Kirjoittanut
Martti Lutherille missio oli vieras sana, eikä Tunnustuskirjoissakaan puhuta mitään lähetystyöstä. Mitä tästä pitäisi ajatella?
Martti Lutherin pyöritellessä sulkakynäänsä 1500-luvulla Pyhässä saksalaisroomalaisessa keisarikunnassa sanaa lähetystyö ei oltu vielä keksitty. Kukaan ei puhunut missiosta eikä maailmanlähetyksestä vielä pariinsataan vuoteen.
Maailman ensimmäinen missiologian professori, Lutherin maanmies Gustav Warneck päätteli 1800-luvun lopulla, ettei Lutherilla eikä koko reformaatiolla ollut minkäänlaista näkemystä evankeliumin viemisestä kristillisen maailman rajojen ulkopuolelle. Warneck luki luterilaiset Tunnustuskirjat tarkkaan ja päätyi käsitykseen, ettei opus sisällä mitään lähetystyöhön liittyvää sen paremmin teoriassa kuin käytännössäkään.
Ovatko ne luterilaiset kirkot, jotka suhtautuvat pidättyvästi kulttuurirajat ylittävään evankeliumin julistamiseen, sitten aidosti luterilaisia?
Vastuussa vain Euroopasta
Jos asiaa olisi kysytty Lutherin kuoleman jälkeen hänen perintönsä omineilta puhdasoppineisuuden edustajilta, vastaus olisi ollut ”kyllä”. Kylväjän lähetysjohtaja emeritus Pekka Mäkipää hämmästeli tätä outoa asiaa Lutherin lähetysajattelua käsitelleessä esitelmässään, jonka hän piti reformaation juhlavuonna Turussa.
Reilut sata vuotta Lutherin kuoleman jälkeen Wittenbergin teologinen tiedekunta lausui näkemyksen, ettei lähetyskäsky ole enää voimassa. Sillä jos olisi, kaikkien pappien velvollisuus olisi lähteä pakanoiden keskuuteen. Wittenbergissä väitettiin, etteivät Euroopan kristityt ole vastuussa muiden alueiden ihmisten kohtaloista. Hallitsijoiden oikeus ja velvollisuus oli sen sijaan huolehtia evankeliumin julistamisesta omilla alueillaan. Cuius regio, eius religio – kenen alue, sen uskonto. Tämä oli luterilaisen kirkon lähetyskäsitys sadan vuoden ajan.
Joku sentään nousi puolustamaan lähetyskäskyä. Aatelismies Justinian von Welz sanoi, että yliopiston näkemys on epäraamatullinen ja moraaliton. Von Welz ehdotti vapaaehtoisten opiskelijaevankelistojen lähettämistä pakanoiden keskuuteen. Itse hän seilasi Surinamiin ja kuoli siellä todennäköisesti petoeläinten raatelemana.
Ytimessä kaste ja kolminaisuus
Sitten syntyi pietismi. Se löysi uudelleen Lutherin evankeliumille palaneen sydämen sykkeen. Tätä sykettä yritti 1990-luvulla tavoittaa myös Norjan lähetyskorkeakoulun professori Ingemar Öberg. Hän kävi läpi Lutherin tuhansien sivujen laajuisen kirjallisen jäämistön ja haravoi esiin kaikki lausumat, joissa Luther puhuu ”evankeliumin tiestä kansojen luo”.
Lausumia löytyi kosolti, sillä haravoinnin tuloksena syntyi lähes 700-sivuinen teos Luther och världsmissionen (Luther ja maailmanlähetys). Kylväjän ensimmäinen lähetysjohtaja Juhani Lindgren kirjoitti kirjasta tuoreeltaan artikkelin Perusta-lehteen ja kiteytti Lutherin antia muun muassa näin: ”Lähetyskäsky on Jeesuksen testamentti seurakunnalle. Matteuksen lähetyskäsky kytkeytyy Lutherilla kolminaisuusoppiin ja kasteteologiaan. Keskeisimmän sijan saa Markuksen lähetyskäsky (16:15). Tehtävä on suunnattava koko maailmaan, mikä tuli mahdolliseksi helluntain Hengen vapautettua seurakunnan kaikista siteistä, jotka olivat sitoneet sen yhteen paikkaan. Ainoa tapa rakentaa seurakuntaa on sana ja sakramentit, joita ilman Jumalan valtakunta ’ei voi tulla’. Vertaukset ovat Lutherille lähetysvertauksia.”
Ajattelun rajojen ylittäjä
Elokuussa Los Angelesiin Yhdysvaltoihin kokoontui Luther-tutkijoita eri puolilta maailmaa pohtimaan muun muassa Lutherin antia lähetystyölle. Luterilaisen yliopiston isännöimässä konferenssissa olivat mukana muun muassa professori Miikka Ruokanen ja Kylväjän Lähetysjohtaja Jukka Kääriäinen, joka johti lähetystyötä käsitellyttä työpajaa.
Konferenssin avauspuheenvuorossa Concordia-seminaarin systemaattisen teologian emeritusprofessori Robert Kolb puhui Lutherista pyhiinvaeltajana, joka ylitti jatkuvasti rajoja. Ei niinkään maantieteellisiä, vaan kulttuurisia ja oman ajattelunsa rajoja.
Luther pani kaiken likoon sen puolesta, että evankeliumin lupaus julistetaan ilman ehtoja ja sen tieltä raivataan kaikki esteet.
Lutherilla kaiken päämääränä oli kirkon ja yhteiskunnan hedelmöittäminen evankeliumin voimalla ja vapaudella. Syntisen ihmisen ja langenneen ihmiskunnan kutsu katumukseen, kuuliaisuuteen ja todelliseen identiteettiinsä on Kääriäisen mielestä vahvaa lähetysteologiaa, jos mikä.
