Kirjoittanut
Matias Toivaisen mukaan parantumisia todistetaan siellä, missä julistetaan rohkeasti evankeliumia.
Lahtelainen Matias Toivainen, 21, on ottanut vakuuttavia ensiaskelia missioevankelistan tehtävässä. Hänet valittiin viime kevätkaudeksi evankelista Daniel Kolendan johtaman Christ for all Nations -järjestön (CfaN) viidenkymmenen uuden evankelistan koulutusohjelmaan. Järjestön perusti aikanan maailman tunnetuin helluntailainen missioevankelista Reinhard Bonnke (1940-2019), joka tunnettiin myös Suomessa.
– Minua puhutteli paljon se, että kun koronan vuoksi jäin maaliskuussa jumiin Eurooppaan, koulutustani jatkettiin verkon välityksellä, ja Kolenda itse huolehti siitä, että minäkin pysyin mukana, Toivainen kertoo.
Koronapandemian vuoksi missioita eri maissa on jouduttu perumaan. Syksyllä järjestö pääsi kuitenkin Tansaniaan.
– On oltava reaktiivinen ja vaihdettava tarvittaessa asentoa. Tarvitaan niin sanottua pelisilmää, Toivainen kuvailee.
– Kun jokin maa menee kiinni, aina on jokin paikka, mihin voidaan mennä ja joka on valmis evankeliumille.
Nyttemmin Toivainen on toiminut myös oman Jesus Vision –palvelutyönsä kautta.
Rukoukseen oman työn ja näyn kasvamiseksi on vastattu.
– Sanoin vuosi sitten Jumalalle, että olisi etuoikeus, jos saisin olla johtamassa tuhat ihmistä pelastukseen ennen kuin täytän kolmekymmentä. Nyt vuoden sisään tilaisuuksissa on tullut uskoon jo noin kymmenen tuhatta ihmistä.
”Monet evankelistoista olivat koulutuksen jälkeen paremmassa tikissä kuin koskaan.”
CfaN:n puolen vuoden koulutukseen oli pakattu tehokkaasti missioevankelistan toimenkuvan koko repertuaari. Luokkahuoneopetukseen Orlandossa kuului muun muassa evankeliointityön teologian perusteita, tavoitteita ja teoriaa. Omat osuutensa oli myös puhetaidon ja ilmaisun opetuksella, kuten retoriikalla ja kehonkielellä.
Yksi kolmansissa maissa tarvittava taito on hyvä äänenkäyttö.
– Sitä on tapahtunut, että kaveri on lähetetty missioon ja ääni on loppunut kahden päivän jälkeen.
Afrikassa on tavallista, että puheita joutuu pitämään suurellekin yleisölle ilman äänentoistoa. Toivainen sai äänenkäytöllisen tulikasteensa Tansaniassa: tuhannen hengen yleisön edessä mikrofonista loppui patteri. Kokous vedettiin silti loppuun, ja sanomakin tuli kuulluksi.
Koulussa opiskeltiin myös lähetysjärjestöjen peruskauraa, eli toimistotyötä, median tekemistä ja kirjanpitoa.
– Syntyi kyllä selkeä käsitys, mitä kaikkea tällaiseen työhön kuuluu.
CfaN:n koulutuksessa tärkeä osa oli myös fyysisellä valmennuksella.
– Kentällä täytyy olla hyvässä kunnossa. Monet evankelistoista olivat koulutuksen jälkeen paremmassa tikissä kuin koskaan, itsekin olin paremmassa kunnossa kuin armeijasta kotiutuessani, nuorempana muun muassa jääkiekkoilua harrastanut Toivainen kertoo. (Juttu jatkuu kuvan jälkeen.)
Juuri jääkiekko näytteli tärkeää roolia Toivaisen elämässä perheen palatessa maailmalta Lahteen kymmenisen vuotta sitten. Perhe oli asunut ja toiminut helluntaiseurakuntien lähetystyössä muun muassa Balkanin maissa ja Jordaniassa.
– Lähetyslapsena kasvaa helposti jollain tapaa kuplassa. Kaikki kaverit saattavat olla muita lähetyslapsia, Toivainen kuvailee.
– Tavallisessa suomalaisessa koulussa ja lätkäpukukopissa elämä on aivan toisenlaista.
Teini-ikäisen Matiaksen elämää alkoivat varjostaa sairaudet. Vaikean rasitusvamman vuoksi polvet eivät toimineet enää niin kuin pitäisi, ja vakava akne runnoi koko kehoa.
– Päivän päätteeksi paita ylläni saattoi olla aivan veressä.
Nuoren Matiaksen elämässä Jumala oli kyllä olemassa, mutta etäisenä ja välinpitämättömänä. Matias syytti Jumalaa sairauksistaan.
Sitten eräänä kesäisenä päivänä hän kuuli äänen: ”Nouse ja lähde juoksemaan!” Matias nousi ja otti uskossa askelia toisensa perään. Jalat toimivat moitteettomasti. Myös akne parani nopeasti.
