Kirjoittanut
Miika Åfeltin elämän suunnan muuttivat hyvän ystävän saunassa lausumat sanat: Kuule Miika, tiedän että tiedät nämä uskonasiat, mutta se ei riitä. Jos haluat että Jumala muuttaa sinut, hän haluaa koko sydämesi.
Miika Åfeltin elämän keskiössä on nykyään kolme isoa asiaa: Jumala, perhe ja hevoset.
Neljän pojan isä pyörittää Ikaalisissa Åfeltin työhevoset nimistä yritystä, joka tarjoaa hevosilla tehtäviä metsätöitä ja ajopalveluita. Toinen osa työtä on Pakurin torppa, jonka päätuotteita ovat luomuliha ja hevosmiehen kaurahiutaleet. Molemmat ekologisesti ja luonnonmukaisesti tuotettuja, Åfeltin arvojen mukaisesti.
– Nykyisten ilmastokysymyksien keskellä meidän on otettava vastuu maailmasta. Tämä on oma tapani tehdä se. Myös Raamattu kehottaa meitä viljelemään ja varjelemaan maata, ja itse ajattelen, että mikään ei ole puhtaampi tapa tehdä se kuin hevoset ja niillä tehtävä työ, Åfelt toteaa.
Åfelt tekee kaikki konevoimaa vaativat metsä-ja peltotyöt hevosilla. Hänen itsensä kehittämät, nykyaikaiset hevostyökoneet mahdollistavat taloudellisesti kannattavan työn hevosen kanssa.
– On käsittämätöntä, että kaikki tehdään traktoreilla, vaikka meillä on hevosia! Åfelt sanoo.
Hänen mukaansa maaseudun tuho alkoi siitä, kun hevoset lähtivät. Sen jälkeen lähtivät myös ihmiset. Tehokkuus toi mukanaan kolikon kääntöpuolen.
– Tehokkuus näyttää ihmisen sisällä olevan ahneuden; kaikkea halutaan jatkuvasti kehittää ja kasvattaa, koska koneet eivät väsy. Mielestäni on älytöntä, että ihminen tietyllä tavalla rakentaa maailmaa koneille, sen sijaan että rakentaisi sitä toisille ihmisille ja ihmisten väliselle osallisuudelle, Åfelt ihmettelee.
Hän jatkaa, kuinka kaiken koneellistaminen on johtanut myös siihen, että ihmiset etääntyvät itsestään ja juuristaan.
– Töissä vain istutaan, ja illat pumpataan spinning saleilla että pysyttäisiin koossa. Jotenkin tässä konkretisoituu se, kuinka ihmisen viisaus on Jumalalle hullutus, Åfelt toteaa.
Hevosten kanssa oleilu on miesten laji
Jotta Åfeltin elämäntapaan pääsee kiinni, on aloitettava hieman kauempaa. Hevoset olivat aina kiinnostaneet pientä poikaa, mutta mahdollisuus ratsastamiseen avautui vasta teini-iässä, kun perhe muutti Nokialta Ikaalisiin.
– Kotimme lähellä oli maalaistalli, jossa aloin ainoana poikana käydä ratsastustunneilla. Hevosten maailma imi minut täysin mukaansa ja kaikki muu jäi, myös musiikki, Åfelt muistelee.
Pojan into oli vaikuttavaa, sillä 17-vuotiaana hän osti oman hevosen salaa vanhemmiltaan.
Myin moottoripyöräni ja ostin hevosen siitä saamillani rahoilla.
– Minulla oli vahva sisäinen visio siitä, että kyllä tästä hevosen kanssa savottaan lähdetään! Myin moottoripyöräni ja ostin hevosen siitä saamillani rahoilla, Åfelt naurahtaa.
Hevonen kulki Åfeltin mukana niin metsäkouluun kuin armeijaankin.
– Hevoseni työskenteli viikoilla metsurin kanssa, ja viikonloppuisin kuljin sen kanssa itse metsänraivaustöissä, jotta sain rahaa sen ylläpitämiseen.
Raivaustöistä oli hyötyä tulevaisuuden kannalta, sillä metsäkoulun ja armeijan jälkeen Åfeltin suuntasi töihin paikalliselle metsänhoitoyhdistykselle. Myös siellä mies otti hevosen mukaan hakkuuajoihin. Niiden kautta avautui ensimmäinen virallinen “saarisavotta”.
– Ulkona oli yli 30 astetta pakkasta, mutta minä vedin sarka-asun päälle ja lähdin hommiin! Halusin näyttää, että työ toimii hevosella. Ja toimihan se! Onnistumisen myötä lähtivät työt hiljalleen lisääntymään, Åfelt kertoo.
Åfeltin aloittaessa metsätyöt hevosilla ihmiset pitivät suorastaan käsittämättömänä, että joku nuori mies lähtee hevostöihin.
