Kirjoittanut
Taide koskettaa eri tavalla kuin viihde. Sirkku Hoikkala kuuluu tanssitaiteen uranuurtajiin helluntaiseurakuntien piirissä.
Ohjaaja ja käsikirjoittaja Sirkku Hoikkala on tyytyväinen. Musiikkiteatteri Valkian syksyn kolme näytöstä Simon Kyreneläinen –musikaalista saatiin vedettyä ”koronatäysille” saleille, eli turvavälijärjestelyistä huolimatta väki löysi tiensä mukaan hyvin.
Lisäksi esitykset saatiin toteutettua hetkellä, jolloin kokoontuminen ylipäätään oli vielä mahdollista – jälleen ollaan siirtymässä tyhjien salien aikaan.
Ohjaajan rooli on Sirkku Hoikkalalle ollut raastava ja palkitseva. Siitä hän on erityisen tyytyväinen, että on päästy tekemään taidetta tosissaan.
– Viihteen ja taiteen raja kulkee ehkä siinä, että taiteessa et vain katso, vaan alat täyttyä, Hoikkala avaa.
– Syntyy ajatuksia, ehkä suutut, ehkä riemastut. Jotain ihmisessä on joka tapauksessa liikahtanut taiteen seurauksena. (Juttu jatkuu kuvan jälkeen.)
Ensi-iltansa 30 vuotta sitten saanut Lasse Heikkilän kirjoittama Simon Kyreneläinen on yksi suosituimpia ja myös eniten varioituja suomalaisia kristillisiä näyttämötaideteoksia.
Alkuteoksessa näyttelivät muun muassa Heikki Hela, Päivi Sini Ristimäki ja Christian-Charles de Plicque.
– Muistan ensimmäisen version vieläkin elävästi, aikanaan 15-vuotiaana yleisössä vaikuttuneena istunut Sirkku Hoikkala sanoo.
– Minulla on suuri rakkaus teosta kohtaan. Se että Lasse antoi minun tarttua käsikirjoitukseen ja kirjoittaa sen uudestaan, on niin iso asia, etten pysty sitä sanallistamaan.
Musiikkiteatteri Valkialle tuoreinta versiota valmistaessaan Hoikkala päätti olla lukematta aiempia käsikirjoituksia. Se, mitä on mukana vanhasta, tarttui intuitivisesti – tosin Hoikkala on ollut mukana Kyreneläisen matkassa vuosien ajan ja teos on läpikotaisin tuttu.
Eniten Hoikkalaa puhuttelee Simon Kyreneläisessä se, että siinä päästään lunastuksen äärelle.
– Lunastuksen teologia on minulle yksi rakkaimpia aiheita, aikanaan teologian maisteritutkinnon Walesin yliopistolle IK-opistossa tehnyt Hoikkala kertoo. (Juttu jatkuu kuvan jälkeen.)
Sirkku Hoikkala on tehnyt vuosia yhteistyötä Lasse Heikkilän kanssa. Kenties merkittävin tehtävä oli koreografin rooli Suomalaisessa messussa, joka näki päivänvalon vuonna 1997.
Messu on tullut Hoikkalalle mieleen jälleen tänä syksynä.
– Ihmisten palautteissa eteisessä Simon Kyreneläisen esitysten jälkeen on ollut jotain samaa kuin messun jälkeen aikanaan. Silmät loistavat. Ihmiset ovat kokeneet jotain mikä, koskettaa ja muuttaa heitä.
Suomalaisen messun myötä yleisö helluntaiseurakunnissa osasi kenties ensimmäisen kerran katsoa tanssia. Hoikkala valmisti koreografiat kansantanssien pohjalta.
– Messun tanssissa on nähty vahvoina miehen ja naisen roolit sekä erilaisuuden ja tasa-arvoisuuden kauneus. Se on eheyttänyt jotain syvällä tavalla.
