Kirjoittanut
Yli viisikymmentä vuotta sitten teini-ikäinen Mailis Janatuinen päätti alkaa lukea Raamattua joka päivä. Se päätös on ollut elämän paras.
6.11.1965 lukee Mailis Janatuisen vanhassa Raamatussa, joka on vieläkin tallessa. Päiväys ei ole uskonratkaisun päivämäärä, vaikka niitäkin tavattiin siihen aikaan kirjata ylös. Kyse on jostain vieläkin tärkeämmästä: päätöksestä pysyä uskossa lukemalla Jumalan sanaa.
Siitä päivästä lähtien Janatuinen on lukenut Raamattua joka päivä.
– En tiedä, onko yksi päivä jäänyt joskus väliin, en muista sellaista. Kyllä minä joka päivä luen.
Joosefista se kaikki aikanaan lähti.
Mailis Janatuisen tutustutti Raamattuun uskova kansakoulunopettaja, joka kertoi uskonnontunnilla raamatunkertomuksia. Lapset kuuntelivat hiiskumatta.
– En minä ollut niitä tarinoita aikaisemmin kuullut. Kuuntelin tarinaa Joosefista kuin jännityskertomusta. Se oli älyttömän mielenkiintoista.
Sysäyksen henkilökohtaiselle raamatunluvulle antoi vuotta nuoremman siskon esimerkki. Sisko oli ollut körttien rippileirillä ja luki sen jälkeen Raamattua päivittäin.
– Asuimme samassa huoneessa, ja joka ilta se kaivoi sen Raamatun esiin ja alkoi lukea. En ollut tiennyt, että nuoret ihmiset lukevat Raamattua. Sen myötä aloin lukea itsekin ja yllytin luokkakavereitakin lukemaan.
– Kolmannes meidän lukioluokasta lähti mukaan raamatunlukutalkoisiin, Janatuinen muistelee.
Kaikilla innostus ei kuitenkaan kestänyt. Nuorisoherätykseen tempautuneilla nuorilla raamatunlukijoilla ei ollut käsitystä laista ja evankeliumista ja niiden erosta, mikä ajoi lopulta monen uskonelämän karille.
– Moni yritti aikansa olla oikeita uskovia, mutta ei enää jaksanut, kun kaikki oli lakia. Vasta myöhemmin Ylioppilaslähetyksessä minullekin kirkastui se erottelu, että lakia ei kumota, mutta Jeesus on sen täysin täyttänyt ja sovittanut synnit. Minä itse pysyn syntisenä ja lankean jatkuvasti, enkä ole sellainen kuin laki vaatii, Janatuinen selvittää oman raamattuteologiansa perusteita.
Viidesläisissä piireissä neuvottiin tuohon aikaan, että Raamattu tulisi lukea läpi kerran vuodessa. Janatuinen noudatti ohjetta kymmenen vuoden ajan.
Ensin evankeliumit
Yli kaksikymmentä vuotta lähetystyötä Japanissa tehnyt Janatuinen on tavannut paljon ihmisiä, jotka Raamattua lukiessa aloittavat A:sta ja pohjatiedot ovat olemattomat.
Mailis Janatuinen tajusi silloin, ettei tuoreen raamatunlukijan ei ole välttämätöntä aloittaa lukemista luomisesta ja edetä sivu sivulta kohti lopunaikoja.
– Sanoin aina japanilaisille, että aloittakaa evankeliumeista. Minä uskon evankeliumien kertomuksen voimaan. Evankeliumeissa lukija kohtaa Jeesuksen persoonan. Siitä voi sitten pikkuhiljaa edetä vaikeampiin kirjoihin. Tämä pätee myös suomalaiseen lukijaan.
Japanissa syntyi myös ajatus ilosanomapiiristä, matalan kynnyksen raamattupiiristä, jonka materiaaleja on myöhemmin käännetty yli kolmellekymmenelle kielelle. Nykyään ilosanomapiirikysymykset löytyvät internetistä.
– Kun menin töihin Japanin opiskelijalähetykseen, tajusin, että opiskelijat tekevät itse raamattupiireihinsä kysymykset. Välillä ne olivat hyviä, välillä huonoja. Sain Jumalalta kutsun kirjoittaa raamattupiirioppaan japanilaisille. Ensimmäinen oppaani on siis kirjoitettu japaniksi.