– Itse olen aina ajatellut, että hevosten kanssa oleilu on miesten laji. Savotassa ollessa lähdin heti kehittämään laitteita, mitkä sopisivat hevosten kanssa työskentelyyn. Tein yhteistyötä sepän kanssa, jotta sain kehitettyä ideaa ja laitteistoa eteenpäin. Sitä kautta sain hiljalleen valmistettua ensimmäisen reen, jota käyttämällä pystyi ajamaan eri puulajeja, ja joka oli kaikin puolin turvallinen, Åfelt muistelee.
Erityistä intoa kehittelytyöhön toi myös opintomatka Ruotsiin.
– Ruotsissa havahduin siihen, kuinka pitkällä välinekehitys oli, miten suuria vetohevosia siellä käytettiin, ja miten paljon alalla oli nuoria ihmisiä. Tajusin, että tästähän voi tulla jotain! Åfelt naurahtaa.
Metsätöistä toiminta laajeni hiljalleen myös muihin ajoihin. Kun toisen työvuoden keväänä lumet alkoivat sulaa, päätti Åfelt soittaa Pori Jazzin järjestäjille ja kysyä, voisiko hän tulla ajelemaan kärryillä Kirjurinluodolle.
– Sain myöntävän vastauksen, ja valjastin hevoseni Jallukan nakkikioskin eteen parkkiin. Kysyntä oli valtaisaa. Jossain vaiheessa iltapäivää ystäväni Pekka tuli sanomaan, etteivät ansaitut rahat mahdu enää taskuun. Saimme muutamassa tunnissa saman tilin kuin metsässä useamman päivän työstä. Seuraavana kesänä kiikutin paikalle useampia vaunuja, ja tästä muodostui työmme tietynlainen slogan: talvet metsässä – kesät markkinoilla, Åfelt summaa.
Tuhlaajapoika vuosista takaisin yksinkertaisuuteen
Vaikka usko oli kulkenut Åfeltin elämässä vahvasti mukana lapsuudesta saakka, oli se jäänyt hänen elämässään hiljalleen taka-alalle nuoruusvuosien saatossa.
– Olin alkanut elää niin sanottuja tuhlaajapoika vuosia. Uskoni ei hävinnyt, mutta minulla meni liian lujaa, ja asioiden tärkeysjärjestys hämärtyi, Åfelt muistelee.
Vain 25-vuotiaana, vuonna 1999, Åfelt osti vanhan maatilan. Kaikki bisnes lähti kehittymään hevosten ympärille. Tilasta kehittyi hevoskievari, joka piti sisällään ravintolan, kokouspalveluita ja aittamajoitusta. Samaan aikaan Åfelt kehitti hevosajoon tarvittavia, nykyaikaisia kalustoja.
– Liiketoimintani kasvoi vuosien saatossa ympäri suomea, ja kun minussa tuossa vaiheessa elämää oli naistenmiehen vikaa, niin menoon alkoi liittyä ikäviä lieveilmiöitä, Åfelt toteaa.
Lopullinen stoppi tapahtui firman työntekijöille suunnatussa virkistyspäivässä.
– Mökillä saunottiin ja otettiin olutta. Kesken saunomisen hyvä ystäväni Pekka totesi minulle, että kuule Miika, tiedän että tiedät nämä uskonasiat, mutta tiedätkö että se ei riitä; jos haluat että Jumala muuttaa sinut ja elämäsi, hän haluaa koko sydämesi. Noiden sanojen seurauksena jouduin tarkastelemaan elettyä elämääni ja sitä, mihin suuntaan olin menossa. Suunta ei ollut ilahduttava, Åfelt sanoo.
Tuossa hetkessä tajusin, että todelliset vastaukset löytyvät vain ja ainoastaan Raamatusta.
Åfeltin monia vuosia kestänyt avioliitto päättyi tapahtumien seurauksena eroon. Eletyn elämän seuraukset konkretisoituivat hetkessä, kun Miika palasi töistä, ja kotona odotti vaimon ja lasten sijaan vain kylmä, tyhjä talo.
– Kyllä se hetki todella näytti omien valintojen seuraukset ja konkretisoi sen tosiasian, että pieleen meni. Ei siinä tilanteessa työstä saaduilla palkinnoilla ja kunniakirjoilla ollut enää mitään painoarvoa. Olin elämäni kuulunut positiivareihin ja käynyt läpi Jari Sarasvuon juttuja, mutta tuossa hetkessä tajusin, että todelliset vastaukset löytyvät vain ja ainoastaan Raamatusta. En enää aloita päivääni ilman sitä, Åfelt sanoo.
Avioeronsa jälkeen Åfelt päätyi myymään firmansa.
– Olin rakentanut hevoskievaria ja sen toimintaa ex-vaimolleni, eikä se enää tuntunut omalta, koska perhe oli hajonnut tekemiseni seurauksena. Kun myin firman pois, mieleni täytti valtava kiitollisuus. Velat oli maksettu, tili oli täynnä rahaa, eikä minulla ollut stressiä mistään, Åfelt toteaa.
Åfelt suuntasi ylistysmatkalle Israeliin, ja sieltä palatessaan hän päätyi palaamaan lapsuudenkotinsa maisemiin, josta osti nykyisen kotinsa, Pakurin torpan.