– Kyllähän koreografioissa nainen on välillä miehen polvella, sylissä ja hartioilla. Se ei kuitenkaan enää nostattanut mitään myrskyä.
Hoikkala, 45, aloitti itse tanssin harrastamisen 1980–90-lukujen taitteessa. Teini-ikäinen tyttö ei tietenkään mieltänyt itseään miksikään pioneeriksi.
– Tanssin flamencoa ja jazzbalettia. Kyllähän tanssi vielä tuolloin oli seurakuntapiireissä pääsääntöisesti syntiä, Hoikkala kuvailee.
Jotenkuten sallittu tanssin muoto oli ylistystanssi.
– Ehkä ei ymmärretty, että tanssi on yksi tapa viestiä. Mielestäni sisältö ratkaisee aina.
Kentältä kuului jonkin verran jupinaa, että tanssijat haluavat huomiota tai korottaa itseään. Tai että tanssissa oli seksuaalisia elementtejä.
Hoikkala kiittelee Tampereen helluntaiseurakunnan pastoreita, erityisesti Usko Kattoa, Tapani Varuhinia ja tänä vuonna pois nukkunutta Jarmo Makkosta.
– Sain kokea johtajuutta, jossa ei vain ymmärretty meitä, vaan oltiin valmiita myös vahvasti puolustamaan.
– Muillakin viestinnän tavoilla voidaan hakea omaa kunniaa. Musiikilla, ylistyksen johtamisella, puhumisellakin.
Hoikkala palaa rakastamaansa flamencoon.
– Sen ytimessä on etsiä raakaa tunnetta ja ilmaisua.
– Flamencossa haetaan totuutta tunteista ja fiiliksistä, enemmän kuin koreografiaa. Olen iloinen, että olemme päässeet flamencon parissa pari kerrosta syvemmälle ilmaisussa.
Helluntailaisten suhde tanssiin on hiljalleen muuttunut. Vaikka vanhemmat eivät edelleenkään juuri tanssi, nuorille liike on luontevampi tapa olla.
– Kun katson nyt nuoria, huomaan, että tanssista on löydetty sen hauska puoli. Voidaan tehdä tanssivideo ja heittää se sosiaaliseen mediaan. Minulla ei ole mitään tätä vastaan – tanssi on viestintää ja lähtökohtaisesti vahvasti sosiaalista.
Hoikkala toteaa, että kuvissa oleminen on hankalaa.
Lähetysjärjestö Avainmedian studioilla jostain löytyy oranssi sateenvarjo. Sisäinen näyttelijä herää henkiin, ja Hoikkala alkaa hypähdellä, pyörähdellä ja ihastella näkymätöntä sadetta.
– Minulle on selvästi helpompaa olla kuvattavana, jos mukana on jokin rooli.
Tulevaisuus on korona-aikana hämärän peitossa. Se, miten pitkään rajoitukset jatkuvat, ei ole kenenkään tiedossa. Valkian Simon Kyreneläinen saanee uusia näytöksiä keväällä – niitä, jotka peruttiin muutama kuukausi sitten.
Sirkku Hoikkalan haaveissa on tehdä näyttämölle kokonainen Uusi testamentti -trilogia, joista Kyreneläinen voisi olla ensimmäinen osa.
– Se vaatisi kyllä lisää väkeä tekemään.
Valkian ryhmässä on ollut mukana monia kokeneita harrastajia ja esimerkiksi taideopiskelijoita, jotka ovat halunneet kehittää itseään osana joukkoa ja saada lisää esiintymisvarmuutta. Hoikkala toivoo, että ihmisiä monenlaisista lähtökohdista tulisi mukaan.
Kysymys siitä, mitä lähivuodet tuovat tullessaan, vetää taiteilijan mietteliääksi.
– Haluaisin joka tapauksessa jatkossakin taiteen keinoilla kertoa jotain sellaista, mitä ei ole vielä kerrottu.
