Kirjoittanut
Aurora Karamzin (1808–1902) oli aikansa tunnetuin ja rikkain suomalainen nainen. Pietarin hovien ihaillusta kaunottaresta kasvoi menetysten ja koettelemusten kautta suuri hyväntekijä ja 150-vuotiaan Diakonissalaitoksen perustaja.
”On olemassa vain yksi todellinen onni, onni saada rakastaa Jumalaa, onni saada antaa sydämensä taivaalliselle Kuninkaalle ja Häneltä vastaanottaa kaikki, tulkoonpa ilo tai suru, varmana siitä, että mitä Hän tekeekään, tarkoittaa Hän aina parastamme”, kirjoittaa 88-vuotias Aurora Karamzin ystävälleen Lina Snellmanille. Kirjeestä välittyy elämän pelkistyminen ja nöyryys. Aurora Karamzin eli poikkeuksellisen elämän, joka oli täynnä ylellistä loistoa, riipaisevia menetyksiä ja työtä apua tarvitsevien hyväksi.
Eva Aurora Charlotta Stjernvall syntyi Porissa everstiluutnantti Carl Johan Stjernvallille ja Eva von Willebrandille. Perhe muutti Viipuriin vuonna 1812, kun Stjernvallista tuli Viipurin läänin maaherra. Isä kuoli Auroran ollessa vain 6-vuotias. Leskeksi neljän pienen lapsen kanssa jäänyt äiti avioitui uudestaan jo seuraavana vuonna 1816 ja isäpuolesta, Carl Johan Walleenista, tuli Auroran elämään merkittävästi vaikuttanut henkilö. Walleen uskoi Auroraan ja oli tämän rohkaisija ja taustatuki.
Kahdeksanvuotiaana Aurora lähetettiin Pietariin Minette-tätinsä hoidettavaksi ja kasvatettavaksi. Tämä aika oli Auroran myöhempää elämää ajatellen merkityksellinen, sillä hän oppi Pietarissa yläluokan seurustelutaidot ja ranskan kielen. Neljä vuotta myöhemmin Aurora palasi takaisin lapsuuden perheensä pariin Suomeen.
Helsingin seurapiireihin Aurora astui 16-vuotiaana. Kaunis Aurora sai ihailijakseen kenraalikuvernöörin adjutantin Alexander Muhanovin. Romanssi ei kuitenkaan ollut vanhempien mieleen. Sen sijaan vähän myöhemmin seurapiireihin astuneen pikkusisko Emilien ihailija, varakas venäläinen kreivi Vladimir Mušin-Puskin sai armon vanhempien silmissä.
Emilien avioliiton myötä myös Aurora vietti paljon aikaa Pietarissa ja Moskovassa, jossa hän tapasi jälleen nuoruuden ihastuksensa Muhanovin. Rakkaus syttyi uudelleen, pari kihlautui ja Aurora palasi Venäjältä Träskändaan Espooseen valmistelemaan häitään. Niitä ei kuitenkaan tullut, sillä sulhanen kuoli juuri häiden kynnyksellä.
Hovin kautta avioon
Isäpuolensa suhteiden ja pohjustustyön ansiosta Aurora nimitettiin Venäjän keisarinnan hovineidiksi. Varsinainen kutsu hoviin tuli vuoden 1935 lopussa. Aurora Stjernvall on ainoa suomalaisnainen, joka koskaan on ollut tällaisessa virassa. Auroran ura hovissa jäi kuitenkin lyhyeksi, sillä Venäjän varakkaimpiin kuuluva ylimys Paul Demidov kosi häntä. Kahdesti Aurora kieltäytyi, mutta suostui viimein keisarinnan Alexandra Fjodorovnan taivuttelun jälkeen vastaamaan myöntävästi. Keisarinna pehmitti Auroraa muun muassa sanomalla: ”Ajatelkaa, kuinka paljon hyvää voisitte tehdä.” Aurora ja Paul Demidovin häitä vietettiin Helsingissä 21.11.1836.
