Kirjoittanut
Kristillistä kasvatusta tarvitaan enemmän kuin koskaan aikaisemmin, sanoo Helsingin kristillisen koulun rehtori Maarit Laakkonen.
Oppilaiden päivä on jo päättynyt, mutta rehtori Maarit Laakkosella riittää töitä. Isossa koulukiinteistössä Helsingin Pukinmäessä toimii Helsingin kristillinen koulu, joka on esikoinen yhteiskristillisten koulujen rintamalla. Koulu perustettiin yli 30 vuotta sitten.
– Koulun perustajat ovat tehneet aikoinaan kovasti työtä sen eteen, että Suomessa on tällä hetkellä 17 kristillistä koulua.
– Unelmoin koulun uudesta vahvasta alusta, Maarit Laakkonen sanoo, – Haluan nähdä sellaisen yläkoulun, jossa oppilaat ovat ylpeitä koulustaan.
Helsingin kristillisellä koululla on takana taloudellisesti vaikeita vuosia, mutta tällä hetkellä talous on jokseenkin tasapainossa.
Laakkonen on tehnyt pitkän uran kristillisen koulukasvatuksen parissa. Reilu kaksi vuotta sitten hänet kutsuttiin nykyiseen kouluun pedagogiseksi rehtoriksi kehittämään koulun toimintakulttuuria ja vahvistamaan kristillistä kasvatusta. Aikaisemmin Laakkonen työskenteli Espoon kristillisessä koulussa rehtorina ja pedagogisena rehtorina. Ennen siirtymistään kristillisten koulujen leipiin Maarit Laakkonen toimi luokanopettajana Helsingissä ja Kirkkonummella.
– Kristillinen kasvatus on tänään tärkeämpää kuin ikinä. Se on lasten perusoikeus, Laakkonen sanoo.
Laakkonen on huolissaan yhteiskunnallisesta ilmapiiristä, joka kehittyy yhä minäkeskeisemmäksi.
– Yksilökeskeisyyttä korostetaan aivan liikaa.
– Ihmisen hyvinvointi on kuitenkin kiinni siitä, miten hän toimii yhteisössä ja miten hän osaa olla vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Jos ihminen on kyvytön vuorovaikutukseen, hän jää yksin.
Sosiaalisesta mediasta on tullut nuorille yhä merkittävämpi vaikuttaja. Sieltä haetaan oman identiteetin rakennuspalikoita ja aineksia maailmankuvan muodostamiseen.
– Murrosikäiset viettävät paljon aikaa sosiaalisessa mediassa ja omaksuvat sieltä malleja, millainen ihmisen pitäisi olla. Somen tarjoamat mallit ovat usein kaukana todellisuudesta. Moni kokee riittämättömyyttä, kun ei täytä mittaa. On ahdistusta ja itsetuhoisuutta. Tämä koskee kristillisten koulujen oppilaita siinä missä muitakin. Vaikka perheet tekevät kaikkensa nuorten hyväksi, se ei aina auta, kun muualta tuleva paine on niin kova.
– Sosiaalisessa mediassa vietetty aika on myös pois jostakin. Muu vuorovaikutus, liikunta ja uni voivat jäädä liian vähälle. Toki sosiaalisessa mediassa on myös paljon hyvää.
Ihminen ei ole itsensä varassa
Maarit Laakkonen muistuttaa, että lasten ja nuorten on tärkeää kuulla, että on olemassa absoluuttinen rakkaus. Ihmisen arvo ei ole kiinni hänen suorituksistaan tai menestyksestään, vaan ihminen itsessään on arvokas ja tärkeä.
– Tämä viesti on uhattuna tänä päivänä. Periaatteessa sanotaan, että olet tärkeä, mutta siihen liittyy kuitenkin ehtolauseke menestymisestä.
– Kristillisen kasvatuksen perusidea on, että ihminen luotuna, langenneena ja lunastettuna on Jumalan varassa. Ihminen ei ole itsensä varassa.
– Jumala on hyvä. Se on se perustus, joka kestää ja jonka varaan elämän voi perustaa, kun kaikki muu horjuu.
Kunnioituksen kulttuuri on käsite, joka vilahtaa Laakkosen puheessa tiuhaan. Keskinäistä kunnioitusta ja nöyryyttä pyritään juurruttamaan koulun toimintakulttuuriin.
– Olemme halunneet sanoittaa sitä, miltä kristillisen kasvatuksen pitäisi yhteisössä näyttää, Laakkonen kertoo ja näyttää piirrosta puusta, joka havainnollistaa kristillistä kasvatusta.
Puun juuristossa on kristillisen kasvatuksen perusta eli kristillinen maailmankuva. Sieltä löytyvät käsitteet: Jumalan sana, ihmiskäsitys, armo ja totuus, suhteet ja kohtaaminen ja rakkaus. Puun runkona on luonteen kasvu.
– Luonteen kasvu on tullut minulle tärkeäksi. Kunnioituksen kulttuuri ei ole mahdollista, ellei tapahdu luonteen kasvua. Se tarkoittaa sitä, että oppii tarvittaessa luopumaan minäkeskeisyydestä ja välittömästä mielihyvästä toisten hyväksi, että osaa asettaa toisen tarpeet ja edun oman edun edelle.
Armon paradoksi
Humanismissa on Laakkosen mukaan paljon samoja ihanteita, mutta se perustuu ihmisen omaan pyrkimykseen, ei Jumalan olemassaoloon ja suunnitelmaan.
– Jumalalla on hyvä suunnitelma. Samaan aikaan opetamme ja tavoittelemme ihannetta ja hyväksymme oman keskeneräisyytemme. Tämä armon paradoksi puhuttelee minua.
– Luonteen kasvu on kasvua terveeseen nöyryyteen.
Laakkonen muistuttaa, että toisten ihmisten kanssa toimiminen edellyttää aina luopumista. Esimerkiksi demokratian toimivuus edellyttää, että enemmistö ihmisistä osaa asettaa yhteisen edun oman edun edelle.
Onnellisen elämän lähtökohta on, että hyväksyy, ettei ole kaiken keskipiste.
– Kun sanoitetaan ihmisenä kasvamista, se voi kuulostaa suorittamiselta, mutta kyse ei ole siitä, kuka sinä olet, vaan kuka Jumala on. Hän on luonut meidät omaksi kuvakseen.
Kun seurakunta tai muu kristillinen yhteisö toimii hyvin, se on kuin evankeliumin elämistä todeksi.
– Kristilliset koulut ja päiväkodit eivät toimi ihanteellisesti, Laakkonen tietää, – Se on myös se realiteetti, jonka keskellä joudumme elämään.
Kristilliset koulut saavat toimia Suomessa vielä melko vapaasti, toisin kuin Ruotsissa. Siellä on jo jonkin aikaa jatkunut voimakas pyrkimys maailmankatsomuksellisten koulujen alasajoon. Se huolestuttaa Laakkosta.
Kun Helsingin kristillinen koulu perustettiin reilu 30 vuotta sitten, myös tavallisissa kouluissa oli kristillisiä aamunavauksia, eikä suvivirrestä ja jouluevankeliumista joulujuhlassa käyty samanlaista kädenvääntöä kuin nyt. Ero kristillisten ja tavallisten koulujen välillä ei ollut niin suuri kuin nyt.
– Erovaisuus on kasvanut ja kasvaa edelleen.
Teksti: Sari Savela
