Hyvät: Netflixin uusi elokuva Neitsyt Mariasta ei ole täysin raamatunmukainen, mutta tavoittaa evankeliumien ytimen Yleinen: Muistokirjoitus: Antero Laukkanen tiesi, että rukouksen tililtä kate ei lopu

Matkalla taivaaseen

 

Kapinallinen kappalainen Jan

Matkalla taivaaseen -televisiosarjassa tuore kirkkoherra Albin tanssii debyyttijumalanpalveluksessaan notkealanteisen kenialaisen lauluryhmän kanssa. Hän haluaa jakaa Afrikan kirkoissa kokemaansa hengen iloa. Väsähtänyttä väkeä pitää ravistella hereille!

Kotimaa neliöb. 16.-22.12.

Skoonelaisen pikkukylän jäykänpuoleinen seurakunta ei valitettavasti ole syntynyt samanlainen rytmi veressä kuin etelän elävät ja Keniassa puoli vuotta viettänyt sielunpaimen.

Hapannaamat paheksuvat iloista menoa, kirkkoherran vaalissa kakkoseksi jääneen kappalaisen Janin johdolla. Ruotsalaisen tv-sarjan alkuasetelma on tuttu Suomessakin: vaalissa hävinnyt ehdokas kannattajineen ei aina hyväksy voittajaa.

Uudistusmielinen Albin kertoo olevansa avoin, innokas ja valoisalla elämänasenteella varustettu. Hän haluaa luoda moderneja työmuotoja. Kirkko on kriisissä Ruotsissa, vanhaan pitäytyminen ei enää riitä, nuori kirkkoherra julistaa. Kirkon tehtävä on muuttaa maailmaa, ja se muutos alkaa, kun uudet ideat vain versovat!

Vanha kirkkoherra – aikanaan idealisti itsekin – on ratkaissut maailmanparantajan valinnan virkaan. Hän tajuaa, että seurakunta tarvitsee potkun persuuksiinsa, mutta toppuuttelee seuraajaansa: hyvä paimen ei kulje laumansa edellä vaan hitaimpien perässä…

Lempeän koomisesti käynnistyneessä, 8-osaisessa sarjassa jää nähtäväksi, miten kirkkoherra selviää kristillis-siveellisessä kilvoittelussaan ja haasteellisen laumansa johtajana. Riittääkö miehen virta voittamaan muutosvastarinnan?

Ensimmäinen osa on katsottavissa Ylen Areenalla, seuraava Yle Fem -kanavalla tiistaina 10.2.