– Siitä lähtien olen tehnyt kysymyksiä yhä uusiin raamatunkirjoihin, yli kolmekymmentä vuotta. Tämä on elävöittänyt minun omaakin raamatunlukuani hirveästi. Esimerkiksi Sakkeuksesta olen pitänyt raamattupiirin varmaan 50 kertaa, mutta aina sieltä löytyy jotain uutta.
– Raamattu ei ole koskaan loppuunkaluttu.
Omaa raamatunlukua on rikastanut myös tutustuminen Raamatun aikaan ja erilaisiin kulttuureihin.
– Pidin joskus luennon Joonasta Kansanlähetyspäivillä, ja päätin sitä varten tutustua assyriologiaan, koska Ninive oli assyrialainen kaupunki. Radiossa oli assyriologi Simo Parpolan sarja, jota kuuntelin, tein muistiinpanoja ja luin, mitä käsiini sain. Sitä kautta assyrialainen kulttuuri alkoi aueta. Kävin Pietarissa ja ihailin Eremitaasin alakerrassa nuolenpääkirjoitustauluja. Seisoin niiden Nebukadnessarin ajalta olevien tekstien edessä kunnioituksesta mykkänä, Janatuinen muistelee nauraen.
– Mooseksen myötä perehdyin Egyptiin ja sekin oli niin kiehtova juttu. Raamatun kautta tutustuu vähitellen koko antiikin maailmaan.
Janatuinen haluaa kuitenkin painottaa, että Jumalan sana vaikuttaa myös silloin kuin taustoista ei tiedetä tuon taivaallista.
– Raamattua voi ja pitääkin lukea, vaikka ei tietäisi mitään taustoja.
– Mutta kun katsoo kartasta, missä mitäkin on tapahtunut, ja esimerkiksi kuinka pitkän matkan israelilaiset erämaavaelluksensa aikana kävelivät, on kuin rupeaisi väritelevisiota katsomaan mustavalkoisen sijaan. Juuri siksi olen kirjoittanut raamattupiirikysymyksiä ja kirjoja, että taustat selviäisivät ja Raamattu alkaisi elää.
– Harhaopithan yleensä lähtevät siitä, että mitään taustoja ei tunneta, hän valottaa.
Joka päivä 20 minuuttia
Kristityt ihmiset eivät enää lue Raamattua yhtä paljon kuin ennen, on Mailis Janatuisen havainto. Se on koko elämänsä Raamatun lukemiselle ja opettamiselle omistaneelle suuri suru.
Jokaisen kristityn pitäisi Janatuisen mielestä lukea Raamattua päivittäin.
– Kun meillä kerran on vaikka kuinka paljon aikaa kaiken maailman medialle, somelle ja facebookille joka päivä, eikö meillä ole aikaa kuunnella Jeesuksen ääntä?, hän kysyy.
– Mistä muusta me tiedämme, mikä on oikein ja väärin, kun maailma väittää ihan muuta? Kun kristikunta luopuu kristillisistä arvoista ja konservatiivitkin alkavat kannattaa maailman agendaa, se johtuu vain siitä, että ei ole luettu Raamattua.
Janatuisella on ehdotus, joka ei ole mahdoton toteutettavaksi: lue Raamattua ajatuksella, mielellään alleviivauksia tehden ja jokin oivallus muistiin merkiten 20 minuuttia päivässä.
– En halua sanoa, että puoli tuntia, koska asiaa ei pidä tehdä liian vaikeaksi. Laskin joskus, että 20 minuuttia päivässä tarkoittaa kymmenessä vuodessa kunnollista raamattukoulua. Lukea voi vaikka bussissa tai junassa, Janatuinen opastaa.
Elämme narraatioiden eli kertomusten kulta-aikaa. Mailis Janatuinen on raamatunopettajana huomannut, ettei nykyään voi enää opettaa Raamattua ilman tarinallisuutta.
– Jos menen luennoimaan, että kohta 1, kohta 2, kohta 3, ei sellainen meinaa oikein mennä perille. Varsinkin nuoret ovat tottuneet elokuvien vauhdikkuuteen eivätkä he jaksa kuunnella enää samalla tavalla kuin me jaksoimme nuorena.
– Mutta tositarinoita, esimerkiksi elämäkertoja, kuunnellaan ihan eri tavalla, ja niitähän Raamattu on täpösen täynnä.
Janatuinen kertoo, kuinka opetti monta päivää mongolialaisessa raamattukoulussa Daavidin elämää.
