Uushenkisyyden kolunnut Markku Syrjälä sai keväällä vaativan viestin. Hänen vaimonsa oli sairastunut haimasyöpään. Matka syksyn ja talven läpi tuntuu silti kumman turvalliselta.
Punaisen puutalon huoneissa vallitsee outo rauha. Tilannekuva ja tunnelma eivät täsmää.
– Jeesus on kirkastanut itseään meille entistä enemmän, riihimäkeläinen lähihoitaja Markku Syrjälä sanoo.
Tuuli humisee puissa, jotka riisuvat vihreää pukuaan. Muuten on hiljaista, vaikka Syrjälöiden 160-vuotias koti sijaitsee kaupungin keskustassa. Tässä lähellä nökötti se riihi, jonka mukaan rautatieaseman ympärille kasvanut kaupunki sai 1800-luvulla nimensä.
Museoviraston suojelema puutaloyhdyskunta asemaa vastapäätä lepää kuin Herran kukkarossa, piilossa liikenteen melulta ja kolkolta kaupunkiarkkitehtuurilta.
Vähän samalla tavalla elävät myös Syrjälät, rauhallisina tuntemattoman edessä. Markun vaimo Anette Syrjälä sairastaa haimasyöpää, joka on levinnyt maksaan. Hänellä on syövän harvinainen, neuroendokriininen muoto, jolla onneksi on parempi ennuste kuin syövän yleisellä muodolla, adenokarsinoomalla.
– Lääkäri ei ennustanut mitään. Elämämme ei ole kiinni ennusteista, vaan se on Jumalan kädessä.
Sattumalta pääsy kielletty
Syöpädiagnoosien määrät kasvavat, eivätkä tutkijat tiedä vielä kovin paljon ilmiön syistä. Eräs haimasyöpää luodannut artikkeli totesi, että sairastuvalla vain sattuu olemaan huono tuuri.
Markun puheissa sattumalla ei ole sijaa.
– Syntiinlangenneessa maailmassa olemme alttiita sairauksille. Jumalan tahto ei kuitenkaan ole, että ihminen sairastaa. Mutta loppujen lopuksi kaikki vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka etsivät Jumalaa.
Tätä Markku ja Anette tahtovat tehdä – yhdessä lastensa Atin (14), Ilon (11) ja Unin (9) kanssa.
Kun Markku oli lapsi, hän asui Lontoossa. Isä ja äiti olivat 60-luvun herätyksissä saaneet kutsun lähetystyöhön. Isä Valio Syrjälä halusi erityisesti muslimien pariin.
Kun Kansanlähetyksen strategiapäälliköt katselivat Valion kanssa maailmankarttaa, muslimimaihin ei ollut mitään menemistä. Sitten välähti. Kaikista maista tullaan Lontooseen – lomalle, bisnestä tekemään, konferensseihin tai opiskelemaan.
Lähetystyöhön Towerin kupeeseen
Nelilapsinen perhe muutti Towerin linnan lähelle Thamesjoen tuntumaan. Isä lähti usein aamuisin Trafalgarin aukiolle, jossa hän jakoi olkalaukustaan traktaatteja.
– Isä opiskeli arabiaakin voidakseen kohdata muslimeita paremmin.
Äiti Helena Syrjälä hoiti perhettä ja kestitsi vieraita, joita oli paljon. Valio toi kotiin kaduilta löytämiään ihmisiä, jotka halusivat jatkaa keskustelua. Aktiotiimiläisiä ja muita kulkijoita nukkui lattioilla tämän tästä.
Markku nautti värikkäästä elämästä. Vanhemmat iloitsivat, kun kaduilta löytyneet ihmiset kiinnostuivat Jeesuksesta ja halusivat seurata häntä. Sanoma Rauhan ruhtinaasta oli vanhemmille kaikkein tärkein.
Alakerrassa isän kirjojen keskellä seisoi snookerpöytä. Markku löi kepillä erivärisiä palloja milloin minkäkin värisen vieraan kanssa. Yksi vaaleimmista pelikavereista oli ateistin kengistä opetuslapsen sandaaleihin hiljattain astunut pastori Jukka Jämsén.
Kitaratunteja Simojoelta
Jumalan aivoituksia Markku ei yrittänyt ymmärtää. Mutta jos Commodore 64:n kasettiasema ei toiminut ja tietokonepelin pelaaminen oli uhattuna, Markku väänsi rukouksen.
– Paljon sen laajemmalle hengellinen elämäni ei ylettynyt.
Nuoren miehen sielu sykki musiikille. Hän opetteli soittamaan kitaraa ja näppäili Guns N’ Rosesin hittiä Knockin on Heavens Door. Äidin mielestä pojan piti saada soittotunteja. Hän pestautui Pekka Simojoen perheeseen lastenhoitoavuksi ja vastapalvelukseksi Markku sai Simojoelta kitaratunteja.
– Se oli hengellisesti vahvistavaa. Kävin Pekan vaikutuksesta myös kristillisellä musiikkileirillä Päiväkummussa.
Peruskoulun jälkeen Markku lähti opiskelemaan maanmittausalaa, koska hän tykkäsi piirrellä karttoja. Karttaprojektioita ja geoinformatiikkaa päntätessään hän törmäsi sattumalta brittifilosofi Colin Wilsonin teokseen Sivullisen ongelma.
Taiteilijoiden lumoissa
Kirja oli vaikuttava katsaus Albert Camus’n, Fjodor Dostojevskin, Vincent van Goghin ja monen muun kokemuksiin olemassaolosta.
Klassikosta tuli ovi filosofian maailmaan. Seuraavaksi Markku ahmi Friedrich Nietzschen teosta Näin puhui Zarathustra. Iltalukion uskontokirjassa häntä kiehtoivat zen-buddhalaiset puutarhat.
