Kirjoittanut
Suomella oli keskeinen asema amerikkalaisten äärioikeistolaisten fundamentalistikristittyjen kampanjassa, jonka tavoitteena oli kylmän sodan aikana käännyttää Vanha manner pois liberaaliteologisista ja ekumeenisista uskontulkinnoista, kirjoittaa Pohjois-Amerikan kirkkohistorian dosentti Markku Ruotsila.
Suomen kirkkohistoriallisen seuran vuosikirjassa julkaistun artikkelin mukaan Suomessa tehtiin vuodesta 1947 lähtien huomattavaa käännytys- ja rekrytointityötä, jonka myötä amerikkalaiset esimerkiksi tukivat taloudellisesti Uusi Tie lehden perustamista.
Yhdysvaltain fundamentalistien Suomen-työn taustat, tavoitteet ja toimintatavat selviävät pitkään suljettuina olleista yhdysvaltalaisista ja eurooppalaisista arkistoista. Arkistotietojen mukaan toiminta toteutui ekumeenisen liikkeen haastajana pidetyn yleisprotestanttisen International Council of Christian Churches (ICCC) -järjestön kautta.
– Yhdysvaltalaiset fundamentalistit olivat kiinnostuneita Suomesta maan kylmän sodan rintamalinjojen välissä sijainneen aseman takia ja siksi, että Suomessa vahvaa luterilaista tunnustusta pidettiin ratkaisevana laajemmassa kamppailussa fundamentalististen ja liberaalisten uskontulkintojen välillä, Ruotsila selvittää.
ICCC lupasi toisen maailmansodan päätyttyä käydä taistoon ”protestanttisen uskonpuhdistuksen suurten oppien” puolesta. Koska uskonpuhdistuksen oppeja vastustavien liberaalien uskontulkintojen katsottiin sijoittuvan kylmässä sodassa Neuvostoliiton puolelle, pidettiin Neuvostoliiton naapurimaissa toimivien luterilaisten mukaan saamista tärkeänä.
Saarnivaara ”ensisijainen ystävä”
ICCC:n ensimmäinen pääsihteeri Arie Kok vieraili Suomessa 1949, minkä seurauksena Kok laati ICCC:lle miltei neljänkymmenen nimen listan ”Raamattuun uskovista johtavassa asemassa olevista miehistä Suomessa”. Mukana listalla olivat esimerkiksi Raamattuopiston Urho Muroma sekä Evankeliumiyhdistyksen Jouko Vuorinen ja ”hyvin vaikutusvaltainen” Toivo Rapeli. Ruotsilan artikkelista ei käy ilmi, miten mainitut henkilöt olivat suhtautuneet vierailijan ajatuksiin.
Sittemmin tärkeät yhdyshenkilöt pohjoismaisten luterilaisten ja Yhdysvaltain fundamentalistisen rintaman välillä olivat ICCC:n Euroopan-työn ensimmäinen kokopäivätoiminen harjoittaja, evankelista Francis Schaeffer ja ruotsalainen raamatunkääntäjä David Hedegård. Hedegård järjesti Schaefferille ja Kokille kontakteja ja puhekiertueita Suomesta. Ensimmäineksi ICCC:n uusista kontakteista vastaavan komitean suomalaisjäseneksi nimettiin professori Aapeli Saarisalo.
ICCC:n toiseksi suomalaisjäseneksi tuli Kansan Raamattuseuran Uuras Saarnivaara, jota Hedegård kutsui ICCC:n ”ensisjiaiseksi suomalaiseksi ystäväksi”.
– Saarnivaaran rooli todennäköisesti selitti, miksi ICCC teki nimenomaan viidesläisistä pääasiallisen kumppaninsa, Ruotsila kirjoittaa.
