Kirjoittanut
Mahmoodin perheen normaali elämä Malatayan kaupungissa Turkissa muuttui 90 sekunnissa pelkäksi selviytymiseksi. He nukkuivat autossa, söivät pelkkiä keksejä ja joivat vettä. Koko heidän omaisuutensa mahtui reppuun.
Pakoon luhistuvasta talosta
Jumala on siunannut minua hyvällä vaimolla ja kahdella ihanalla tyttärellä. Olimme asuneet Malatayan kaupungissa kahdeksan vuotta. Asuntomme sijaitsi 20 vuotta vanhan kerrostalon kolmannessa kerroksessa. Kävin töissä ja elimme tavallista perhe-elämää.
Muutamaa minuuttia ennen maanjäristystä minä ja toinen tyttäreni juttelimme puhelimessa Iranissa asuvien sukulaistemme kanssa. Kaikki tapahtui todella nopeasti. Kun tunsimme järistyksen, juoksimme vaimoni ja nuoremman, 8-vuotiaan tyttäreni luo.
Ajatukseni keskittyivät vain siihen, miten nopeasti meidän pitäisi päästä talosta ulos ja mitkä olivat tärkeimmät asiat, jotka pitäisi ottaa mukaan.
Koko elämämme mahtui vain pieneen reppuun.
Siinä kiireessä ja kaaoksessa olimme kaikki todella peloissamme. Ainoa asia, johon kiinnitin huomiota, oli nuoremman tyttäreni itku ja huuto, kun hän rukoili Jumalaa. Hän sanoi: “Voi Jumala, etkö ole Isämme? Pelastatko perheemme? Etkö sanonut, että olet meidän paimenemme? Ole kiltti ja auta meitä!”
Se oli vain lyhyt hetki, mutta luulen, etten koskaan unohda sitä. Sitten lähdimme kotoamme. Talomme oli pahoin vaurioitunut, ja jälkijäristyksessä se tuhoutui kokonaan. Koko elämämme mahtui vain pieneen reppuun.
Hylättyyn kaupunkiin
Koko kaupunki vaurioitui pahasti. Ei ollut sähköä, kaasua eikä vettä. Lähdimme lähimpään kaupunkiin ja majoituimme kirkkoon, jossa oli kaksi pientä huonetta. Meitä oli 12 ihmistä, joten miehet nukkuivat yönsä autossa, jotta naisilla ja lapsilla olisi enemmän tilaa.
Kahteen päivään meillä ei ollut muuta syötävää kuin keksejä ja vettä. Kaupunki oli hylätty, eikä sinne toimitettu minkäänlaista apua. Meidän täytyi kävellä kaupungin ydinkeskustaan hakeaksemme välttämättömiä tarvikkeita.
Emme löytäneet ketään, joka olisi voinut auttaa meitä pääsemään pois kaupungista.
Ihmisiä pyydettiin lähtemään kaupungista, mutta minkäänlaista kuljetusta ei ollut. Meillä ei ollut henkilöllisyystodistuksia eikä rahaa, ja kaiken lisäksi olemme ulkomaalaisia. Emme löytäneet ketään, joka olisi voinut auttaa meitä pääsemään pois kaupungista.
Ajattelimme toivottomina, ettemme koskaan pääsisi pois.
Pääsy turvaan maanjäristysalueelta
Kuin ihmeen kaupalla saimme yhteyden Open Doorsin yhteistyökumppaniin, joka auttoi meitä vuokraamaan pakettiauton. Pääsimme kahden muun perheen kanssa siirtymään Ankaran kaupunkiin.
Nyt asumme kirkossa, jossa on viisi huonetta. Yksi niistä on minulle ja perheelleni. Kirkosta tuli turvapaikkamme. Kaikkien niiden kamalien, kylmien, stressaavien ja unettomien öiden jälkeen saimme vihdoin viime yönä levätä rauhassa.
Meistä tuntuu, että Jumala antoi meille toisen mahdollisuuden tutustua häneen paremmin.
Elämä maanjäristysalueella oli äärimmäisen raskasta aikaa, mutta nyt meistä tuntuu, että Jumala antoi meille toisen mahdollisuuden tutustua häneen paremmin ja elää hänen todellisen tahtonsa mukaan.
Haluan kiittää kaikkia sisaria ja veljiä Kristuksessa, jotka rukoilivat meidän puolestamme ja olivat tukenamme. Heidän kauttaan opimme, kuinka tärkeää Kristuksen ruumiissa on rakastaa ja tukea toisiamme.
Kun siirryimme maanjäristysalueelta Ankaraan, oli kuin olisimme siirtyneet helvetistä taivaaseen. Saamamme apu merkitsee meille paljon.
Pyydämme teitä rukoilemaan puolestamme ja kaikkien niiden ihmisten puolesta, jotka ovat menettäneet perheensä ja kaiken omaisuutensa.
On yhä lukuisia ihmisiä, jotka tarvitsevat paljon tukea ja apua, koska heiltä puuttuu perustarpeet. Etenkin naisiin ja lapsiin maanjäristys vaikutti myös henkisesti ja emotionaalisesti, joten rukoilkaa heidän nopeaa toipumistaan, pyytää Mahmood.
Kuuntele podcast