– En kapinoinut kristinuskoa vastaan, vaan yritin vilpittömästi selvittää, mikä on totuus.
Rakkaus musiikkiin vei Markun Turun konservatorion kirkkomusiikkilinjalle. Opiskelijakämpässä telkkaria töllötellessään hän terästi kuuloaan. Energiahoitaja näytti, kuinka hän siirsi käsillään energiaa toiseen ihmiseen.
Markku kärsi ahdistuksesta sosiaalisissa tilanteissa. Niiden välttely kapeutti elämää. Ohjelmasta jäi kiinnostus vaihtoehtohoitoja kohtaan, ehkä ne voisivat auttaa häntäkin. Hän käveli Turun Linnankadun kirjastoon ja lainasi intialaisen henkisen opettaja Oshon teoksia.
Rusetti Oshon tapaan
Tuhansia opetuslapsia keränneen Oshon ajatukset olivat omintakeinen sekoitus filosofiaa, meditaatiota, psykologiaa ja vapaan seksin ylistystä.
– Oivalsin, että meissä on paljon enemmän kuin vain fyysinen, arkipäiväinen todellisuus. Osho osasi selittää, miten ihmeellinen luomakunta on ja miten ajatuksemme vaikuttavat kaikkeen sekä itsessämme että universumissa.
Osho innosti rikkomaan rutiineja, kulkemaan kouluun uusia reittejä ja sitomaan kengännauhat uudella tavalla.
– Se oli inspiroivaa. Ahdistus ei kuitenkaan helpottanut ja opinnot junnasivat paikoillaan. Vaikeimpina aamuina otin pullosta kulauksen brandyä, että pääsin liikkeelle.
Paikallislehdessä oli mainos jooga- ja meditaatiokurssista. Voisiko se auttaa?
– Kurssi oli vaikuttava. Tunnin kestäneen hengitysharjoituksen aikana kehoni vapautui stressistä.
Hurmaavaa kaaosta
Hurahdus oli täydellinen. Turun new age -keskuksesta löytyi mukavia ihmisiä, yhteisö ja loputtomasti kursseja, jotka auttoivat eteenpäin henkisen kehityksen portailla.
Vanhemmilleen hän ei niistä mielellään kertonut, mutta he huomasivat hänen uudet kirjansa.
– He varoittivat minua. Isä sanoi, että opit ovat sekoitus kristinuskoa ja buddhalaisuutta.
Uudesta maailmasta löytyi myös naisystävä.
– Hän eleli sfääreissä. Hänellä oli kaoottinen mieli ja energiaa, jolla hän sai ihmiset mukaansa.
Markku teki meditatiivista musiikkia, piti ryhmälauluhetkiä ja opiskeli Intiassa joogaohjaajaksi.
Perustarpeet vaativat kuitenkin tekemään myös arkisia töitä. Niitä löytyi Riihimäeltä Würthin varastolta.
Riihimäeltä löytyi myös Anette.
– Anetella oli yksivuotias Atti-poika. Me soitettiin musiikkia ja laulettiin yhdessä. Oli hyvä olla.
Markku ei kuitenkaan osannut päättää, kumman naisen hän halusi. Valheiden turvin hän yritti pitää molemmat.
Jäämiestä oksettaa
Markku jäi kiinni, ja molemmat naiset antoivat hänen kuulla kunniansa.
– Olin kuin jäämies. En puolustellut itseäni, enkä pyytänyt anteeksi.
Pikkuhiljaa peilikuva alkoi kuitenkin kuvottaa. Itseinho kasvoi sietämättömäksi.
Sitten tapahtui jotakin, mitä Markku ei osaa vieläkään selittää. Hän lähti Uskonyhteys-seurakunnan kokoukseen sisällään varmuus, että hänen oli annettava elämänsä Jeesukselle. Mihin yhtäkkiä katosi vankka usko uushenkisyyteen?
– En tiedä. Ehkä se nousi lapsena saadusta luottamuksesta, että Jeesus voi hoitaa minkä tahansa ongelman. Pyysin syntejäni anteeksi ja otin Jeesuksen vastaan elämäni Herraksi.
Seurakunnan pastori Leena Ingalsuo kysyi, oliko Markulla yhteyksiä joogaan. Tämä myönsi ja siteet katkaistiin Jeesuksen nimessä ja veressä.
– Tuntui kuin selästäni olisi lähtenyt raskas reppu. Aloitin uuden elämän.
Onnin päivä
Anette oli alkanut odottaa Markulle lasta, mutta luottamus oli särkynyt. Tuleva isä aloitti yhteyden rakentamisen pienillä huolenpidon teoilla. Vähitellen Anette rohkaistui. Seuraava askel oli perheterapia.
– Onnin päivänä menimme naimisiin.
Ja nyt ollaan tässä, astumassa syksyyn, jossa vaimo on sairaslomalla ja saa sytostaattihoitoa. Viisihenkinen perhe on tiivis, ja Markun äiti auttaa mielellään. Markku on kouluttautunut lähihoitajaksi vammaistyöhön. Hän toimii erityisluokassa pienryhmäohjaajana sekä seurakunnassa ylistyksenjohtajana.
Vaikka aurinko nousee joka aamu muutaman minuutin myöhemmin, Markun olo on toiveikas.
– Me mennään tästä yli. Tärkeintä on elää Jumalan siunaavan käden alla ja Pyhän Hengen johdatuksessa. Sanasta saan joka päivä tuoreen armon, lohdutuksen ja johdatuksen.
Teksti: Danielle Miettinen
Juttu on julkaistu Elämä-lehdessä 9/2020
