Martti Ahtisaari johdatti Namibian itsenäisyyteen, puhui lähetystyön puolesta – ja tukeutui esirukoukseen

Martti Ahtisaari vetosi eduskunnan rukouspiiriin saadakseen rukoustukea jouduttuaan tasavallan presidenttinä vaikeiden ratkaisujen eteen. Tänään menehtynyt valtiomies pyysi esirukousta erityisesti työttömien puolesta.

Presidentti Martti Ahtisaari kuoli varhain tänäaamuna 86-vuotiaana. Radio Dei muistelee rauhannobelistia julkaisemalla uudelleen otteita alunperein 20. lokakuuta 2011 julkaistusta presidentti Ahtisaaren haastattelusta. 

Juuri mitään koomista ei ollut Suomen tilanteessa 90-luvun alkupuolella. Taloudellisen lamamme vaikein vuosi oli 1994, jolloin Ahtisaari eli Suomen presidenttikautensa alkutahteja. Pitkäaikaistyöttömyys oli räjähtämässä käsiin tai ainakin sytytyslanka paloi rätisten. Ahtisaari oli huolissaan.

Rukouspyyntö Mäntyniemestä

Presidentti astahti kohtalonhetkillä samaan valtiomiesriviin muiden muassa presidentti Kyösti Kallion kanssa, kun hän toivotti uudenvuodenpuheissaan Suomen kansalle Jumalan siunausta. Jumalan apuun tukeutuminen ei jäänyt vain siihen: presidentin kansliasta välitettiin vuonna 1994 rukouspyyntö eduskunnan rukouspiirille Suomen työttömien puolesta.

– Minulle oli hyvin tärkeää, että voin sen vetoomuksen tehdä ja kyllä se varmasti auttoi. Mikä minua varmasti auttoi, oli se, että tiesin monien Suomessa rukoilevan työni puolesta. Kyllä se antoi tietysti tukea, presidentti Ahtisaari iloitsi.

Lähetystyö ja usko lähellä sydäntä

Sisäpoliittisen siunaamisen lisäksi Ahtisaari muisteli hyvillä mielin lähetysjärjestöjen, kuten Suomen Lähetysseuran toimintaa.

Nobelisti vaikutti 13 vuoden työn tuloksena keskeisesti Namibian itsenäistymiseen eikä epäröinyt tunnustaa muun muassa toisten Marttien, Rautasen ja Simojoen, edustaman suomalaisen lähetystyön roolia ja osaamista Namibiassa ja muualla.

Rauhannobelisti osasi väistää kohteliaan suorasukaiseen tyyliinsä kysymyksen hänen suhteestaan Rauharuhtinaaseen. Pastori ja Suomen Kuvalehden päätoimittaja Tapani Ruokanen kuitenkin valaisee Mannerheimin rinnalle arvostamansa Ahtisaaren hengellisyyttä.

– Kyllä minulla on syntynyt hyvin voimakkaasti 120:n haastattelun kautta sellainen mielikuva, että hän on mies, joka on myöskin uskon mies, mutta suomalaiseen tapaan hän ei halua sitä alleviivata eikä kerskua sillä. Hänen perimmäinen toivonsa on kuitenkin siinä. Hänhän halusi myös korostaa lähetystyön merkitystä Namibian selkärankana, päätoimittaja Ruokanen kertoo.

Ruokasta lämmitti aikoinaan presidentin esittämä rukouspyyntö.

– Minusta se oli aivan oikein. Presidenttihän toivotti myös siunausta puheidensa lopuksi, millä hän tavallaan palasi siihen perinteeseen, joka oli Suomen sota-aikojen presidenteillä. Ajat olivat tiukat laman syövereissä.

Ei jatkoon

Ahtisaaren presidenttikausi loppui vuonna 2000 erikoisin kääntein. Matkalla-kirjan sivuilta ja Ahtisaaren omista kommenteista piirtyi varsin raadollinen karikatyyri. Hänen ehdokkuutensa torppaaminen oli yhdistelmä poukkoilevaa puoluepolitikointia, sukupuolten välistä sisällissotaa ja tulevan presidentin, Tarja Halosen, kiihkoa valloittaa paikka kansakunnan piirongin päällä.

– Minunhan olisi ollut pakko jatkaa, jos Tarja olisi sanonut, ettei hän missään tapauksessa halua. Puolue ei ollut kiinnostunut ehdokkuudestani. [Tarja] Halosella oli hirveä hinku virkaan. Näin minä pelastuin toiselta kaudelta. Muuten minulta olisi jäänyt Nobel saamatta, Ahtisaari lohkaisi.

Ahtisaari halusi analysoida tapahtumat puhki heti tuoreeltaan. Hän yritti selvittää itselleen, että miksi Halonen sai niin valtavasti ääniä. Hän haastatteli tuttaviaan, joiden tiesin olevan selvästi porvarillisen elämänlaadun takana.

– Kysyin, että miten he ovat voineet äänestää Tarja Halosta silloin, vaikka heillä oli hyvin vähän poliittisesti mitään yhtenäistä hänen kanssaan. Näiden naisten joukossa oli monia, jotka sanoivat, että me haluttiin lähettää viesti teille miehille, että sukupuolten tasa-arvo ei Suomessa toimi. Silloin vedin sen johtopäätöksen, että meillä on tällainen sukupuolten välinen taistelutilanne Suomessa ja että tasa-arvo ei suinkaan toimi, kuten sen pitäisi, Ahtisaari analysoi Radio Dein haastattelussa.

Presidentti ei nähnyt toimintaa kaikilta osin johdonmukaisena.

– Nämä samaiset naiset huomauttivat silloin, että he eivät toisella kerralla, toisissa vaaleissa ja toisella kierroksella tule äänestämään häntä. Se näkyikin tuloksessa. Minua on ihmetyttänyt, että yksikään akateeminen tutkija ei ole puhunut sanaakaan tällaisesta tulkinnasta. En tiedä, missä he nukkuvat, Ahtisaari sivalsi vuonna 2011.

Aktiivisesti politiikkaa seurannut Ahtisaari veti mielenkiintoisen analogian vuoden 2000 presidentinvaalien ja kevään 2011 eduskuntavaalien välille. Viime vuosikymmenen alun vaaleihin ajoittui perussuomalaisen puolueen nousu.

– Jos katsotaan perussuomalaisten saamaa kannatusta, niin siinä voidaan nähdä sellaista perusmiesten kapinaa. Se on asian yksi ulottuvuus.

Ruokanen näkee vuoden 2000 vaiheet monien samaan suuntaan vaikuttavien asioiden yhdistelmänä. Hän kuitenkin nostaa esiin yhden.

– Yksi tärkeimpiä oli juuri tämä, että vanha poliittinen eliitti halusi revanssin. Se halusi että Ahtisaaren kausi päättyy. Tätä on ehkä turha kaunistella.

Toive

Rauhannobelisti, joka taisi olla liian iso mies suomalaiseen puoluepolitiikan koukkuihin, ei lämmennyt sisäänpäin sikiävälle politiikalle, jota tekee eliitti ja yksiuloitteiset urapoliitikot .

Ahtisaarella itsellään oli näkemys siitä, minkälaisten ihmisten kuuluisi koko kansakuntaa koskettavia päätöksiä tehdä.

– Ehkä ihannetilanne olisi, että meillä ei olisi ihmisiä, jotka eivät ole koskaan mitään muuta tehneet, kuin politiikkaa. Voisimme yhdistää sen, että ihmiset voisivat olla normaalityössä ja olla jossakin vaiheessa poliittisessa toiminnassakin mukana.