin toisinaan kokevansa myös liikutuksen tunteita esimerkiksi saarnatessaan.
– Se on noloa. Ongelmani on kuitenkin se, etten pääse koskaan pakoon epäilyksiäni. Ovatko tunnekokemukset psykologisia? Manipuloinko vain itseäni?
Matteuksen evankeliumissa sanotaan opetuslapsista juuri ennen lähetyskäskyn antamista, että jotkut heistä epäilivät.
– Epäilevillekin annettiin lähetyskäsky. Minulle tämä antaa toivoa.
Andersen kertoi vielä, että eräässä palvelukodissa pidetyssä hartaudessa eräs talon asukkaista sanoi lauseen, joka jäi mieleen.
”Usko on pimeyttä, jossa Kristus loistaa”.
– Siinä on minun uskoni.