– Muuttokuormassa oli enää kaksi hevosta, traileri ja työkoneet. Koin tulevani takaisin kotiin ja takaisin yksinkertaisuuteen, Åfelt kuvaa.
Pakurissa Åfelt kertoo antaneensa ohjat Jumalalle.
– Koin vahvasti, että nyt on Jumalan vuoro ajaa! Sen seurauksena kaikki alkoi soljua kuin itsestään. Pian kuitenkin huomasin, ettei minua ole luotu munkkina elämiseen, joten aloin rukoilla rinnalleni uskovaa ihmistä. Koin että tuossa ajassa oli mukana vahva odotuksen siunaus, Åfelt toteaa.
Jeesus tulee takaisin maan päälle hevosella, ei mönkijällä!
Vuosi myöhemmin Åfelt suuntasi uudelleen Israeliin, tällä kertaa kihlajaismatkalle.
Uuden vaimonsa kanssa hän alkoi kehittämään Pakurin torpan toimintaa kohti nykyistä muotoa.
– Pakurin tila syntyi yhteistyössä vaimoni kanssa metsän keskelle. Vuokrasimme viljelymaita, ja rakensimme talon ja pihaton, joihin sittemmin on tullut tallailemaan yli kaksikymmentäpäinen kyyttökarja ja seitsemän hevosta. Myös lapsiluku on kasvanut vielä kahdella uudella pojalla, Åfelt hymyilee.
Vaikka Åfelt itse kokee tekevänsä töitä nyt aiempaa vähemmän, myöntää hän silti olevansa ikuinen touhuaja ja työntekijä.
– En osaa vieläkään elää pientä ja yksinkertaista elämää. Aina jostain ilmestyy iso pyörä pyörimään. Nytkin mielessä siintää 30 paikkainen hevosvaunu ja panimoyhteistyö. Tämänkaltainen visiointi ja niiden isojenkin visioiden toteuttaminen on yhtä aikaa sekä siunaus että kirous, Åfelt naurahtaa.
Silti jokin on nyt perustavasti eri tavoin kuin “edellisessä elämässä”.
– Koen, että Jumala antoi minulle kutsun hevostyöhön jo pienenä. Sen lisäksi hän on antanut minulle evankelistan kutsun myöhemmin aikuisuudessa, avioeroni jälkeen. Ajattelen, että tuo evankelistan kutsu kulkee työni mukana joka paikassa, Åfelt sanoo.
Hän kertoo esimerkin tapauksesta, jossa eräs elämäntaparemontin tehnyt, juuri kyläkoulun ostanut mies tilasi puukuorman.
– Kun saavuin paikalle hevosella, puukuorma vetovaunussa, oli mies aivan haltioissaan! Hän kuvasi tapahtumaan videolle ja toisteli, miten kaikki on aivan kuin hänen lapsuudessaan. Välillemme virisi loistava keskustelu, jonka saatossa kävi ilmi, että mies oli juuri kiinnostunut uskonasioista. Sain olla omalta osaltani johdattamassa häntä Jeesuksen luo, Åfelt kertoo.
Åfelt jatkaa, että kaikki perheet, joille hän hevosineen tekee töitä, ovat hänen rukousalttarillaan.
– Kaiken mitä teen, teen Jumalle. Uskon että Pyhä Henki johtaa asioita ja kohtaamisia, kun pysyn kiinni Sanassa. Ja ovathan hevoset tässä myös oiva välikappale, Åfelt hymähtää.
Ja ei hevonen tosiaan Jumalan silmissäkään ole pieni eläin, kuten Åfelt muistuttaa.
– Jeesus tulee takaisin maan päälle hevosella, ei mönkijällä! Tietyllä tavalla näen hevosen eläinkunnan huippuna. Sen uskollisuudessa on jotain käsittämätöntä. Hevonen tekee työtä vaikka kellonympäri ihmisen rinnalla, siihen asti, että jalat menee alta. Kun hevonen saavuttaa luottamuksen mieheen, niin siinä rakkaussuhteessa hevonen menee läpi tulen ja veden! Åfelt summaa.
Lopuksi keskustelu palautuu vielä hevosmiehen kaurahiutaleisiin, joita löytyy muun muassa S-ryhmän ruokakaupoista.
– Aivan uskomaton tuote, vaikka itse sanonkin! Saan sen terveysvaikutuksista soittoja ympäri Suomea. Tästä saisi loistavan bisneksen, mutta mistä saadaan siihen tarvittavia hevosmiehiä, kun ala ei vedä? Åfelt mietiskelee.
Vaikka maaseudun tilanne on tällä hetkellä käytännössä se, että juuri mikään ei kannata, ja elantonsa ansaitakseen on erikoistuttava kuten Åfelt, on Åfeltin mieli pysynyt kuitenkin korkealla.
– Jumala on antanut minulle tähän työhön innon, sekä johdattanut ja antanut voiman, ei tätä työtä voi tehdä kovin kapeilla harteilla. Itse myös ajattelen, että silloin kun homma lähtee sydämestä, niin ihminen jaksaa, Åfeltin totea
