Kirjoittanut
Varhaisen kirkon jumalanpalveluksessa korostettiin maallisen jumalanpalveluksen yhteyttä taivaalliseen jumalanpalvelukseen, jota poisnukkuneet pyhät viettävät uudessa Jerusalemissa.
Dosentti Anni Maria Laato kertoi Perusta-lehden teologisilla opintopäivillä varhaisen kirkon jumalanpalveluksesta. Varhaisimpia lähteitä, joissa asiasta kerrotaan, on kirkkoisä Tertullianuksen kirja Apologeticum 39 vuodelta 197. Teos on kristittyjen vainojen ajalta, ja Tertullianus puolustautuu siinä viranomaisten syytöksiä vastaan kertomalla, ”mitä kristityt puuhailevat”.
”Olemme yhteisö, jonka on luonut yksimielinen usko, yhteinen oppi ja toivo. Kokoonnumme yhteen yhdeksi seurakunnaksi voidaksemme kohottaa kätemme kuin yhtenä rintamana rukoillen Jumalan puoleen. Sellainen voimankäyttö miellyttää Jumalaa”.
– Tertullianuksen painottama yksimielinen usko ja kirkon ykseys oli varhaiskristillisessä teologiassa keskeistä, Laato sanoi.
”Kokoonnumme lukemaan yhdessä jumalallisia kirjoituksia, jos jokin nykyinen tapahtuma antaa meille aiheen joko ennakoida tai tunnistaa jotakin.”
– Eli etsitään Raamatusta apua ja neuvoja omaan elämään, Laato kommentoi Tertullianusta.
Laato jatkoi, että varhaisten kristittyjen jumalanpalveluksiin kuului aina saarna eli se, että opetettiin pyhiä tekstejä eli Raamattua ja selitettiin niitä.
– Alusta asti jumalanpalveluksissa on myös kerätty kolehti, jolla autettiin vähävaraisia.
Hyvän kuvan alkuseurakunnan kokoontumisista saa myös Apostolien teoista: ”Seurakunta kuunteli ja noudatti uskollisesti apostolien opetusta. Uskovat elivät keskinäisessä yhteydessä, mursivat yhdessä leipää ja rukoilivat. Uskovat pysyttelivät yhdessä, ja kaikki oli heille yhteistä. He myivät talonsa ja tavaransa, ja rahoista jaettiin kaikille sen mukaan kuin kukin tarvitsi. Joka päivä he uskollisesti kokoontuivat temppeliin, ja kodeissaan he yhdessä mursivat leipää ja aterioivat riemullisin ja vilpittömin mielin.” (Apt. 2:42-46)
– Apostolisuus oli alkuseurakunnassa oleellinen kriteeri, Laato kertoi.
Ehtoollinen keskiössä
Erityisen keskeistä varhaisen kirkon jumalanpalveluksessa oli ehtoollinen eli eukaristia. Laato havainnollisti asiaa Justinos Marttyyrin Ensimmäisessä apologiassa olevalla katkelmalla. Teksti on noin vuodelta 150-154.
”Sen jälkeen kokousta johtavalle veljelle viedään leipä ja malja, johon on sekoitettu vettä ja viiniä. Hän ottaa ne ja lähettää kaikkeuden Isälle kiitoksen ja ylistyksen hänen Poikansa ja Pyhän Hengen kautta sekä lausuu runsaita kiitosrukouksia siitä, että hän on katsonut heidät arvollisiksi näihin asioihin. Hänen päätettyään pyyntörukoukset ja kiitosrukouksen kaikki läsnä olevat vahvistavat ne sanomalla ”amen”. Kun kokouksen johtaja on rukoillut ja kansa on vahvistanut sen, diakoneiksi kutsumamme antavat jokaiselle läsnä olevalle palan siunattua leipää, viiniä ja vettä sekä vievät niitä heille, jotka eivät ole läsnä. Me kutsumme tätä ravintoa eukaristiaksi. Siitä pääsevät osallisiksi vain ne, jotka uskovat opetuksemme tosiksi ja jotka on kasteessa pesty syntiensä anteeksiantamiseksi ja uudestisyntymistä varten ja jotka elävät siten kuin Kristus on säätänyt – me emme nimittäin ota tätä ravintoa vastaan tavallisena leipänä ja tavallisena juomana. Meidän pelastajamme Jeesus Kristus nimittäin tuli lihaksi Jumalan Sanan kautta ja hänellä on liha ja veri meidän pelastuksemme vuoksi. Juuri samalla tavalla – näin meille on opetettu – hänen rukouksen sanan kautta siunaamansa ravinto, joka yhdistyy meidän vereemme ja lihaamme ja ravitsee ne, on tämän lihaksi tulleen Jeesuksen liha ja veri.”