Demidov-suvun suuri omaisuus oli peräisin Ural-vuorien itärinteellä sijaitsevan Nižni Tagilin alueen kaivoksista ja tehtaista. Demidovit olivat tunnettuja hyväntekeväisyydestään. Suvun mesenaattiperinteiden mukaisesti myös Helsingissä julkistettiin heidän häidensä kunniaksi Aurora Demidovin nimissä suurlahjoitus erityisesti Helsingin köyhien tyttöjen koulua, opetusta ja myötäjäisstipendirahastoa varten. Aurora sai mieheltään huomenlahjana tuolloin maailman suurimpiin kuuluneen le Grand Sancy -timantin ja moninkertaisen, suurista helmistä kootun helminauhan.
Paul Demidov oli hyvin sairaalloinen jo pariskunnan solmiessa avioliiton. Neljän avioliittovuoden jälkeen Paul Demidov kuoli. Heidän poikansa Paul oli silloin vain puolivuotias.
Avioliitto Demidovin kanssa teki Aurorasta hyvin varakkaan ja niillä varoilla hän saattoi tehdä myöhemmin valtavasti hyvää.
Varakas hyväntekijä
Toisen avioliittonsa Aurora solmi Andrei Karamzinin kanssa vuonna 1846. Avioliitto solmittiin rakkaudesta ja oli onnellinen. Onnea kesti kahdeksan vuotta, kunnes eversti Karamzin kaatui Krimin sodassa. Liitto jäi vastoin Auroran toiveita lapsettomaksi.
Aurora Karamzin oli Suomen rikkain nainen siihen asti kun hän luovutti osuutensa Demidov-yhtiöstä pojalleen Paulille vuonna 1862. Senkin jälkeen hän oli varakas, vaikka hänen tulonsa Demidov-yhtiöstä vähenivät.
Aurora Karamzin tuli elinaikanaan tunnetuksi suuresta hyväntekeväisyydestään. Se oli hänelle enemmän kuin velvollisuus — siitä muodostui elämäntehtävä, johon hän paneutui tarmokkaasti ja kokosydämisesti. Aurora Karamzin oli lämmin ja myötäelävä ihminen, joka jakoi jopa tuhlaillen omastaan. Hän harjoitti hyväntekeväisyyttä sekä Suomessa että Venäjällä: hän perusti kouluja, sairaaloita, köyhäinkoteja, lastenkoteja ja tuki monia yksittäisiä henkilöitä eri tavoin. Erityisesti hänet tunnetaan Helsingin diakonissalaitoksen perustajana. Helsingin Diakonissalaitos viettää tänä vuonna 150-vuotisjuhlavuotta. Hänen hyväntekeväisyystoimintansa niin Espoossa kuin Helsingissäkin oli aikanaan erittäin merkittävää. Auroran soppakeittiö nälän torjumiseksi, hänen huolensa lapsista ja terveydenhoidon tilasta tekevät hänen tarinastaan ajankohtaisen tänäänkin. Everstinna Karamzin piti sitkeästi kiinni näystään: Suomeen on saatava toimiva systeemi sosiaalisten epäkohtien korjaamiseksi.
Aurora Karamzinin hautajaiset pidettiin Helsingissä 17.5.1902. Suuret kansanjoukot kokoontuivat kaduille katsomaan ruumissaattoa. Monien puheissa tuli esille Aurora Karamzinin suuri merkitys suomalaisille, hänestä sanottiin, että ”hän oli köyhien apu, surevien lohdutus, nuorten turva, vanhojen esikuva ja maansa kunnia!” Sakari Topelius korosti Karamzinin toiminnan merkitystä erityisesti esikuvan ja aloitteellisuuden kannalta: ”Paljon on niitä, jotka ovat mukana, mutta vain harvoja, jotka aloittavat.”
**
Menetykset syventävät uskonelämää
”Mutta paljon hänenkin elämässään on murhetta ollut: toinen toisensa perään on rakas ja läheinen ihminen temmattu kuolemalla. Niin kuin hänen kohtalonsa olisi ollut menettää aina se, mikä on rakkainta. On sitten ollut iloakin sekä ihailua ja loistoa, vertaansa vailla. Mutta turhuutta kaikki, hän nykyisin toistelee. Syvin ilo on rakkaudessa, Jumalan rakkaudessa ihmistä kohtaan ja se ilo, jos voi toista ihmistä auttaa.”
