Kirjoittanut
Nigerialaisen Hajaratun kokemus muistuttaa meitä tänä pääsiäisenä Kristuksen kärsimyksestä, josta moni kristitty joutuu tänäänkin osalliseksi.
Hajaratu menetti lapsensa islamistien hyökättyä hänen kristittyyn kotikyläänsä. Väkivaltaiskujen aalto Saharan eteläpuolisessa Afrikassa on häivähdys pitkäperjantain kärsimyksen todellisuudesta. Mutta kaikki ei päättynyt ristille. Sinä olet osa Jumalan toivon kertomusta.
Lapset olivat nukkumassa. Kuumat hiilet hehkuivat hiipuvassa nuotiossa. Leskeksi jäänyt Hajaratu lämmitteli jalkojaan ja meni nukkumaan. Hän heräsi laukauksiin. ”Nostin pienen tyttäreni selkään, kietaisin hänet kiinni kangassuikaleella ja menin portille”, hän kertoo. Neljä Hajaratun vanhempaa lasta juoksivat jo muiden mukana pakoon kylään hyökänneitä islamisti-fulanitaistelijoita.
Ihmiset juoksivat joelle, ja Hajaratu seurasi heitä toivoen saavansa apua. Mutta oli vaikea juosta kovaa vauhtia vauva selässä. Hän kompastui ja kaatui. ”Juutuin mutaan. Kengät jäivät sinne – ja ovat siellä tänäkin päivänä.”
Hän huusi apua, mutta toiset olivat jo liian kaukana. Mutaisena ja märkänä, itkevä tyttö selässään hän pääsi lopulta joelle. Hajaratu ei osannut uida, mutta joki ei ollut ääriään myöten täynnä. Vaihtoehtoja ei ollut. Takaa kuului laukauksia ja hän astui virtaan tytär selässään.
Jokeen
Joki syveni. Hajaratun jalat eivät ulottuneet pohjaan. Pää painui veden alle, ja hän pyristeli kerta toisensa jälkeen pintaan haukkoen henkeään. ”Olin hukkumassa. Kuulin tyttäreni itkun, kun taistelin kohti pintaa.”
Hän pyrki kaikin voimin vastarannalle, mutta virta oli voimakas. Päästyään mutaiselle rantapenkereelle hän puuskutti hengästyneenä. Kun Hajaratu oli vihdoin turvassa, hän kääntyi lohduttaakseen tytärtään. Mutta tyttö oli poissa. Kangas, jolla hän oli kietonut tämän selkäänsä, oli huuhtoutunut virtaan ja vienyt tytön mennessään.
Hajaratu huusi tuskaansa. Hän kompuroi läpi pensaikon yhä edemmäs. Hän kuuli kotikyläänsä hyökänneiden fulanitaistelijoiden huudot ja laukaukset. Kun hän sydän murtuneena nyyhkytti elämänsä pahimman yön läpi, hän muisti, että Jeesus on hänen kanssaan. Pimeyden keskellä, Jeesus oli rinnalla.
”Traumaterapia auttoi minua todella paljon.”
Tässä on pääsiäisen evankeliumi. Jumala kärsii kanssamme. Kaikissa julmuuksissa, vainoissa ja menetyksissä meidän tuskamme on Hänen tuskaansa. Sen ymmärtäminen antaa toivoa. Ei ole sellaista syvyyttä eikä pimeyttä, jota evankeliumin valo ei voisi saavuttaa.
Toivon siemen
Ylösnousemuksen ja iankaikkisen elämän toivo antaa voimaa kristityille, jotka ovat joutuneet viime vuosina yhä laajemmin eri islamistiryhmien iskujen kohteeksi Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. Kristittyjen kyliin kohdistuvat hyökkäykset ovat levinneet Nigerian pohjoisosista maan keskiosiin. Ääri-islamilaisten aseellisten ryhmien toimintaa ruokkii uskonnollisen ääriajattelun lisäksi taistelu resursseista: maasta, vedestä ja ruoasta. Tuhannet kristityt on ajettu Keski-Nigerian alueella kotikylistään yhä etelämmäksi.
”Ellemme jatka työtämme, kristinusko voi kadota maan pohjoisosista viiden vuoden kuluessa”, sanoo Timothy, Open Doorsin Nigerian aluejohtaja.
Silmitön väkivalta jättää jäljet: Timothy kertoo, kuinka Hajaratun kaltaiset ihmiset ovat selvinneet iskuista, mutta kuolleet myöhemmin trauman aiheuttamaan syvään epätoivoon. Jumala kuitenkin tekee työtä sinun rukoustesi ja apusi kautta. Open Doorsin työn kautta Hajaratun tarina voi olla kertomus toivosta.
Hajaratu oli yhdessä neljän muun lapsensa kanssa joitakin kuukausia pakolaisleirillä ja palasi sitten kotikyläänsä. Sinun tukesi kautta hän saattoi saada riisiä
ja maissia lastensa ruokkimiseen, taloudellista apua kotinsa korjaamiseen ja traumaterapiaan, joka auttoi hänet surun läpi.
Hajaratu sanoo: ”Traumaterapia auttoi minua todella paljon. Suuri kiitos siitä. Lisätköön Jumala teille antamaansa viisautta, jotta voitte auttaa muita vielä enemmän.”
Kuuntele Podcast