Varhaisnuorten leirillä 14-vuotiaana Matias oli valmis tulemaan uskoon. Seuraavana kesänä Fifteen-leirillä hän koki Pyhän Hengen täyteyden.
Evankelioimismissiotyötä Afrikassa arvioidaan toisinaan kriittisesti siksi, että siinä epäillään kalastettavan samoilla vesillä kuin jo monesti aiemmin.
– Lähetyssaarnaajan turhautuminen tulee kyllä siitä, että olisi mahtavaa päästä julistamaan aina niille, jotka eivät ole vielä sanomaa kuulleet, Toivainen pohtii.
Hän kertoo erottuvansa kansainvälisessä evankelistaporukassa suomalaisuutensa johdosta. CfaN:n koulutuksessa hän oli ainoa pohjoismaalainen.
– Tärkeämpää kuin julistaa siellä, missä kolme neljästä on jo uskossa, olisi löytää ne ryhmät, joiden keskuudessa ei ole vielä kristittyjä.
Toivaisen tärkein tavoite onkin saavuttamattomien ryhmien luokse pääsy. Toisaalta missiotyö ei hänen mukaansa ole turhaa missään.
– Evankeliumia pitää julistaa kaikkialla, myös siellä, missä sen voisi luulla olevan jo usein kuultu.
Toivaisella itsellään on käynnistymässä projekti aasialaiseen maahan, jossa vasta alle prosentti on saavutettu evankeliumilla.
– Olemme viemässä sinne tiimiä ja luomassa paikallisten seurakuntien kanssa mallia, jossa ihmisiä voitaisiin saavuttaa ympärivuotisesti.
”Afrikassa ollaan ehkä tietoisempia siitä, että hengellinen maailma on todellinen.”
Toivainen iloitsee myös siitä, että missiotyö on ottanut uusia askelia Kenian ja Tansanian muslimialueilla, jotka ovat olleet perinteisesti haastavia työkenttiä.
– Tansaniassa tapahtumasarja oli pidempi mutta pienemmällä budjetilla ja ajalla valmisteltu kuin aiemmin. Se oli silti ilmeisesti suurin tilaisuus, mitä siellä on aiemmin koettu. Pari tuhatta ihmistä tuli uskoon, ja olemme myös saaneet kuulla paikallisista seurakunnista, että niiden työ on saanut potkun eteenpäin.
– Missiotyössäkin on aina tarkoitus vahvistaa jo olemassa olevaa seurakuntaa, mikäli sellainen alueella on.
Toivaisen mukaan esimerkiksi CfaN:n budjetista uskoon tulleiden jälkihoito haukkaa noin puolet.
– Keskustelin juuri erään paikallisen pastorin kanssa, joka kertoi, että ennen kampanjaa seurakunnassa oli ollut viitisenkymmentä ihmistä, mutta kampanjan jälkeen noin 160. Kuulemme tällaista tämän tästä. Ihmisiä tulee kyllä missioissa uskoon, ja he löytävät tiensä myös seurakuntiin.
Toinen missioihin liitetty problematisoitu kysymys ovat parantumiset. Miksi joskus tuntuu, että Afrikassa koetaan suurempia ja vakuuttavampia ihmeitä kuin länsimaissa?
Matias Toivainen on hetken hiljaa ja alkaa keriä vastausta omasta historiastaan.
– Koin alusta saakka, että tärkeämpää kuin se, mitä osaa tai tietää, on se, että on kuuliainen Jumalalle.
Toivainen alkoi itse rukoilla eri ihmisten puolesta Suomessa. Kokouksissa, kaduilla, kaikkialla. Välillä joku parantui, mutta ei aina.
Nyttemmin Afrikassa hän on saanut todistaa erilaisia parantumisihmeitä tämän tästä.
– Jos tuntuu, että jossain tapahtuu enemmän ihmeitä, on siellä useimmiten enemmän myös janoa Jumalan puoleen, nimenomaan kristittyjen parissa.
Toivaisen mukaan Jumalan valtakunnassa on tiettyjä lainalaisuuksia.
– Afrikassa ollaan ehkä tietoisempia siitä, että hengellinen maailma on todellinen, eikä sitä yritetä selittää empiirisen tai naturalistisen linssin läpi. Ollaan valmiita vastaanottamaan.
Matias Toivaiselle ydinasia on evankeliumin julistaminen. Sen ympärillä ihmeetkin tapahtuvat. Ja aika, jota elämme, on evankeliumin loppurutistuksen hetki.
– Elämme kuin jalkapalloturnauksen finaaliottelun ylimääräisillä minuuteilla. Nyt täytyy olla valmis tekemään enemmän ja laittaa kaikki likoon. Ei voi pelata samalla tavalla kuin alkulämmittelyissä.
Suunnitteilla on missioita eri maihin, myös Suomeen.
– Evankeliumi on julistettava, maksoi mitä maksoi. Voimme tehdä sen yhdessä. Ja se on siunaus ja etuoikeus, ei uhraus tai vastenmielinen pakko, Toivainen sanoo hymyillen.
