Kirjoittanut
Biokemian opiskelulla oli keskeinen vaikutus siihen, että Aalto-yliopiston emeritusprofessori Matti Leisola aikanaan kääntyi evoluution puolestapuhujasta sen kriitikoksi. Uusien luonnontieteellisten löytöjen myötä hänen vakaumuksensa on vain vahvistunut, vaikka mahdollisuudet keskusteluun ovat hänen mielestään kaventuneet.
Kahdenkeskisissä keskusteluissa useimmat [luonnontieteilijät] myöntävät avoimesti, että he eivät tiedä elämän synnyn ja kehityksen mekanismeista mitään mutta eivät voi sanoa sitä julkisesti, Leisola kertoo.
– Evoluutio on naturalistin luomiskertomus, koska hän ei voi hyväksyä aineen ulkopuolista syytä elämän olemassaololle. Nämä kaksi näkemystä ovat kamppailleet koko ihmiskunnan historian ajan, ja kamppailu jatkuu loppuun asti. Valitettavasti konservatiivinenkaan kristikunta ei halua nähdä vaivaa ja opiskella näitä asioita. Sen seurauksena altistamme itsemme materialistiselle ajattelulle, sanoo Matti Leisola, tekniikan tohtori ja Aalto-yliopiston bioprosessitekniikan emeritusprofessori.
Leisola, 66, on maamme tunnetuin ja arvovaltaisin evoluutiokriitikko ja älykkään suunnittelun (Intelligent Design, ID) teorian kannattaja. Hän tutki liki 40-vuotisella työurallaan juuri niitä ilmiöitä, joista hän evoluutioteorian selitysvoimaa moittii: entsyymien ja mikrobien ominaisuuksia ja niiden geneettistä muuttamista. Tutkimustyönsä kautta Leisola tuli yhä skeptisemmäksi siitä, että evoluutioteorian sattumamekanismi voisi synnyttää evoluution edellyttämää uutta informaatiota. Päinvastoin: kaikki biologisessa maailmassa näyttää suunnitellulta ja rappeutuvan.
Käsittämättömän monimutkainen eliömaailma
Kun Charles Darwin 1800-luvulla popularisoi näkemyksen eliökunnan vähittäisestä kehityksestä, käsitys solun rakenteesta oli melko yksinkertainen. Sittemmin luonnontieteiden piirissä on tehty lukuisia havaintoja, jotka puhuvat naturalistista evoluutiota vastaan joko suoraan tai välillisesti.
On esimerkiksi huomattu, että elimistö lukee geenejä kahteen suuntaan, ja informaatio on niissä osin limittäistä. Samasta geenialueesta palasia yhdistelemällä solu voi tuottaa useita viestejä. Soluista on löydetty täsmällisesti toisiinsa sopivia ”kokoonpanolinjoja” ja ”koneita”, jotka sisältävät tarkasti toisiinsa sopivia liikkuvia osia. Tieteeseen on tullut uusi termikin, systeemibiologia.
– Biologinen tutkimus on nyt siinä vaiheessa, että voimme kokeellisesti testata evoluutiomekanismien toimivuutta.
Leisolaa itseään puhuttelevat erityisesti eliömaailmassa vaikuttavat keskinäiset riippuvuussuhteet.
– Solutasolta biosfäärin eri eliölajeihin kaikki vuorovaikutussuhteet on koodattu geeneihin. Kokonaisuus on käsittämättömän monimutkainen.
Emeritusprofessorin mukaan luonnontieteilijöiden enemmistö pitää evoluutiota totena mutta ei ole itse perehtynyt siihen. Niistä, jotka ovat, monet ovat käytännössä hylänneet perinteisen evoluutioteorian, vaikka naturalisteina eivät epäilekään evoluutiota sinänsä.
– Kahdenkeskisissä keskusteluissa useimmat myöntävät avoimesti, että he eivät tiedä elämän synnyn ja kehityksen mekanismeista mitään mutta eivät voi sanoa sitä julkisesti.
Saako evoluution kyseenalaistaa?
Leisolan mukaan evoluutioteoriaa koskeva keskustelun vapaus on kaventunut sitten 1970-80-lukujen. Esimerkiksi biologian ja maantiedon opettajien liiton Natura-lehden toimitusneuvosto hylkäsi viime syksynä lehden päätoimittajan jo valmiiksi hyväksymän, Leisolan Evoluutiouskon ihmemaassa -kirjasta kertovan arvion.
Monet evoluutioteorian kannattajat syyttävät kreationisteja ja ID-väkeä siitä, että nämä vain kritisoivat evoluution aukkokohtia ilman, että heillä olisi esittää tilalle mitään tieteellisesti testattavaa vaihtoehtomallia.
– Ei evoluutionkaan suuria väittämiä voi mitenkään testata; ne ovat johtopäätöksiä tietyistä havainnoista. Täytyy ymmärtää, että puhumme ainutlaatuisista historiallisista tapahtumista, Leisola selittää.
Hänen mukaansa sekä evoluutioteoriaa että älykkään suunnittelun teoriaa voi kuitenkin arvioida sen perusteella, kuinka hyvin ne ennustavat tulevia tutkimuslöytöjä. Esimerkiksi viime vuosina tutkijoita hämmästyttänyt havainto, että ihmisen DNA:sta valtaosa ei olekaan evoluutioprosessin jälkeensä jättämää hyödytöntä ”roskaa”, sopii hyvin ID-paradigmaan mutta lyö korville evoluutioteoriaa.
– Sama koskee darvinismin ennustamaa jatkuvaa kehitystä ja väitettä, että eliöiden muuttumisella ei ole rajoja. Älykäs suunnittelu, joka lähtee siitä, että kaikki on suunniteltu valmiiksi, puolestaan ennustaa, että kaikki rappeutuu ja että muutoksilla on tietyt rajat. On selvää, kumpi vastaa tehtyjä havaintoja.
Lue Leisolan haastattelu kokonaisuudessaan Ristin Voiton numerosta 13/2014.
