Kirjoittanut
Piispan kyselytunnilla vieraillut Lapuan piispa Matti Salomäki pitää huolestuttavana, jos ihmisille jäävät kirkosta päällimmäisiksi mieleen vain keskustelut avioliitosta tai Inkerin kirkon pappisvihkimyksistä eikä sanoma Jeesuksesta.
Radio Dein ja Kotimaan yhteistyössä järjestämän Piispan kyselytunnin syksyn avauksen aiheeksi nousivat heti kärkeen Inkerin kirkon pappisvihkimykset. Lapuan hiippakunnan piispan kotikentän äänitorven Ilkka-Pohjalaisen uutistoimittaja Marja Tyynismaa tiedusteli Salomäen kantaa tilanteeseen ja ylipäänsä kirkon yhtenäisyyteen.
Piispa Salomäki on huomannut, että paitsi Suomen kirkossa, myös Inkerin kirkossa on tullut esiin asioita, joista olisi pitänyt puhua riittävästi etukäteen. Silloin asiat eivät hänen mukaansa tulisi yllätyksenä tai jotenkin puskan takaa, vaan ne puhuttaisiin avoimesti ja sopimusten mukaan etukäteen auki.
Kotimaan artikkelitoimittaja Jussi Rytkönen tiedusteli Salomäen kantaa Sleyn kotimaantyön johtaja Juhana Tarvaisen Inkerin vihkimisiin liittyvään kompromissiehdotukseen, jossa perinteisellä virkakannalla olevia voidaan vihkiä papeiksi ja he voivat toimittaa ehtoollisia. Sopuratkaisu voisi olla, että vaikka nämä eivät voisi toimia jatkossakaan paikallisseurakunnissa oman vakaumuksensa mukaisesti, pastoreiden toiminta omissa tiloissa, kirkoissa ja rukoushuoneissa olisi vapaata.
– Tietenkin se on hyvä, että pyritään etsimään kompromissia ja ratkaisua, koska ei kokonaiskirkon näkökulmasta ole kenellekään hyväksi, että tällaisissa ristiriidoissa mennään eteenpäin, piispa muistuttaa.
– Tämä oli aloite kompromissiin, mutta tietysti kompromissia tehdessä täytyy kuunnella kaikkia osapuolia ja käydä kaikkien kanssa keskustelua. Tästä voi lähteä liikkeelle, mutta en usko, että ihan heti tälläkään ratkeaa tämä ongelma.
Salomäki pohtii myös, voisivatko papit, jotka ovat sitoutuneet perinteiseen virkanäkemykseen, silti osallistua näihin vihkimyksiin, missä on muitakin, kuitenkin pitäen oman näkemyksensä. Hän uskoo, että pöytään kyllä mahtuisi erilaisia näkemyksiä.
Merkkejä kirkon jakautumisesta on ilmassa
Kun eri järjestöjen jumalanpalvelusyhteisöjä syntyy, onko se merkki siitä, että kirkko tosiasiassa on jo jakautunut? Piispan vastaus on varauksin myöntävä.
– Jos vertaamme siihen tilanteeseen, jossa ajateltiin, että jumalanpalvelus on aina kaikille herätysliikkeille ja kaikille kirkon jäsenille yhteinen, nimenomaan se yhdistävä tekijä, ja muut toiminnot ovat kullakin mitä ovat, niin siinä mielessä tietysti.
– Toisaalta niin kauan kuin he kuuluvat luterilaiseen kirkkoon ja jos he haluavat sitoutua luterilaiseen opetukseen ja tunnustukseen, niin kyllähän siinä vielä yhteys säilyy, piispa sanoo.
Seurakuntalainen.fi-verkkomedian päätoimittaja Sari Savela toteaa, että tälle ajalle ovat tyypillistä syvät jakolinjat eri tavoin ajattelevien kesken sekä voimakas poteroituminen ja haluttomuus ymmärtää toisella tavalla ajattelevaa. Mikä olisi piispan käytännön lääke hajaannuksen torjumiseen seurakunnissa?
”Kompromissia tehdessä täytyy kuunnella kaikkia osapuolia.”
– Tämä ilmiö ei ole paitsi kirkossa vaan koko yhteiskunnassa. Ääripäät korostuvat ja tulee yhä enempi konfliktia ja vastakkainasettelua. Ajattelen, että ylipäänsä kirkon tehtävä niin yhteiskunnassa kuin myös kirkon sisäisessä toiminnassa ja elämässä – ja myös piispankin viran yksi keskeinen tehtävä – on, että tätä yhteyttä ollaan vaalimassa ja luomassa, Salomäki sanoo.
Piispa haluaa saattaa eri tavalla ajattelevia yhteen keskustelemaan ja sitä kautta toivottavasti myös ymmärtämään paremmin toisiaan, toisten lähtökohtia ja näkökulmia.
– Kyllähän se huolestuttavaa on, jos kauempana kirkon elämästä olevalle ihmiselle jää päällimmäiseksi asiaksi mieleen vaikkapa keskustelu avioliitosta tai Inkerin vihkimisistä eikä sanoma Jeesuksesta. Kunkin täytyy olla tarkkana, että pysyttäisiin ydinasioiden ympärillä, vaikka sitten on näitä asioita, joista löytyy niitä eri mielipiteitä.
Piispat voivat näyttää esimerkkiä yhteistyöstä
Kotimaan Jussi Rytkönen sanoo, että esimerkiksi kirkolliskokouksen työskentelyssä on jo pitkään näkynyt kirkon jakaantuminen, ja juoksuhaudat vaikuttavat välillä aika syviltä. Näkyykö tämä jakautuneisuutta jollakin tavalla myös piispainkokouksen työssä?