Suomalaiset olivat varautuneita
ICCC:n perustaja Carl McIntire halusi järjestää ICCC:n pohjoismaisen konferenssin Suomessa vuonna 1957. Suomalaiset yhteistyötahot yrittivät kuitenkin estää McIntiren maahan saapumisen. Saarnivaara ja Saarisalo pitivät mielenosoituksin Luterilaista maailmanliittoa vastustaneen McIntiren toimintatapoja ”epäraamatullisina”, vaikka tämä olikin ”periaatteellisesti oikeassa”. McIntiren mukaan liberaaliteologinen oppi – jota Luterilainen maailmanliittokin edusti – sisälsi ”neuvostomyönteisiä ulottuvuuksia”.
Vasta kun McIntire lupasi olla puhumatta julkisesti Neuvostoliittoa vastaan Suomessa, viidesläiset yhteistyökumppanit ottivat hänet vastaan. Vierailu toteutui 1964, ja se merkitsi ICCC:lle ”pysyvää jalansijaa Euroopan siinä osassa, jossa luterilaiset olivat kaikkein vahvimpia ja Neuvostoliiton uhka akuutein”. Suomen-vierailullaan McIntire saarnasi Töölön kirkossa ja piti herätyskokouksia.
Monet suomalaiset teologit suhtautuivat vierailuun varauksellisesti. Esimerkiksi professori Osmo Tiililä kieltäytyi puhumasta McIntiren kanssa samassa tilaisuudessa ja kertoi tuntevansa ”kauhua koko miestä kohtaan”.
Uusi Tie sai taloudellista tukea
Heti kotimaahan palattuaan McIntire alkoi kerätä rahaa suomalaisille viidesläisille.
– Nämä pyysivät McIntireä rahoittamaan suunnitteilla ollutta lehteä. McIntire oli luvannut järjestää Uusi Tie -lehden rahoituksen sen ensimmäisen julkaisuvuoden ajaksi. Hän lähetti Kustannus Oy Uudelle Tielle tuhat dollaria kuukausittain. Tosin Kustannus Oy Uusi Tie:tä perustamassa ollut professori Hannu Väliaho huomauttaa Seurakuntalaiselle, että McIntirie lähetti lopulta rahoitusta yhteensä vain 3000 dollarin verran.
Niin ikään Uuden Tien perustajiin kuuluneen Martti Miettisen mukaan amerikkalaiset eivät olleet asettaneet rahoitukselle poliittisia ehtoja.
ICCC väitti kuitenkin Uutta Tietä omaksi liitännäisjulkaisukseen.
– Mitkä olivatkin lehden suomalaisten perustajien aikeet, Yhdysvaltain fundamentalistinen johto tulkitsi julkaisun pysyväksi edustuksekseen Suomessa.
– McIntire näki Uusi Tie -lehden pitkäaikaisen työnsä merkittävimpänä tuloksena, Ruotsila toteaa.
Yhdysvaltain fundamentalistit olivat amerikkalaisen herätyskristillisyyden sisällä 1800-luvun lopun ja 1920-luvun alun välissä syntynyt protestanttinen liike, joka ryhtyi puolustamaan uskonpuhdistuksen perinteisiä opinkappaleita, joita liberaaliteologian katsottiin uhkaavan. Tämän liikkeen osaksi mielsivät itsensä myös Suomen-työtä tehneet fundamentalistit. Fundamentalismiin kuului erottautuminen niistä kirkoista, jotka eivät pitäydy ”uskon fundamentteihin”. Viidesläiset toimivat kuitenkin yhteydessä evankelis-luterilaiseen kirkkoon, joka toimi yhteistyössä ICCC:n kritisoiman Luterilaisen maailmanliiton kanssa.
-ICCC:n Eurooppa-työssä tajuttiin, että suomalaiset konservatiivikristityt eivät tässä kohden olleet varsinaisten fundamentalistien kanssa samoilla linjoilla. Euroopasta oli silti saatava yhteistyökumppaneiksi ne, joiden raamatuntulkinnassa korostuivat uskonpuhdistuksen periaatteet.
– Näitä olivat viidesläiset, ja heidän puolesta McIntire halusi tehdä kaikkensa, Ruotsila kirjoittaa.
