Kirjoittanut
Catharina Justander (1723-1778) koki voimakkaan herätyksen 1740-luvulla. Jo nuorella iällä hän muutti Alankomaihin ja hänestä tuli laajasti lähetystyötä harjoittavan herrnhutilaisen veljeskunnan jäsen.
Teksti: Tuula Vuolle-Selki
Pyhäinpäivänä vuonna 1756 kalantilainen 23-vuotias Liisa Erkintytär koki voimakkaan herätyksen lukiessaan englantilaisen puritaanipastorin, Arthur Dentin, kirjaa Totisen Käändymisen Harjoitus. Tyttö oli lukiessaan paimenessa. Liisa Erkintyttären hurmoksellinen kokemus tarttui nopeasti, sillä taloista ja pihoilta, pelloilta ja niityiltä ei kuultu muuta kuin surkeaa ja tuskaista kirkumista, huutoa, valittamista ja itkemistä heidän jumalattoman ja epäkristillisen elämänsä vuoksi, kirjoitti Kalannin seurakunnan kappalainen Johan Gottleben.
Syntyi uskonnollinen liike, kansanherätys, joka levisi nopeasti varsinkin naisten keskuudessa. Herätysliikkeen piiriin oli joutunut aiemmin Lempäälän kirkkoherran tytär Catharina Justander (1723-1778), joka oli kokenut uskonnollisen herätyksensä 1740-luvulla. Kokemus oli ravisuttava ja Catharinasta tuli herrnhutilaisen veljeskunnan jäsen. Alankomaihin muuttaessa hän oli iältään 28-vuotias ja Liisa Erkintyttären tavoin sivistynyt ja opinhaluinen.
Liisa Erkintyttären kokema uskonnollinen herätys tapahtui tasan vuosi Lissabonia tuhonneen maanjäristyksen jälkeen. Tieto maanjäristyksestä levisi monin versioin Suomeen. Moni täällä koki sen ennusteena tulevasta maailmanlopusta. Ajat olivat olleet 1700-luvun alussa hyvin ankeita venäläisen sotaväen liikkuessa kaikkialla Etelä-Suomessa kylväen kauhua ja tuhoa.
Herätysliike levisi muutaman vuoden aikana suhteellisen laajoille alueille myös Hämeeseen. Myös Lempäälässä ja Vesilahdella esiintyi voimakasta herätystä.
Suomessa ulkomaisista herätysliikkeistä nimenomaan pietismi ja herrnhutilaisuus saivat jalansijaa, joista pietismin vaikutus oli suurempi. Herrnhutilaisia saarnaajia saapui Suomeen 1730-luvulla. He asettuivat lähinnä rannikkokaupunkeihin. Herrnhutilaisuuden oppeihin Lempäälän kirkkoherran tytär tutustui Turussa 1740-luvulla.
Lempäälän kirkkoherran tytär
Catharina Justander (1723-1778) syntyi Lempäälän kirkkoherran, maisteri Henricus Erici Justanderin ja tämän ensimmäisen puolison Catharina Tolpon tyttärenä. Catharinan isä astui virkaansa 1713 vähän ennen venäläismiehitystä. Isonvihan aikana 1716-1717 Justander oli jonkin aikaa venäläisten vankina Hämeenlinnassa ja Pietarissa.
Herrnhutilaisten sisarten kirjoittamassa hengellisessä elämäkerrassa Catharina Justanderin syntymäpäiväksi mainitaan 15.9.1723. Lempäälän seurakunnan kastettujen luettelossa Henrik Justanderin ja tämän puolison Catharina -nimisen tyttären syntymäajaksi on merkitty 3.9.1723, johon voitaneen luottaa. Tuskinpa kirkkoherra Justander olisi jättänyt korjaamatta tyttärensä virheellisen syntymäajan.
Catharina Justanderin kerrotaan lapsenaan olleen ujo ja herkkä. Hengelliseen elämäkertaan on kirjoitettu, miten Catharinan sanotaan tunteneen aluksi uskonnollista levottomuutta mutta antautuneen sittemmin maallisiin nautintoihin. Kuvauksessa oli tyypillistä ajan herätysliikkeelle ominaista liioittelua.
Muutto Alankomaihin
Muutto Turkuun on tapahtunut varhain, sillä rippikirjasta ei löydy vuoden 1736 jälkeen merkintöjä. Catharina Justander sairastui vakavasti Turussa 18-vuotiaana. Mistä sairaudesta oli kyse, ei lähteistä paljastu. Kuumeen kourissa hänen kerrotaan kuitenkin laatineen jo testamenttinsa. Tutustuminen herrnhutilaiseen liikkeeseen tapahtui Turussa. Kuulemiensa saarnojen kerrotaan olleen joka suhteessa merkittävä taitekohta hänen elämässään. Turusta Catharina Justander siirtyi 1740-luvulla mahdollisesti pikkuvihaa pakoon Tukholmaan etsien samalla yhteyksiä herrnhutilaisiin sisariin ja veljiin.
