Kansansuosikki, muusikko Joel Hallikainen täyttää muutaman viikon kuluttua 50 vuotta.
– Tässä iässä pohtii vanhenemista ja ikuista elämää. Vanheneminen on matka hyväksyä kuoleman varjot, hän sanoo.
– Elämä on vanhenemista ensi hetkestä alkaen. Vanheneminen on viisautta oppia ymmärtämään oma pienuutensa. Vanhenemiseen liittyy lisääntynyt turvan ja huolenpidon tarve. Yhtä paljon kun voin lakata huolehtimasta viidestä lapsestani heidän vanhetessaan, on minun alettava huolehtia äidistäni ja appivanhemmistani.
– Vanheneminen on matka hyväksyä kuoleman varjot, jotka sulkevat ympyrämme.
– Mitä kipeämpi luopumiseni on, sitä armeliaampi on saamisen suloisuus. Lapsuuden hiekkalaatikolta muistan kyyneleet, kun tarhakaveri vei lapioni ja ämpärini. Nuoruudesta muistan kaverit, jotka kasvoivat ja lensivät teilleen. TV-työstä Tuttu juttu -shown, josta luovuin sen tultua kohdallani valmiiksi.
Kaikkiin näihin on Hallikaisella liittynyt luopumisen kipua.
– Kun katson elämääni taaksepäin, en näe ainuttakaan tyhjää, jota Jumala ei olisi täyttänyt uudella.
Luopuminen on Hallikaiselle saamisen lähin sisar.
– Sydämeni ikkuna aukesi, kun Jumala kosketti minua eräällä keikkareissulla kymmenen vuotta sitten. Sain Häneltä uuden tehtävän laulaa ja puhua sydämeni ikkunan sisällä olevasta totuuden siemenestä. Tämä siemen on jokaisessa meissä. Se kasvaa, kun se koskettaa toista samanlaista.
– Jeesus oli kiinni tässä siemenessä ja rohkaisi huikealla tavalla meitä rakastamaan toisiamme. Ei se helppoa ole, mutta ikkunani on auki.
Ikuinen elämä askarruttaa minua edelleen. Hän, joka on luonut meidät, rakastaa elämää. Miten hän voisikaan täällä kokea sitä ilman meitä? Oma elämämme kestää sekunnin, mutta Hänen elämänsä on ikuinen. Avaruus on todiste siitä. Voin vain aavistella suuremman läsnäoloa. Kuolemaa ei ole, sanoo Hallikainen.
