Kirjoittanut
Uuden Tien päätoimittaja Leif Nummela ottaa tämän viikon pääkirjoituksessaan kantaa niin sanottuihin henkilöseurakuntiin. Henkilöseurakuntia kannattaisi nyt ehdottomasti kokeilla. Monet kirkon sisäiset ristiriidat voitaisiin väistää hyväksymällä kansankirkon sisäinen teologinen ja organisatorinen moninaisuus ja hyväksymällä henkilöseurakunnat, Nummela kirjoittaa Uudessa Tiessä (19/2014). Kirkolliskokous keskustelee tänään seurakuntarakenteiden uudistuksesta ja mahdollisuudesta perustaa henkilöseurakuntia.
Henkilöseurakunnat olisivat Suomen ev.lut. kirkon paikallisseurakuntia, mutta niiden jäsenyys ei määräytyisi asuinpaikan mukaan, vaan henkilö saisi itse valita, mihin seurakuntaan hän kuuluisi. Leif Nummelan mukaan aika, jolloin ihmisten oli pakko kuulua johonkin tiettyyn maantieteellisesti määräytyvään seurakuntaan, on vanhentumassa. ”Ihmiset liikkuvat jo nyt yli seurakuntarajojen, vakaumuksellisten ja käytännöllisten syiden perusteella. Tämä liikehdintä kasvaa joka tapauksessa tulevaisuudessa.”
Nummelan mukaan henkilöseurakuntia on aiemmissa keskusteluissa vastustettu niin teologisin kuin käytännöllisin perustein. Teologisten perustelujen mukaan henkilöseurakunnat rikkoisivat yhtenäisen ehtoollispöydän. ”Käytännössä suuri osa kirkon jäsenistä käy ehtoollisella todella harvoin. Eivätkä Suomessa kansankirkkoon kuuluvat koskaan kokoonnu yhteen pitkään ehtoollispöytään Turusta Lappiin. Lukuisten fyysisesti erillään olevien ehtoollisenviettojen yhtenäisyyden tulisi perustua samaan opetukseen, uskoon ja tunnustukseen”, Nummela kommentoi.
Käytännöllisten perustelujen mukaan kirkollisverojen määräytyminen ja muu hallinto olisi hankalaa. Nummela vastaa tähän viittaamalla kirkolliskokousedustaja Aulis Ansaharjuun, jonka mukaan ”tämä ei ole uskottava perustelu nykyisten tietojärjestelmien aikakaudella”.