Herrnhutilaisilla oli tapana lähettää jäseniänsä joksikin aikaa muihin herrnhutilaisyhteisöihin. Justander saapui Alankomaihin herrnhutilaisyhteisön koulittaviksi vuonna 1751. Nähtävästi Catharina ei ollut ainoa suomalainen, sillä herrnhutilaisyhteisössä eli myös kolme vuotta vanhempi Johan Kerkkola Janakkalasta. Huhtikuussa 1752 Catharina Justander hyväksyttiin Zeistin veljesseurakunnan jäseneksi ja seuraavana vuonna hän sai luvan osallistua ehtoolliselle. Muutaman vuoden päästä Catharina aloitti akoluuttina, joiksi herrnhutilaisuudessa kutsuttiin eri palvelustehtävien hoitajia, erityisesti ehtoollisavustajia.
Herrnhutilaisuus ei edellyttänyt jäseniltä avioliitosta luopumista tai edes selibaattia, mutta se erotteli jäsenet eri kuoroihin heidän siviilisäätynsä perusteella. Catharina ei tehnyt lähetystyötä Alankomaiden ulkopuolella, vaan tuki veljeskunnan työtä pakanlähetyksen hyväksi. Neljäsivuisesta autobiografiasta ei ilmene, mihin kuoroon Justander Zeistissa kuului. Oletettavasti hänet liitettiin naimattomana ”vapaiden sisarten” kuoroon, jonka palvelemiseen hän omistautui aina siihen asti, kunnes joutui jättämään tehtävänsä sairauden vuoksi 55-vuotiaana. Catharina Justander kuoli Zeistissa 5.10.1778.
*
Herrnhutilaisuus
Saksassa 1600-luvulla syntynyt pietismi korosti omakohtaista uskoa ja yksinkertaista hurskasta elämää. Kun Suomessa alettiin erityisesti 1700-luvulla korostaa yksilön vapauksia, heijastui tämä myös uskon alueelle. Aluksi herätys vaikutti erityisesti aatelisten ja säätyläisten piirissä. Puhuttiin ns. kartanopietismistä. Tähän aikaan myös tavallisesta kansasta löytyä lukutaitoisia – kiitos kirkon harjoittaman alkeisopetuksen. Suomeksi käännetty hengellinen kirjallisuus oli kansan saavutettavissa, ja sen merkitys tulee hyvin näkyviin Liisa Erkintyttären herätyksessä vuonna 1756.
Herätyskristillisyydellä on neljä eurooppalaista lähdettä: pietismi, herrnhutilaisuus , mystikot ja englantilaislähtöinen evankelikaalisuus( evangelicalism). Näistä Suomeen kotoutuivat pietismi ja tästä lähtöisin oleva herrnhutilaisuus. Saksalaisesta pietismistä kehittyi siis suomalainen herätyskristillisyys.
Herrnhutilaisuus sai alkunsa saksalaisen kreivi Nikolaus Ludwig von Zinzendorfin (1700-1780) uskonyhteisöstä, joka perustettiin hänen maatilalleen Bethelsdorffissa Saksin kaakkoiskulmassa. Eläkkeelle jäänyt upseeri oli saanut pietistisen kasvatuksen, josta hänen liikkeensä kuitenkin irtautui viimeistään 1730-luvun lopulla.
Vaikka herrnhutilaiset hylkäsivät muodot ja kirkkojärjestyksen luottaen Jumalan välittömään johdatukseen, toimivat he luterilaisessa kirkossa ja kävivät ehtoollisella. Veljesseurakunnan julkaisemaa Päivän tunnussanaa kootaan arpomalla suuresta määrästä Raamatun kohtia. Tunnussanaa julkaistaan yhä noin 20 kielellä. Herrnhutilaisten hengellisissä lauluissa on voimakas veri- ja morsiusmystiikan sävy. Nykyään Veljesseurakuntaan kuuluu noin neljännesmiljoona jäsentä. Koska veljeskunnasta haettiin turvaa monista eri suuntauksista, se oli alun perin luonteeltaan ekumeeninen liike, joka teki lähetystyötä ympäri maailmaa.
Lähteet:
SSHY, Lempäälän kirkonkirjat, syntyneet 1723 ja rippikirjat vuodesta 1736 vuoteen 1745.
Arvola, Maija. http://www.verkkopolku.net/view.php?asiakas=kirkkohistoria&pageid=59
Kakkuri, Teemu, 2014. Kansankirkko käytännöllisenä kysymyksenä. Teologinen dialogi Suomen ortodoksisen kirkon kanssa Oulussa 21.–22.10.2014, s. 68-78. Reseptio 2 2014. Kansankirkko ja reformaatio ekumeenisena teemana. Kirkkohallitus.
Laine, Esko, M. 2012. Justander Catharina (1723 – 1778). Kansallisbiografia.
Sinkko, Ilpo. Rukoilevaisuuden synty ja hengellinen elämä 1700-luvun Suomessa:
http://www.rukoilevaisuus.com/rukoilevaisuudenSynty.php?printable=true
Suomalaisia Herrnhutin veljesseurakunnan arkistossa. Tiistai 2. kesäkuuta 2015. Suomen Sukututkimusseuran blogi.
Tuominen, Heli, 2015. Saarnaajista sanansaattajiksi. Maria Samuelintyttären, Catharina Lefrénin ja muiden naisten merkitys Tampereen seudun hengellisessä elämässä 1700–1800-luvulla. Tampereen yliopisto. Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö. Historian pro gradu –tutkielma. Tampere.
Artikkelikuva: Saksan Herrnhutista Helsingin yliopiston järjestämältä opintomatkalta:https://raudaskoski.kuvat.fi/kuvat/Herrnhut/
