Kirjoittanut
Kuinka paljon kurjuutta yksi ihminen voi kestää? Gertrude*, 27, asuu Kongon demokraattisen tasavallan itäosassa. Hänen elämäänsä leimaa väkivalta, menetys ja valtava taakka hänen harteillaan.
Gertrude* ja hänen aviomiehensä ottivat riskin ja aloittivat maanviljelyn elättääkseen perheensä sekä saadakseen myytävää torille.
Mies oleskeli enimmäkseen Benissä Pohjois-Kivun maakunnassa ja Gertrude lasten kanssa naapurialueella. Mies matkusti usein kodin ja kaupungin välillä, sillä hän kävi kaupungissa myymässä maataloustuotteita.
”Menimme maatilalle useimmiten yhdessä, mutta kerran sovimme, että tapaamme maatilalla.”
Ihmiset viljelevät maatilkkuja kylän ja metsän välissä. Mies oli päättänyt viedä perheensä seuraavana päivänä Beniin nuoren poikansa vastusteluista huolimatta.
”Lapsemme kieltäytyi lähtemästä. Toivon, että olisimme kuunnelleet poikaa.”
Hetkessä kaikki muuttuu
Saavuttuaan maapalstalle he kuulivat laukauksia. Toisaalta siinä ei ole mitään epätavallista.
”Mieheni sanoi: ’Ei, mies kuolee yhtenä päivänä, ja mies myös syntyy yhtenä päivänä. Jos kuolema tulee nyt, minua ei pelota.’”
He olivat saaneet päivän työnsä lähes valmiiksi, mutta juuri silloin aseistetut miehet hyökkäsivät.
Gertrude ei suostunut luovuttamaan.
Kongon demokraattisen tasavallan itäosissa on useita kapinallisryhmittymiä, mutta juuri Liittoutuneet kansanvaltaiset voimat (Allied Democratic Forces, ADF) on tunnettu kristittyihin kohdistuneista iskuistaan.
Gertruden mies yritti suojella vaimoaan ja poikaansa, kun miehet hyökkäsivät.
”Kun hän kaatui, hän suojasi poikaa. Ryömin puskaan toivoen voivani paeta vuorille, mutta he ampuivat minua jalkaan. Yritin kiivetä uudelleen, mutta sain toisen luodin jalkaani.”
Gertrude ei suostunut luovuttamaan. Hän epäröi hetken, mutta yritti löytää uuden piilopaikan kahdesta osumasta huolimatta.
”Kiivetessäni ylös rinnettä sain vielä luodin vatsaani. Silloin menetin voimani ja kaaduin maahan.”
Hengissä todennäköisyyksiä vastaan
Piilopaikastaan Gertrude näki, kuinka miehet mestasivat hänen miehensä ja ottivat hänen poikansa.
”Kun he tappoivat hänet, tunsin itsenikin kuolleeksi. Aivan kuin olisin menettänyt järkeni. En tiennyt, missä olin tai minne olin menossa. Ensimmäinen ajatukseni olivat lapseni. Kuinka pystyisin elättämään heidät?”
Kuin ihmeen kaupalla Gertrude onnistui ryömimään ja löytämään piilopaikan läheisen tien varresta laukausten kuuluessa ympärillä. Hän muistaa tulituksen kestäneen kello yhdestätoista neljään iltapäivällä. Gertrude pysyi piilossa koko sen ajan. Vasta ampumisten lakattua hän otti takkinsa ja sitoi vatsansa sillä. Hän oli menettänyt paljon verta.
Gertrude olettaa, että ADF:n on vienyt pojan mukanaan, sillä hänen ruumistaan ei näkynyt missään.
”Ponnistin itseni tielle, missä näin paljon sotilaita.”
Onneksi he olivat hallituksen sotilaita. Sotilaat veivät Gertruden takaisin pellolle, jossa he juuri muutamaa tuntia aiemmin olivat tehneet töitä onnellisena perheenä. Pojasta ei kuitenkaan näkynyt jälkeäkään.
”Jos hänet olisi tapettu, hänet olisi jätetty isänsä viereen”, Gertrude sanoo.
Rukoukset kantavat toipumisessa
Kun vihollisten tulituksen ääni voimistui, sotilaat sanoivat, että olisi aika lähteä. Gertrude vietiin ensin läheiselle YK:n ylläpitämälle MONUSCOn leirille, jossa verenvuoto saatiin tyrehtymään. Sitten hänet siirrettiin sairaalaan saamaan asiaankuuluvaa hoitoa.
Ennen hyökkäystä Gertrude eli viiden biologisen lapsensa ja siskonsa kuuden lapsen kanssa. Hänen siskonsa oli myös menehtynyt ADF:n uhrina toukokuussa 2018. Nyt hänen poikansa on kidnapattu, ja hän joutuu nuorena leskenä huolehtimaan jäljelle jääneistä lapsista yksin.
Kaikesta epävarmuudesta ja monimutkaisuudesta huolimatta Gertrude pitää lujasti kiinni Jumalasta.
”En ole käynyt maatilalla mieheni kuoleman jälkeen. Jalkaani sattuu, jos kävelen liikaa. Lasten koulunkäynti on jouduttu jättämään kesken, sillä minulla ei ole enää varaa maksaa koulumaksuja.”
Kaikesta epävarmuudesta ja monimutkaisuudesta huolimatta Gertrude pitää lujasti kiinni Jumalasta. Hän muistuttaa, ettei olisi enää hengissä ilman Jumalaa.
Kamppailua toimeentulosta
Vuodesta 2014 lähtien ADF:n raa’at hyökkäykset Kongon demokraattisen tasavallan itäosissa ovat vain lisääntyneet, eikä loppua ole näkyvissä.
”Kun kuulen tällaisia asioita tapahtuvan lähialueilla, pelästyn. Joskus menen toiselle paikkakunnalle muutamaksi viikoksi ja seuraan tilannetta tarkkaan. Jos rauha palautuu, palaan takaisin kotiin.”
Gertruden kylään hyökättiin vain kuukausi hänen miehensä kuoleman ja poikansa sieppauksen jälkeen. Sinä yönä hän ja lapset pakenivat. Kun he seuraavana aamuna palasivat, heille paljastui, että kaikki heidän naapurinsa olivat kuolleet.
Selviytyäkseen Gertruden lapset tekevät erilaisia hanttihommia. He viljelevät toisten tiloilla, noutavat vettä, puhdistavat vettä hiekasta ja jauhavat soraa.
Open Doorsin tuen avulla Gertrude on perustanut oman yrityksen – kaupan, josta kyläläiset voivat ostaa päivittäistavaroita. Gertrude ja monet muut hänen kaltaisensa tarvitsevat kuitenkin yhteisön tukea voidakseen edelleen toimia evankeliumin todistajina ja pysyäkseen lujina uskossa omalla asuinalueellaan.
*Nimi muutettu turvallisuussyistä
Lue lisää kristittyjen tilanteesta Kongon demokraattisessa tasavallassa.
