Kirjoittanut
Mailis Janatuinen kertoo, että hänen merkittävin päätöksensä on ollut lukea päivittäin Raamattua. Hänen suurin unelmansa taas liittyy hänen sisaruksiinsa.
Hernejärven kylässä, Iisalmen kupeessa, puolitoistavuotias Mailis Janatuinen laulaa äitinsä opettamaa laulua: ”Hyvä paimen rakastaa, pientä pientä Mailista.” Maanviljelijäperheeseen syntyy yhteensä kahdeksan lasta. Eletään 1950-lukua. Mailis on esikoinen. Jo neljävuotiaana hän hoitaa vauvaa, kun äiti menee lypsylle.
– Minä olen identiteetiltäni isosisko, ja se on samalla trauma, josta en ikinä pääse irti, Mailis kertoo kotonaan Espoossa lähes 70 vuotta myöhemmin.
Vastuu on painanut häntä. Jo lapsena se tuli uniin.
– Näin kauheita painajaisia siitä, että siskoille tai veljelle tapahtuisi jotain. Nykyään hätäilen sisarusteni lapsista ja lapsenlapsista.
Muuten lapsuus oli Mailiksen muistikuvissa mukavaa aikaa. Samassa talossa oli kolmetoista lasta, kun siinä asui kolme veljestä perheineen. Pelit saatiin helposti pystyyn, hän muistelee.
Koti oli kuitenkin köyhä, ja äiti körttiläinen.
– Sain ensimmäiset talvikengät kymmenenvuotiaana. Rahaa rupesi tulemaan, kun isä ryhtyi kasvattamaan sikoja. Meidät sisarukset lähetettiin Iisalmeen oppikouluun, vaikka se oli kallista lystiä.
– Äitini oli pyhäkoulun opettaja yli 50 vuotta. Joka pyhä kuunneltiin jumalanpalvelus radiosta, jos ei päästy kirkkoon.
Siskolta tarttui elämän tärkein tapa
Lukioiässä oli herätyksen aika. Jumala tuntui kaukaiselta. Mailis Janatuinen mietti, miten taivaaseen päästään ja kysyi asiaa körttiläiseltä uskonnonopettajaltaan.
– Ei se osannut mitään sanoa. Kun viidesläiset sitten tulivat ja saarnasivat, että uskonratkaisu on tehtävä, niin minähän tein sen ratkaisun. Siskoni Kaija sen sijaan oppi körttien rippileirillä lukemaan Raamattua päivittäin. Ja minä opin tavan häneltä. Se on elämäni merkittävin ratkaisu.
Lukion jälkeen vuonna 1969 rakas Hernejärvi sai jäädä taakse ja Mailis lähti Helsingin yliopistoon lukemaan englantia. Opiskelijaelämää hän vietti Opiskelija- ja koululaislähetyksessä (OPKO), joka oli tuohon aikaan nimeltään Ylioppilaslähetys.
– Olen kiitollinen siitä, että siellä meille opetettiin, miten laki ja evankeliumi erotetaan toisistaan. Minun ei ole koskaan tarvinnut mennä mihinkään huuhaa-porukoihin, kun olen tämän erotuksen osannut tehdä.
***
Haluatko lukea koko artikkelin Mailis Janatuisen kirjavasta elämästä? Entä mitä hän ajattelee esimerkiksi naimattomuudesta, feminismistä ja omasta kuolemastaan? Se selviää Uuden Tien verkkolehdestä.
Teksti: Petri Vähäsarja