Hän kehottaa kiinnittämään huomiota siihen, mistä missio saa Lutherin ajattelussa voimansa. Se ei tule ensi sijassa ihmisten syttymisestä lähetykselle eikä lähtemisestä liikkeelle, vaan evankeliumista itsestään.
− Evankeliumissa on uskoa synnyttävä voima, ja herännyt ihminen vie evankeliumia eteenpäin. Tämä on tervettä luterilaista lähetysajattelua.
Elävään traditioon
Jotta luterilaiset kirkot myös Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa pysyisivät kiinni evankeliumin elämää synnyttävässä voimassa, on varottava traditioiden ja rituaalien muuttumista traditionalismiksi, Kääriäinen sanoo.
− Lutherin palava usko on traditio, jonka on tarkoitus olla elävää. Traditionalismi sen sijaan on kuollutta uskoa, jota vanhat rakenteet ympäröivät. Pari sataa vuotta voi mennä, ennen kuin rakennelma sortuu sisäiseen tyhjyyteensä, Kääriäinen arvelee.
Hän muistuttaa, että Afrikassa ja Aasiassa kasvavien luterilaisten kirkkojen elämä näyttää paljossa samanlaiselta kuin Apostolien tekojen kuvaama seurakuntaelämä. Seurakunnat kouluttavat ja lähettävät evankelistoja sekä järjestävät isoja evankelioimistapahtumia, joissa ihmisiä tulee uskoon. Heitä kastetaan ja jotkut paranevat sairauksistaan. Uskovat kokoontuvat yhteen lukemaan Raamattua ja rukoilemaan, armolahjat ovat käytössä.
Parasta ilman lisäaineita
Lutherin anti lähetysteologialle on Kääriäisen mielestä sekä simppeli että vaikuttava. Luther pani kaiken likoon sen puolesta, että evankeliumin lupaus julistetaan ilman ehtoja ja sen tieltä raivataan kaikki esteet.
Evankeliumin vapauttaminen on aihe, josta Kääriäinen puhuu mielellään. Kaikille ihmisille, myös uudestisyntyneille uskoville, on tyypillistä lisätä jotakin Jumalan armolupaukseen.
− Kun evankeliumiin lisätään jotakin, sen voima tulee sidotuksi. Näitä siteitä on irrotettava joka päivä.
Kääriäinen vertaa evankeliumin vapauden piilottavia ehtoja, vaatimuksia ja rituaaleja lisäaineisiin, jotka voivat tehdä ruuasta huonolaatuista. Paras ruoka keitetään päivittäin tuoreista aineksista. Samalla tavalla kristitty tarvitsee päivittäin katumusta ja evankeliumin armolupauksen. Kääriäisen mukaan kirkon uudistuminen on sitä, että sen jäsenet elävät tästä lupauksesta, elävinä oksina Kristus-puussa.
Kun evankeliumiin lisätään jotakin, sen voima tulee sidotuksi. Näitä siteitä on irrotettava joka päivä.
Kääriäinen iloitsee Euroopan ja Pohjois-Amerikan luterilaisten kirkkojen ”herätystaskuista”, joissa Pyhä Henki luo yhä uutta elämää. Näistä taskuista leviää koko kirkkoon suolaa ja valoa, jonka vaikutus voi muuttaa koko länsimaisen kirkkohistorian suunnan. Evankeliumin voima riittää siihen aivan varmasti, Kääriäinen innostaa.
− Mitään kirkkoa ei ole vielä menetetty, eikä mikään kirkko pysy elävänä ilman jatkuvaa uudistumista. Tämä oli Lutherin ydinoivallus. Meitä kutsutaan joka päivä Kristuksen ristin edessä katumukseen ja uuteen alkuun. Tässä on lähetyselämän avain.
Kääriäinen kuulisi mielellään enemmän puhetta synninpäästöstä, sillä se on lahja, joka synnyttää lähetyselämää.
Lisää evankelistoja
Kirkon rakenteet, toimintatavat ja virkanimikkeet pitäisi Kääriäisen mielestä uudistaa evankeliumin olemuksen kautta. Microsoftilla on riveissään monta evankelistaa innostamassa ihmisiä käyttöjärjestelmänsä ja ohjelmistojensa pariin. Seurakuntien palkkalistoilla on ollut yksi tai korkeintaan muutamia evankelistoja.
− Tarvitsisimme seurakuntiin satoja evankelistoja, Kääriäinen esittää.
Haaste ei ole helppo, sillä jäsenkadon ja taloushuolien kanssa kamppaileva yhteisö helposti käpertyy sen ympärille, mitä sillä vielä on. Säilyttäminen on siinä mielentilassa helpompaa kuin uudistaminen.
Muutokseen ja muutospuheisiin väsyneelle Kääriäinen haluaa muistuttaa, että Luther ei suinkaan halunnut aloittaa kaikkea alusta. Hän halusi uudistaa katolisessa kirkossa vain sen, mikä oli kasvanut esteeksi evankeliumin vapaudelle. Tämä Lutherin paikallista kulttuuria ja sen traditioita kunnioittava asenne on Kääriäisen mielestä lähetystyöntekijälle ja kaikille Kristuksen todistajille edelleen tarpeen.
Teksti: Danielle Miettinen
Kuvat: Nadia Snopek
Artikkeli on julkaistu Kylväjä-lehden numerossa 4/2022.
Lue lisää:
Miksi Kylväjä otti uuden strategiansa pohjaksi ilon?
Lähetystyöntekijä Lea Lukka palveli Japanissa 40 vuotta