– Ne nuoret olivat ihan ihastuksissaan Daavidista, että voi kuinka ihana ihminen ja oikea uskovainen. Kysyin niiltä sitten päivän päätteeksi, että luuletteko, että tällainen ihminen voisi ikinä tehdä niin suuren synnin kuin aviorikoksen ja murhan. Nuoret huusivat kuorossa että ”ei!”.
– Minä jouduin sanomaan, että teitä odottaa huomenna suuri pettymys.
Raamattu-kriisistä rauhaan
Pitkän linjan raamattuopettajalta tulee tietysti tiedustella, onko hän itse joutunut joskus epäilemään Raamattua.
Kyllä on.
Mailis Janatuinen tuli Suomeen opiskelemaan teologiaa oltuaan yhden kauden lähetystyössä Japanissa. Silloin iski kriisi.
– Ajattelin silloin, että jos siitä, mitä Raamatusta tiedekunnassa opetetaan, on totta edes kymmenen prosenttia, en enää lähde takaisin Japaniin satuja kertomaan.
Janatuinen keskusteli ”fiksumpien teologien” kanssa ja sai vastaukset kysymyksiinsä.
– Ei tarvinnutkaan tehdä älyllistä itsemurhaa. Kyllä Raamatussa on silti sellaisia kohtia, joihin ei tule älyllistä vastausta, hän sanoo, ja ottaa esimerkiksi Joonan, joka vietti kolme päivää valaan vatsassa.
– Eihän siihen voi mitään älyllistä vastausta tulla, mutta Jeesuskin uskoi, että Jumala piti Joonan hengissä nuo päivät.
– Ajattelen, että Raamattu on kokonaisuudessaan liian ihmeellinen tarina ja palapeli, jonka palaset sopivat liian hyvin yhteen, että se voisi olla satua, Janatuinen pohtii.
Janatuisen mukaan Raamatussa on vain harvoja opetuksia, joissa hän on joutunut vuosikymmenten varrella korjaamaan käsitystään.
– En enää allekirjoita sitä opetusta, jota sain Ilmestyskirjasta ja lopunajoista 1960-luvulla. Mutta muuten en ole joutunut käsityksiäni kovin paljon korjaamaan. Minulla oli niin hyvä perusta kansakoulusta ja pyhäkoulusta, jossa opetettiin tavallista kristillistä oppia.
– Ei ole tarvinnut olla vöyhötyksissä mukana, hän naurahtaa.
Peukkupaikka sallittu hädän hetkellä
Se, mikä jaksaa Raamatun lukuisia kertoja läpi kahlannutta Mailis Janatuista yllättää, on se, ettei kirja tunnu koskaan tylsältä.
Janatuisen mukaan Raamattu on kuin suuri talo, jossa on erilaisia huoneita aikakausien tai kirjojen mukaan.
– On niin mielenkiintoista mennä aina johonkin uuteen huoneeseen ja alkaa tutustua niihin ihmisiin siellä.
– On äärimmäisen suuri vahinko, jos kristitty tuntee televisiosarjan henkilöt paremmin kuin Raamattu-huoneiden henkilöt, hän lataa.
Talossa on yksi huone, joka on Mailis Janatuiselle erityisen rakas.
Siinä huoneessa asuu kärsimys ja lohdutus.
– Aloin lukea Jobin kirjaa kolmisenkymmentä vuotta sitten kärsimyksen keskellä. Sitä kautta minulle aukesi se, miten Jumala toimii ahdistuksessa, ja se on kyllä kantanut.
Peukkupaikoista eli Raamatun avaamisesta satunnaisesta kohdasta varotetaan usein. Janatuinenkaan ei sellaista raamatunlukua kannata jokapäiväisessä arjessa, mutta joskus hän tekee itsekin poikkeuksen.
– Suuressa hädässä minäkin teen niin. Silloin, kun on elämässä ollut tosi suuria suruja, olen saattanut avata Raamatun ja sanoa Herralle, että ”nyt sinun on pakko sanoa minulle jotain, minä en kestä tätä”, ja kuinka monta kertaa olen saanut sitä kautta lohdutuksen! Kerran, kun oli äärimmäisen onneton ja toivoton tilanne, avasin Raamatun ja ensimmäisenä silmäni sattuivat lauseeseen ”meidän Jumalamme ei ole meitä hylännyt”. Siitä se päivä taas kirkastui.
– Minä en tässä elämässä tarvitse muita profetioita kuin Raamatun. Se riittää.