– No onhan se ihan tosiasia, että piispainkokouksen jäsenillä on joissakin asioissa erilaisia, hyvinkin vastakkaisia näkemyksiä. Mutta oma kokemukseni on, että me pystymme siitä huolimatta oikein hyvin yhdessä tekemään työtä ja keskustelemaan asioista. Sillä voidaan näyttää esimerkkiä muillekin: vaikka on eri näkemyksiä asioista, se ei tarkoita, etteikö voitaisi hyvin yhdessä viedä asioita eteenpäin ja päättää, Salomäki vakuuttaa.
”Huolestuttavaa on, jos kauempana kirkon elämästä olevalle ihmiselle jää päällimmäiseksi asiaksi mieleen vaikkapa keskustelu avioliitosta tai Inkerin vihkimisistä eikä sanoma Jeesuksesta.”
Näkemyseroja syntyy edelleen samaa sukupuolta olevien parien vihkimisistä, joihin yhä useampi pappi on valmis. Näin tekevät saavat kuitenkin Ilkka-Pohjalaisen Marja Tyynismaan mukaan usein varoituksen tuomiokapitulilta, koska he toimivat vastoin kirkon virallista kantaa. Millainen vaikutus tällä on kirkon julkikuvaan?
Piispa Salomäki tunnustaa, että tilanteen sekavuus ei hyvää kuvaa kirkosta anna.
– Toisaalta on selkeät ohjeet ja sitten toisaalta on erilaisia käytäntöjä ihan eri hiippakunnissakin. Ennen kuin aloitin, taisi jo kuitenkin olla piispainkokouksessa sellainen sopimus, että pyritään jättämään rankaisematta näitä, jotka vihkivät tässä tilanteessa, koska tämä on niin niin kiistanalainen asia tällä hetkellä kirkossa.
– Sen mukaan on käsittääkseni joka hiippakunnassa toimittukin, että ei ole rangaistuksia jaettu, vaikka on toki ehkä asioista keskusteltu, piispa sanoo.
Onko enää muodikasta olla kirkossa töissä?
Pieniin ja jopa suurempiinkin seurakuntiin on ollut vaikea löytää pysyviä pappeja. Piispa mainitsee, että teologiharjoittelijoitakin on ollut nyt entistä vähemmän. He ovat ehkä parin opiskeluvuoden jälkeen huomanneet, että ei tämä nyt ollutkaan se oikea ala.
– Tässä tilanteessa ollaan ja se koskee paitsi pappeja, jossakin määrin myös muitakin seurakuntien työntekijöitä. Toki palkkaus on yksi kysymys ja ylipäänsä se, että ei välttämättä ole enää niin muodikasta olla kirkossa töissä tai muita tällaisia isompia trendejä.
Rytkönen pyytää piispalta ohjetta elämänuraa miettivälle nuorelle, joka harkitsee kirkollista ammattia, mutta taustalla on pelko jäseniään menettävän kirkon mahdollisuuksista työllistäjänä tai palkanmaksajana. Kannattaako ottaa riski?
– Kyllä itse haluan rohkaista kaikkia työhön niin kuin Paavali sanoo, että joka pyrkii seurakunnan kaitsijan toimeen, pyrkii jaloon toimeen. Voin sen allekirjoittaa, että se on jalo tehtävä ja toimi, Matti Salomäki vastaa.
– Totta kai haasteet muuttuvat ja tämä ei siinä mielessä ole helppoa aikaa, kun täytyy yhä enempi perustella kirkon olemassaoloa ja toimintaa eri tahoille. Ei ole enää välttämättä niin itsestään selvää, että kirkko on siellä ja täällä mukana. Mutta toki vielä monessa paikassa kirkkoa pidetään hyvin mielekkäänä yhteistyökumppanina ja vastaanotto on positiivinen. Ei pidä turhaan maalata synkkiä pilviä taivaalle.
”Monessa paikassa kirkkoa pidetään hyvin mielekkäänä yhteistyökumppanina ja vastaanotto on positiivinen.”
Nuorille kirkko nettiin
Kirkko tavoittaa edelleen valtaosan 15-vuotiaista rippikoulussa. Mutta millä keinoilla pidetään nuoret mukana konfirmaation jälkeen?
Piispa on korostaa, että nuorten pahoinvointi on tärkeä kysymys kirkon tulevaisuudetta ajatellen. Tilanne on haastavia ja nuoret tarvitsevat tukea entistä enemmän.
– Monenlaista tietysti on tehty ja tehdään kaiken aikaa. Olisi tärkeätä saada jatkettua tiiviistä yhteyttä, joka rippikoulun aikana useille syntyy. Meillä on Polku-toimintamalli, jossa pyritään, että eri ikäisille löytyisi heidän oma kiinnostuksensa huomioiden tapa toimia seurakunnan yhteydessä. Ja että se polku aina jatkuisi eikä katkeaisi johonkin kohtaan.
– Uuden kirkkolain myötä jokaisessa seurakunnassa pitäisi olla nuorten vaikuttajaryhmä, jonka kautta he voivat osallistua myös seurakunnan päätöksentekoon ja hallintoon. Ajatus on, että nuorten ääni tulisi kuuluviin siellä, missä tehdään heitä koskevia päätöksiä. Toivon, että sillä saataisiin nuoria enemmän sitoutumaan, piispa toteaa.
– Nuorille digimaailma on ainut alusta, missä he kohtaavat kirkon ylipäänsä. Eivät he välttämättä tule mihinkään fyysiseen tilaan. Ilman muuta siellä pitäisi vastaisuudessa entistä enempi olla tarjolla kaikkea sitä, mitä on kirkossa tai seurakuntatalolla tarjolla.
Kuuntele Piispan kyselytunti kokonaan Dei Plussasta.
Artikkelia päivitetty lisäämällä kuuntelulinkki Dei Plussaan
