Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispat julkistivat kannanottonsa maailman ruokaturvan puolesta perjantaina Helsingissä. Piispat vetoavat, että maamme tuleva hallitus toimisi köyhimpien maiden ruokakriisin ratkaisemiseksi.
”Haluamme kannanotollamme avata keskustelua ruokakriisin taustoista ja ratkaisumalleista. Suomi voi olla yksi aloitteentekijä. Osana Euroopan unionia Suomella on mahdollisuus toimia aktiivisesti oikeudenmukaisen ja kestävän ruokaturvapolitiikan puolesta.”
”Kirkko harjoittaa politiikkaa, mutta ei puoluepolitiikkaa, Porvoon piispa Björn Vikström painotti tiedotustilaisuudessa.
”Haluamme tuoda esiin konkreettisia vaihtoehtoja ja vaikuttaa yhteiskuntaan. Suomi on myös aktiivinen vaikuttaja Euroopassa. Kristinuskoon liittyy vahvasti toivo, jota on pidettävä yllä silloinkin, jos mahdollisuudet ovat vähäiset”, hän muistutti.
Anna meille jokapäiväinen leipämme -nimeä kantava kannanotto muistuttaa, että jokapäiväinen leipä on ihmisarvoisen elämän perusedellytys. Ilman ruokaa ihminen ei selviydy, eikä ravinnon puutteesta kärsivä lapsi kasva terveeksi aikuiseksi.
”Olemme kirkkona tietoisia omasta vastuustamme globaalin epäoikeudenmukaisuuden synnyssä. Emme ole eläneet ihanteemme mukaisesti. Kirkoilla oli roolinsa siirtomaiden alistamisessa, mikä loi pohjan myöhemmälle kehitykselle. Olemme osallisia ongelmassa, ja haluamme nyt edistää sen ratkaisua.”
Piispat muistuttavat, että ratkaisut ovat poliittisia, ja ne tarvitsevat kansalaisten laajaa tukea. Muutos tarvitsee rohkeita puolestapuhujia.
”Siksi vetoamme yhteiskunnallisiin vaikuttajiin ja kansalaisiin, jotta he antaisivat äänensä kuulua ja liittyisivät maailmanlaajuiseen liikkeeseen nälän poistamiseksi.”
Kannanotossa piispat ehdottavat myös, että ensimmäisenä askeleena hallitukseen nimitetään valtioneuvoston ruokapoliittinen asiantuntija, ja seuraava tulevaisuusselonteko laaditaan globaalista ruokapolitiikasta. Siinä määritetään Suomen lyhyen ja pitkän aikavälin toimet sen puolesta, että oikeus riittävään ruokaan toteutuu.