Aurora alkoi yhä syvällisemmin ajatella elämän tarkoitusta ja keinoja kärsivien ihmisten auttamiseksi. Yhtenä syynä tähän oli hänen monien lähiomaistensa kuolema. Erityisen syvästi Aurora suri, kun hänen sisarensa Emilie kuoli lavantautiin vain 35-vuotiaana. Toisen kerran leskeksi jäätyään Aurora Karamzin oli vasta 46-vuotias, mutta suru teki hänestä vanhan naisen — ei iältään vaan naisena, ja hän pysyi leskenä lopun elämänsä. Menetysten seurauksena hän alkoi etsiä entistä syvemmin yhteyttä Jumalaan, löytääkseen sielulleen lohdun ja rauhan.
Aurora Karamzinin myöhempää elämää leimasi syvä uskonnollisuus. Lapsuudenkodissa saatu kristillinen kasvatus oli sävyttänyt koko hänen elämäänsä, mutta Pariisin vallankumouksen (v. 1848) aikoihin heränneet yhteiskunnalliset ajatukset sekä protestanttisen kirkon pastorin Adolphe Monodin sytyttävät saarnat syvensivät hänen hengellistä pohdintaansa. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin englantilaisen saarnaajan, lordi Radstockin julistuksen kautta Auroralle avautui Jumalan rakkaus. Hän käsitti, että Jumala rakastaa varauksetta jokaista ihmistä ja että tämän rakkauden tulisi ilmetä suhteessa lähimmäisiin.
Aurora Karamzin oli tunnettu säännöllisistä elintavoistaan. Aamut hän aloitti yksin hiljaisella rukoushetkellä. Vanhemmiten rukoushetkestä tuli niin tärkeä, että hän otti tavakseen pitää kädessään pientä kelloa, ettei olisi unohtanut olevansa yhä tässä ajassa ja monien päivän tehtävien olevan vielä edessä.
Aurora Karamzin joutui kokemaan elämässään paljon luopumista. Paul-poika kuoli vain 45-vuotiaana, mikä oli suuri järkytys hänen äidilleen. Suuressa surussaan Auroraa lohdutti kirje, jonka Paul oli lähettänyt äidilleen vähän ennen kuolemaansa ja joka saapui pian kuolinviestin jälkeen. Siinä Paul tunnusti varmana uskonsa Jumalaan ja sovitukseen, joka Kristuksen kautta oli tapahtunut. Paulilta jäi viisi lasta, joista Aurora kantoi huolta poikansa kuoltua.
Pari vuotta Paul-pojan kuoleman jälkeen menehtyi myös Auroran rakas kasvattitytär ja hengenheimolainen laupeudentyössä Marie Linder.
Läheisten kuoleman jälkeen oli edessä vielä yksi raskas koettelemus, kun hänen rakas Träskendansa paloi vuonna 1888.
Kaksi vuotta tulipalon jälkeen Träskendassa riehui vielä ankara myrsky, joka kaatoi valtaosan puiston puustosta. Hävityksen nähdessään 82-vuotias Aurora sanoi: ”Nyt näen selvästi, että Jumalan tahtoo irrottaa minut kaikesta maallisesta, ja minä ylistän hänen suurta rakkauttaan.”
Lähteet:
Kursiivilla merkityt lainaukset ovat Eeva Hurskaisen kirjasta: Aurora Karamzin Pietarin hovista köyhien auttajaksi. Kirjapaja 2002.
Aurora Karamzin – Aristokratian elämää. Espoon kaupunginmuseo / Otava 2006.
Aurora Karamzin ja vallan näyttämöt. Näyttely Espoon kaupunginmuseossa (WeeGee-talo, Ahertajantie 5, Tapiola) 12.5.2006 – 3.6. 2007.
Raija Oranen, Aurora, Teos 2014.
Hannu Nyman, Vieraiden varassa, Karas-Sana Oy 2014
Juttu on julkaistu aikaisemmin Elämä-lehdessä.
