Messiaanisille juutalaisille suunnattu tv-kanava joutui myrskyn silmään Israelissa

 

Shelanu TV:n lähetysten aloittaminen on kohdannut suurta vastustusta Israelissa.

Messiaaninen Shelanu-kanava aloitti lähetykset huhtikuun lopussa Israelissa. Monille se on ollut liikaa. Ortodoksijuutalaiset ovat alkaneet kerätä vetoomusta maan parlamentille kanavan sulkemiseksi.

Shelanu on Israelin ensimmäinen hepreankielinen kaapelikanava, joka lähettää messiaanisille juutalaisille suunnattua ohjelmaa. Kanava aloitti lähetykset huhtikuun lopussa. Sitä on mahdollista katsoa osana suosittua HOT-kaapelitelevision kanavapakettia, joka näkyy 700 000 taloudelle Israelissa. Shelanun taustalla on muun muassa GOD-TV, joka on kansainvälinen ympäri maailmaa toimiva kristillinen mediaverkosto. Suomalainen Avainmedia Lähetysjärjestö tukee Shelanu-kanavaa ja on myös edustettuna kanavan hallituksessa.

Kanavan välittämä sanoma, että Jeesus on – ei vain ulkomaalaisten vaan juutalaisten – Messias on ollut monelle liikaa. Heti lähetysten käynnistyttyä kanava on kohdannut voimakasta vastustusta ja kritiikkiä erityisesti uskonnollisten juutalaisten taholta. Kanavan käynnistymisestä on kirjoitettu paljon paikallisissa medioissa. Verkossa julkaistujen juttujen lukijakommentit ovat olleet puolesta ja vastaan.

Fida neliöb. 4.-10.11. + 25.11.-1.12. (ilm.1-2/2)

HOT-kaapeliverkko sai Israelin viestintäministeriöltä seitsemän vuoden lisenssin uudelle kanavalle. Nyt Israelissa kiistellään siitä, pyrkiikö kanava käännyttämään juutalaisia. Moni on sitä mieltä, että kanavan lähestymistapa on sopimaton. Ortodoksijuutalaiset ovat jo alkaneet kerätä Knessetille vetoomusta kanavan sulkemiseksi. Israelissa on uskonnonvapaus, mutta alle 18-vuotiaisiin kohdistuvaa käännyttämistä laki ei salli.

Israelin viestintäministeri David Amsalem on todennut, ettei hän ole ollut tietoinen lisenssin myöntämisestä ja että hän ei aio sallia minkään lähetystyötä tekevän kanavan toimivan Israelissa. Asiasta uutisoi The Times of Israel.

– On valitettava tosiasia, että Israelissa on omat puutteensa uskonnonvapauden ja ihmisoikeuksien toteutumisessa, toteaa Avainmedia Lähetysjärjestön toiminnanjohtaja Niilo Närhi.

– Messiaaniset seurakunnat joutuvat kohtaamaan painostusta ja suoranaista vainoa monissa maan kaupungeissa. Miten viranomaiset onnistuvat turvaamaan kaikkien vähemmistöjen oikeudet, myös messiaanisten, ja miten he käsittelevät Shelanu TV:n toiminnan jatkumista, paljastaa, onko demokratia ottanut askeleita oikeaan suuntaan.