– Alusta asti varhaisten kristittyjen jumalanpalveluksissa on siis toteutunut keskinäinen yhteys, tekstien luku, apostolien opetus eli saarna, rukous, ehtoollisen vietto, avustusten jakaminen apua tarvitseville, Laato tiivisti.
Yhteys ikuisuuteen
Varsinkin marttyyrien aikana kristittyjen jumalanpalvelukset eivät olleet ainoastaan maanpäällistä yhteen tulemista, vaan keskeinen ajatus oli yhteys taivaalliseen Jerusalemiin, jossa myös vietetään jumalanpalvelusta. 300-luvulla elänyt piispa Kyrillos Jerusalemilainen kiteytti asian näin: ”Kirkko on ylhäällä olevan taivaallisen Jerusalemin kopio ja kuva.”
– Taivaallista Jerusalemia voi kokea jo maallisen Jerusalemin kautta, Laato totesi.
Tätä pyhien yhteyttä kuvaavat myös tietyt raamatunkohdat. Galatalaiskirjeessä Paavali kirjoittaa ”mutta taivaallinen Jerusalem on vapaa, ja se on meidän äitimme”. Heprealaiskirjeessä taas sanotaan: ”Te olette tulleet Siionin vuoren juurelle, elävän Jumalan kaupungin, taivaallisen Jerusalemin luo. Teidän edessänne on tuhansittain enkeleitä ja juhlaa viettävä esikoisten seurakunta, ne joiden nimet ovat taivaan kirjassa.”
Laato jatkoi kertomalla ryhmästä pohjoisafrikkalaisia kristittyjä, jotka kärsivät marttyyrikuoleman 200-luvun alussa. Asiaan liittyvä teksti on säilynyt Perpetuan ja Felicitaksen marttyyrikertomuksen nimellä. Se sisältää Saturus-nimisen marttyyrin näyn siitä, miten marttyyrit pääsevät kuolemansa jälkeen taivaaseen.
Esimerkki konkretisoi taivaallisen seurakunnan läheisyyttä vielä maan päällä kokoontuvan seurakunnan kanssa vainojen aikana.
”Tulimme paikkaan, jonka seinät olivat kuin valosta rakennetut — näimme miehen istumassa, kuin vanhan miehen, jolla oli valkoiset hiukset ja nuoren miehen kasvot, ja jonka jalkoja emme nähneet. Hänen oikealla ja vasemmalla puolellaan oli neljä vanhinta ja heidän takanaan vielä lisää vanhimpia. Tullessamme pysähdyimme täynnä ihastusta valtaistuimen eteen. Neljä enkeliä nosti meidät ylös ja me suutelimme miestä, ja hän kosketti meidän kasvojamme kädellään. Nuo vanhimmat sanoivat meille: ”Nouskaamme”. Nousimme ja teimme rauhantervehdyksen. Sitten vanhimmat sanoivat meille: ”Menkää leikkimään”.”
– Jotkut haluavat kääntää tämän latinankielisen ilmaisun hurskaasti, että menkää nyt viettämään vapaa aikaa tai jotakin sellaista, mutta latinan sana ”ludite” tarkoittaa leikkiä. Marttyyrit olivat oikeasti nuoria. Voi olla, että tässä tahdotaan kertoa taivaan ilosta tällaisen kuvan kautta, Laato pohti.
Perusta-lehden teologiset opintopäivät järjestettiin etäyhteyksin 3.-5.1. 2022. Tapahtuman aiheena oli ”Kristinusko on parasta”.
